6. syyskuuta 2015

Vinskin aluedebyytti

Nyt se on ohi, nimittäin Vinski-pojan debyytti aluekoulukilpailuissa!


Tänään pidettiin meidän tallillamme Rovaniemen seuran RoUrin järjestämät aluekoulukilpailut. Osallistuttiin Vinskin kanssa luokkaan 1. FEI helppo B Lasten esiohjelma A 2015. Tästä seuraavat luokat olisivat olleet HeA:ta vaikeammasta päästä, jotka olisivat sisältäneet Vinskille tässä vaiheessa vielä hieman hankalaa tekemistä mm. kolmikaaristen ratsastukset laukassa (yms. muita tiukempia vastalaukka-kaarteita) joten tämä Lasten esiohjelma A, oli oikein hyvä ratkaisu aluedebyytiksi. Se on kuitenkin Vinskille vielä suhteellisen helppo ohjelma - tässä vaiheessa ei haluta laittaa sitä liian vaikeiden tilanteiden eteen, varsinkaan kilpailutilanteessa.

Vinski starttasi ensimmäiseksi aamulla junnuratsastajansa Annin kanssa HeC-luokan, jonka jälkeen pääsi karsinaan hieman levähtämään ennen seuraavaa starttia.
Verrytellessäni omaa starttiani varten, oli kieltämättä aika altavastaajan olo siellä hienojen, isosti liikkuvien puoliveristen keskellä. :D Vinski oli verryttelyssä todella hyvä, ehkä hieman turhan rento jopa, joka ilmeni aavistuksen omaisena hitautena. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen hevosen ratsastettavuuteen, enkä nähnyt tarpeen verrytellä, kuin 15 minuuttia.
Kilpailut ratsastettiin maneesissa ikävän vesisateen vuoksi ja oman starttini tultua, muuttui hevonen täysin päinvastaiseksi. Vinski joutui jäämään suorituksen ajaksi tietysti yksin maneesiin (rata A, on juuri meidän maneesin kokoinen) ja sekös sai Vinskin aivan ihmetyksen partaalle, joka sai hevosesta räjähtävän atomipommin. :D Siinä mulla oli hetki aikaa etsiä uusia säätöjä odottaessani pillin vihellystä.

Alkuun oli vähän pinkeä heppa. :)
Vaikka radan alkuaikana hevonen oli ihmeissään ja räjähtävän oloinen, saatiin kuitenkin tehtyä rikkeetön, energinen ja siisti rata, jossa ajoittaiset innostuskohtaukset eivät näkyneet ulospäin. Pätkittäin mulla oli kyllä täysi työ saada Vinski keskittymään itse olennaiseen, mutta onneksi sain sen esitettyä niin, ettei se näkynyt katsojien tai tuomarien silmiin. :)
Vaikka Vinski olikin innoissaan ja menossa radalla, näytti se kuulemma tosi hyvältä, rennolta ja mukavan sujuvalta menolta. Vinski kuumetessaan ja innostuessaan on ollut nyt viime aikoina tosi mukava siitä, että se tietty pehmeys ja keveys säilyy silti, eli ratsastettavuus pysyy yllättävänkin hyvänä, vaikkei se aina olisikaan ihan täysin läsnä ja avuilla. :) Paljon on vaikutusta sillä, että on saatu rakennettua himppu lisää voimaa, ja näin ollen Vinskikin jaksaa kantaa itsensä jo paljon paremmin.

Energinen ja suhteellisen sujuva rata toikin meille oikein yllätysprosentit (itse tyhmänä koin olevani niin altavastaaja, ettei mitään odotuksia prosenteille ollut :-D) ja saatiin  kahdelta tuomarilta yhteisprosentit 65,385%. (Toinen tuomari antoi meille peräti 68,077%!! Toinen tuomari 62,692% josta pahoitteli radan jälkeen antaneen meille hieman turhan niukasti pisteitä, siksi yli 5% heitto tuomarien kesken) ja tällä tuloksella sijoituttiin luokassa toiseksi. :)

Tämä todisti kyllä sen, että kyllä sen suomenhevosenkin kanssa pärjää, kun vain tarpeeksi ahkerasti jaksaa tehdä töitä. Vinski on miltei joka saralla yllättänyt meidät kaikki, joten hämmästyttää ajatellakin, että reilu 4kk sitten Vinski oli vielä ihan perus lomaileva tuntipolle ja kehittyy nyt yksityishevosena ollessaan koko ajan hurjaa vauhtia. Vinski tuo luonteeltaan mulle aina mieleen edesmenneen ja niin rakkaan hevoseni Lorin, joka oli myös samanlainen villi-vitsinikkari pilke silmäkulmassa, kuitenkin ehdoton kaikki käy hevonen varustettuna suuren suurella työmoraalilla. Yritetään vaikkei osata, ja tehdään vaikka olisi hankalaa, toki ripauksella omanlaatuista huumoria. ;)

Alkaa tuo askel ja kannattelu muuttua vain positiiviseen suuntaan. :)
Ehkä sitä pikkuhiljaa saa alkaa jo uskomaan siihen omaan tekemiseen, ja ennenkaikkea tuohon hevoseen. Hienosti se paineli tänäänkin niiden isosti liikkuvien puoliveristen rinnalla sijoittuen toiseksi. Ei voi olla, kuin ylpeä tuosta mahtavasta suomenhevosesta. :)

Lopuksi vielä tuomareiden kommentit:
Tuomari C:
Kauniisti ravissa liikkuva hevonen, laukka hieman voimattomampi, saisi olla tarmokkaampi.
Tuomari M:
Tasainen suoritus, energinen hevonen. Hevonen vaatii voimaa takaosalle, jotta liikemekaniikka vielä paranisi.

Aivan totta joka sana. Voimaahan tässä tarvitaan lisää varsinkin laukkaan, kuten olen edellisissä treenipostauksissa maininnutkin. Kuitenkin hijaa hyvä tulee, ja meillä on onneksi pitkä treenitalvi tiedossa - on rutkasti aikaa jatkaa voimistelua kohti ensi kauden koitoksia. :)

11

1. syyskuuta 2015

Kisukuulumisia

Heippa taas!

Eilen sain kerrankin räpsittyä meidän uudesta pennusta Nellasta sekä Leevistä joitain kuvia. Ajattelin jakaa ne samalla tänne, kun osa teistä toivoikin pikku kisusta lisää kuvia. On tuo pentu niin nopea liikkeissään, ettei siitä tunnu saavan oikein kuviakaan, mutta nyt onnistuin siinäkin jokseenkin kohtalaisesti.. Kuvien laatu nyt ei päätä huimaa, mutta mitäs sen väliä. :)

Laukka on parantunut Vinskillä neljässä kuukaudessa kyllä hurjasti ja on oppinut vähän jo lyhentämään itseään siinä. Toki tarvitsee vielä rutkasti lisää kantovoimaa, mutta kehittyy sillä saralla jatkuvasti. :)

Hevosrintamalta sen verran, että nyt olen ratsastanut enemmän nuita suomenhevosia, eli Vappua ja Vinskiä. Molemmat suomenhevoset ovat olleet kyllä treeneissä nyt ilahduttavan hyviä, kevyitä, pehmeitä ja energisiä.
Vinskin kanssa olisi luvassa ahkeraa treenaamista tämä viikko, sunnuntaina se pääseekin debytoimaan aluetasolla ihan ensimmäistä kertaa mun kanssa, jännää. :)

Leevi 6v, tietää arvonsa. :)

Mitäs tykkäsitte kuvista? :)

7

Luetuimmat kirjoitukset