31. maaliskuuta 2013

Kotona

Huhhuh, nyt on reissu tehty. Kilometrejä tuli istuttua autossa ainakin sen 3500km. Hui että.
Ollaan me kyllä hulluja, yhden hevosen takia noin pitkä matka, mutta kerranhan sitä eletään?
Oli kyllä tosi mukava reissu, vaikka väsyttikin paljon, kiitos Tiina ja Saana. <3

Eipä ollut onneksi turha reissu, hevonen jota kokeilin, oli todella mukava, vaikkakin oli täysin erilainen, kuin mitä Lori oli. Tämä oli todella kevyt ja energinen olematta silti liian kuuma. Lorihan oli ajoittain aika raskas ratsastettava, joten oli niin outoa ratsastaa noin kevyellä hevosella.
Tykkäsimme Tiinan kanssa molemmat tästä nuoresta herrasta erittäin paljon, potentiaalia löytyy vaikka kuinka pitkälle.

Enempää en uskalla hehkuttaa, katsotaan miten käy.
Olen todella väsynyt reissun jäljiltä, joten tällaiset pienet väliaikatiedot saavat riittää tältä päivältä. Infoan teille lukijoille sitten lisää, kun tiedän itsekin enemmän asioista.

Jännityksessä siis seuraavaan postaukseen asti! :)

6

29. maaliskuuta 2013

Reissussa

Aamulla oli aika väsynyt olo, kaikenlaisia ajatuksia on pyörinyt mielessä koko vähäisen kolmen tunnin aikana, mitä sain torkahdettua. Aamu väsymyksessä itkeskelinkin vähän..
Ikävä se ei vain lähde, ja tekisin mitä tahansa jotta voisin kääntää aikaa taaksepäin, siihen aikaan, kun Lori oli vielä kunnossa. Mutta luonnollisesti mitään en olisi pystynyt tekemään erilailla, estääkseni tämän kauhean tapahtuman. On vain opittava elämään tämän asian kanssa.. Vaikeaa se tulee olemaan, mutta tästä ei ole suuntaa, kuin ylöspäin..
Tuntuu hirveältä miettiä, että jokupäivä Lorin vanhassa karsinassa seisoo uusi hevonen...

Herätys soi tänä aamuna klo 4:30. Viideltä lähdettiin Saanan kanssa ajamaan meiltä, Tiinan luo ja klo 6:00 matka Ruotsiin alkoi.
Tällä hetkellä olemme ajaneet n. 500km ja olemme Bovikenissä. Matkaa on navigaattorin mukaan vielä 791km Eskistunaan, jossa olemme yötä Tiinan sukulaisten luona. Eskistunasta ajamme huomen aamulla n. 160km paikkaan, jossa ensimmäinen kokeiltava hevonen asustaa.
Olen toisaalta innoissani ja toisaalta peloissani siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Pyrin kuitenkin olemaan avoimin mielin kävi miten tahansa..
Helpottaako tuska koskaan?

Pitäkää peukkuja, ja kiitos kaikille ymmärtäväisille ja kannustaville lukijoille.
7

27. maaliskuuta 2013

Pieni valonpilkahdus tunnelin päässä

Vaikka olenkin juuri menettänyt rakkaimman hevoseni, yritän silti jotenkin pitää tämän blogin hengissä. Blogi ehkä tulevaisuudessa tulee muuttamaan nimensäkin, mutten ajattele sitä nyt tällä hetkellä pidemmälle.
Olo on yllättävän hyvä, vaikka jatkuvasti mietinkin Loria ja kaikkea sitä, mitä olimme yhdessä kokeneet ja mitä kaikkea meistä yhdessä olisikaan voinut tulla. Mietin kaikkea sitä menetettyä aikaa ja tulevaisuutta.
Silti surun keskellä, yritän pitää mielen positiivisena ja itseni aktiivisena käymällä tallilla ja muutenkin touhuamalla kaikenlaista. Olen nyt kaksi päivää hoitanut Tiinan kanssa Tiinan hevosta Wiliä, tänään olin Taikan mukana käymässä Oulun klinikalla Cissyn jälkitarkastuksessa.
Oli todella raskasta mennä takaisin paikkaan, jossa Lori pari päivää sitten pääsi ikivihreille. Toisaalta käyminen siellä, helpotti ehkä vähän....Jatkuva touhuaminen ja tekeminen on aina ollut minun tapani surra.. En ole sellainen, joka jää kotiin makaamaan loppu elämäksi...
Eli periaatteessa minä sekä lähimmäiseni pidämme yhdessä minut kiireisenä ja touhussa, jotten vajoaisi mielen synkkyydessä jonnekin pohjamutiin..
Hevosten ja ihmisten kanssa touhuaminen tosiaankin on pitänyt minut kiireisenä ja surulliset ajatukset muualla..Onneksi minulla on ympärilläni välittäviä ja ihania ystäviä. Ilman heitä, en tiedä miten pystyisin tästä jatkaa eteenpäin. Olen ikuisesti kiitollinen kaikille ihanille ystävilleni, siskoilleni, vanhemmille ja poikaystävälleni siitä, miten hienosti ja aidosti he tukevat ja auttavat minua tällaisessa tilanteessa kaikin mahdollisin tavoin.
Olen surullinen ja välillä jopa epätoivoinen yhä, koska Lori luonnollisesti on mielessäni jatkuvasti, teen mitä hyvänsä. Onneksi osaan ajatella kuitenkin suht järkevästi ja muistelen iltaisin niitä meidän ihania hetkiä. Aika kultaa muistot ja suru helpottaa ajan kanssa, vaikkei koskaan katoakaan..

Olen saanut aika paljon kyselyitä siitä, että mitä meinaan tehdä tulevaisuudessa ja aionko hankkia uuden hevosen. Tähän pystyn vastaamaan 100% varmasti, kyllä, tulen hankkimaan uuden hevosen heti, kun se löytyy.
En ole menettänyt uskoani hevosiin, valitettavasti kaikki tapaturmat ja ikävät asiat vain kuuluvat hevosenomistajan arkeen. Mielestäni hevoseton on huoleton, mutta myös ihminen ilman hevosta on onneton. Minä olen juuri sellainen ihminen, joka on todellakin onneton ilman hevosta. Olen koko elämäni ollut hevosten kanssa tekemisissä, rakastan hevosia ja nautin ratsastamisesta, kilpailemisesta ja niiden hoitamisesta. En voi kuvitella itseäni tulevaisuuteen ilman hevosystävää seisomassa rinnallani.
Minulla itselläni on niin suuri palo kilpailla, kehittyä ja ratsastaa, etten voi mitenkään olla ilman hevosta. Nämä pari päivääkin ovat jo tuntuneet käsittämättömän vaikeilta ilman hevosta. Uusi hevonen pitäisi minut touhussa, ja auttaisi surun yli. Tietysti mikään hevonen ei ole korvattavissa, eikä Lorin kaltaista hevosta tule koskaan enää vastaan, mutta jos oikeasti haluaa kilpailla ja kehittyä ja jos tavoitteet ovat niin korkealla, kuin niitä koskaan uskaltaa asettaa, on tässä lajissa valitettavasti edellisen tilalle hankittava toinen. Jos haluaa kilpailla, ei ole aikaa odottaa. Niin hirveältä ja karulta ,kuin se kuulostaakin, tämä on fakta. Kaikki hevoset elämänvarrellani tulevat aina olemaan rakkaimmissa muistoissani, enkä unohda niitä koskaan, mutta mikään hevonen ei tule koskaan pysymään rinnallamme yhtä pitkään, kuin mitä itse elämme. Jokainen menettää joskus omansa ja menetetyn tilalle tulee uusi joskus menetettävä. Kamalaa....
Uskon, että jokaisella hevosella on oma tarkoituksensa maanpäällä ja ,kun hevonen on suorittanut tehtävänsä, on sen aika jatkaa matkaa. Kuten edellisessä postauksessani oleva kaunis runo kertoo, hevoset eivät koskaan tule olemaan meidän, ne ovat vain käymässä täällä, luomassa iloa, toivoa ja rakkautta.

Tällä hetkellä mieleni on toiveikas ja jopa innokas, jos näin voisi sanoa. Olen alkanut katsomaan ja etsimään itselleni uutta kilpakumppania. Tavoitteeni ovat aika korkealla, joten hyviä, laadukkaita ja potentiaalisia nuoria hevosia on aika niukasti markkinoilla. Ainakin Suomessa.
Olemme alkaneet Tiinan kanssa suunnittelemaan reissua Ruotsiin, löydettyämme muutaman erittäin lahjakkaan hevosen Ruotsista. Reissumme saattaakin toteutua odotettua nopeammin.
En uskalla hehkuttaa tästä enempää, pelkään, että tulen pettymään, jos annan itseni innostua liikaa.
Aluksi hevosen etsiminen oli täyttä tuskaa, yritin vain etsiä hevosta, joka olisi juuri samankaltainen hevonen, kuin mitä Lori oli. Hetken hermostuneena nettiä selatessani hoksasin, ettei sellaista olekaan, eikä tule koskaan olemaankaan..

Mikään kiire minulla ei ole uutta hankkia, en halua kiirehtiä turhaa ja ostaa vain "äkkiä uutta". Etsin niin kauan, kunnes löydän sen oikean. Etsin niin kauan, että löydän hevosen, joka vastaa odotuksiani ja jonka kanssa minulla on mahdollista kehittyä ja päästä tavoitteisiini. En kuitenkaan koskaan tule löytämään sitä "oikeaa" vain istumalla kotona, siksi yritämmekin järjestää tätä Ruotsin reissua toteutumaan niin pian, kuin mahdollista. Jos todella hyvä tuuri käy, lähdemme jo perjantaina.

Ehkä se uusi hevoseni ,jossain tuolla odottaa minua..
18

25. maaliskuuta 2013

Hyvästi maailman hienoin hevonen

Elämä on epäreilua... En löydä sanoja tähän tuskaan, kirjoittaminen helpottaa oloani edes hieman...


Jos kuvasta ei saa selvää, tässä selvennös:

RTG: oej ruunuluussa pirstaleinen murtuma, ruunuluu useissa paloissa, joista suurimmat siirtyneet pois paikoiltaan. Ruununivel luksoinut murtuman seurauksena. Ennuste paranemiseen toivoton, lopetettiin eläinsuojelullisista syistä klinikalla.

Eli mitään ei ollut tehtävissä.. Eläinlääkäri Heidi Tapio, ei tiennyt aiheuttajaa tälle murtumalle. Hän sanoi, että tämä on vain sattuman varaan jätettävä asia. Mitään ei olisi voitu tehdä toisin, eikä sitä olisi voinut ennaltaehkäistä. Ell mielestä onni onnettomuudessa oli se, etten onneksi ollut itse selässä tapahtumahetkellä, koska voisin itsekin tällä hetkellä maata sairaalassa, jopa kuolleena.. Hevonen olisi todennäköisesti kaatunut ratsastajan kanssa jalan murtuessa..

Lori lopetettiin heti röntgenin jälkeen. Olin isosiskoni Minnan kanssa Lorin vierellä loppuun asti. Lori lähti todella rauhassa, aivan sen luonteenomaisesti. Lori oli aina niin rauhallinen ja rakastava, Lorin sydän oli puhdasta kultaa.
Koskaan tulevaisuudessa ei tule samanlaista hevosta elämäni aikana enää vastaan. Ehkä tämä oli onni, joka kesti vain hetken, mutta oli sitäkin arvokkaampaa, onni joka suotiin juuri minulle. Lori antoi todella paljon ja opetti valtavasti. Ehkä kohtalo oli vain tarkoittanut kaiken päättyvän näin. Lorin tehtävä maanpäällä on nyt suoritettu.
Lori jatkaa matkaansa isommille kilpa-areenoille tähtien päälle ja toteuttaa yhä sitä mitä eniten elämässään rakasti. Ehkä näemme vielä joskus...

Lori vaipui ikiuneen 25.3.2013 klo 10:20 vasta 6-vuotiaana....

Suru on suunnaton ja olo on todella tyhjä ja sekava. Tuntuu epätodelliselta miettiä, etten tule näkemään Loria enää koskaan. En tule koskaan unohtamaan rakasta hevostani, eikä mikään tule sitä koskaan korvaamaan. Hevonen antaa paljon, mutta vie sitäkin enemmän. Taas yksi palanen on revitty sydämestäni..

Lepää rauhassa ikuisesti rakkain ja urhein hevoseni Dancing Lord, rakastan sinua ikuisesti. <3

Miksi aina se, jota rakastaa eniten, ei voi koskaan saada rinnalle loppuelämäksi?

"Don’t cry for the horses that life has set free
A million black horses forever to be

Don’t cry for the horses now in good hands
As they dance and prance to a heavenly band

They were ours as a gift, but never to keep
As they close their eyes, forever to sleep

Their spirits unbound, on silver wings they fly
A million white horses against the blue sky

Look up in the heaven, you will see them above
The horses we lost, the horses we loved

Mains and tails flying they gallop through time
They were never yours, they were never mine

Don’t cry for the horses, they will be back someday
When our time has come, they will show us the way

Do you hear that soft nicker, close to your ear?
Don’t cry for the horses – love the ones that are here."



Dancing Lord
s. 21.05.2006 - k. 25.03.2013
Älä seiso haudallain itkien,
en ole siellä, nuku en.
Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
olen timantinhohde lumessa.
Olen aurinko, joka kultaa viljaa,
syyssade, joka putoaa hiljaa
Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
olen ylitsesi maahan uuteen
matkaavien muuttolintujen lento.
Olen öisten tähtien loiste hento.



22

24. maaliskuuta 2013

Elämäni järkyttävin päivä

Olo on sen verran järkyttynyt ja olen varmasti jonkinasteisessa shokissa vielä, joten koittakaa kestää, jos tekstistä tulee haparoivaa ja sekavaa.. Tätä on henkisesti todella, todella raskasta kirjoittaa..

Eilen aamupäivästä menin Hirvaalle ratsastamaan Kassion. Oli aivan mahtavaa.
Siitä en nyt enempää kirjoita, kaikki meni siis hyvin ja Kassio oli todella hyvä.

Menin sitten sen jälkeen hoitamaan Loria tallille. Lori oli todella iloinen ja rauhallinen. Mentiin Lorin kanssa maneesiin, taluteltiin hyvin ja pitkään aluksi, päästin sen sitten irti. Lori käveleskeli, tutki, hölkkäsi todella laiskasti. Lori oli erittäin rauhallinen ja rento. Ravista Lori nosti laukan, laukkasi muutaman askeleen, vaihtoi laukan ja -POKS- oikea etunen oli pelistä pois... Aivan sekunnissa, yksi jalka ei enää pelannut. Lori jatkoi laukkaa ilman yhtä jalkaa. Sen jälkeen Lori pysähtyi, eikä liikkunut enää. Piti vain oikeaa etustaan ylhäällä ojennettuna eteen. Menin itse aivan hysteeriseksi.. Lori ei pystynyt astumaan askeltakaan, karva meni kananlihalle tuskasta. Soitin heti paniikissa itkunsekaisena eläinlääkärille, paikallinen eläinlääkäri Irene oli sillä hetkellä juuri Yli-Torniossa, joten hän pääsi tulemaan vasta kahden tunnin päästä.
Onneksi tallilla oli metacam-kipulääkettä. Annoin sitä Lorille ensiapuna. n.40min vain seisottiin maneesissa, koska Lori ei todellakaan pystynyt liikkumaan yhtään mihinkään. Kipulääke alkoi vaikuttaa, joten saimme sen askel askeleelta lähemmäs omaa karsinaa. 100metrin matkassa maneesista talliin meni yli tunti... Tunne oli hirveä ja on yhä edelleen. Tietämättömyys mitä on tapahtunut raastoi sisuskaluja, syyllisyyden tunne painoi mielen matalaksi ja järki seisoi..
Lori selvästi rauhoittui päästessään karsinaan ja alkoi rauhassa syömään heinää. Ilmeestä tosin huomasi, että kipu oli kova. Tutkimme jalkaa todella tarkkaan, ulkopuolisesti jalassa ei ollut mitään turvotusta, kuumotusta, ei MITÄÄN..

Vihdoinkin eläinlääkäri sitten tuli, hän tunnusteli jalkaa tarkkaan, taivutteli yms. Alkuun epäilys oli, että jokin lihas olisi revähtänyt sen verran pahasti, että jalka on sen takia niin kipeä. Kuitenkin hetken päästä eläinlääkäri tutki vuohisniveltä ja taivutteli sitä joka suuntaan. Vuohisnivel rutisi... Eläinlääkäri soitti vielä varmistukseksi Helsinkiin ja kysyi heidän mielipidettään.
Alustava diagnoosi: Vuohisluun murtuma, ennuste huono.
Romahdin tällä hetkellä totaalisesti. Itkin hysteerisesti. Onni tässäkin onnettomuudessa oli se, että sain koko järkyttävän tapahtuman videolle. Videolta näkyy kaikki erittäin selvästi.
Videota on tuskallista katsoa, mutta haluan laittaa sen tänne siksi, koska siitä näkee selvästi, ettei tämä ollut kenenkään aiheuttamaa, Lori ei astunut minkään päälle, kiersi esteryppäänkin rauhallisesti. Jotain vain tapahtui laukanvaihdon jälkeen. Sellaista mitä kukaan ei pysty kertomaan. Olen katsonut videon sata kertaa hidastettuna, enkä löydä syytä, mikä olisi aiheuttanut tämän..

Tästä kaikki alkoi, ja tähän kaikki päättyi...



Irenen sanoja lainaten:

 "Tämä ikävä asia, oli todellakin täysi tapaturma - todella huonoa tuuria. Tästä asiasta ei voi syyttää ihmistä, ei hevosta, ei maneesin pohjaa. Tällainen asia olisi voinut tapahtua samalla hetkellä ,vaikka ihminen olisi ollut selässä tai hevonen liinan nokassa. Tällaiset murtumat ovat todella harvinaisia, eikä niille ole mitään erillistä syytä. Tämä vamma on todellakin maailman surkeinta tuuria, koska: Hevonen oli tasaisella alustalla, liikkui tasapainoisesti ja todellakin rauhassa, jalassa ei ollut mitään vanhaa vammaa. Tätä ei olisi voinut mitenkään ennaltaehkäistä."

Silti syytän itseäni. Entä jos olisinkin ratsastanut sillä, enkä olisi päästänyt sitä irti maneesiin? Entä jos olisinkin juoksuttanut sitä? Entä jos? Entä jos? Entä jos?
Miksi juuri minä? Miksi juuri Lori? Mitä olen elämässäni tehnyt niin, että ansaitsen tämän kaiken tuskan? Onko tämä vain jotain kohtalon sairasta ivaa?  Kysymyksiä joihin en koskaan saa vastausta...

Mielestäni tapahtumaan syy ei ole se, että hevonen on irti maneesissa. Hevonen on luotu liikkumaan vapaana, ilman ratsastajan painoa selässään. Hevosta täytyy kunnioittaa ja rakastaa edes sen verran, että antaa sen toteuttaa luontaista käyttäytymistään ihmisen "lemmikkinä" edes joissain määrin. Mielestäni hevosen elämään kuuluu pystyä edes silloin tällöin juoksemaan vapaana ilman ratsastajaa, piehtaroida hiekassa tai mudassa ilman loimea, likaantua ja rietastella. Jos hevosia pidetään, kuin haurasta kukkaa kämmenellä, ei se tule koskaan kestämään. Kuinka kukaan kohta uskaltaisi enää päästää hevosia laitumellekaan, kun ne "menevät rikki ilman ratsastajaa".
Hevosien vammoista ja mitä niille tapahtuu, ei voi kukaan päättää eikä arvata. Hevoset ovat raskaita eläimiä, ne ovat suurimman osan elämästään pelkästään omien jalkojensa varassa. Niin vahvoja, mutta niin hauraita..

Irene antoi Lorille suonensisäisesti kipulääkettä, saimme ison purkillisen metacamia, joilla pärjäämme maanantaihin asti. Maanantaina Oulusta varattu klinikka-aika klo: 9.00. Siellä jalka röntgen kuvataan ja nähdään oikeasti, mitä jalassa on tapahtunut. Pahimmassa tapauksessa tulen Oulusta kotiin ilman hevosta.......

Myöhemmin Lori alkoi näyttää huonompia merkkejä, jalat alkoivat täristä väsymyksestä, kun joutui kannattelemaan omaa painoaan kolmella jalalla ja Lori yritti koko ajan maaten. Ensin yritimme estää sen, mutta joka tapauksessa, emme olisi voineet vahtia sitä 24/7. Joka tapauksessa heti, kun lähtisimme kotiin, se laittaisi maaten. Pelko olikin siinä, että mitä jos se ei pääse ylös enää koskaan? Jalka on nimittäin niin kipeä, ettei se varaa sille edes 1% painosta. Pelkäsin kuollakseni. Istuin Lorin vieressä, kun se makasi ja itkin syvästi.. Miksi juuri minun hieno ja lupaava nuori hevoseni? Elämä on todellakin julmaa ja karua. Vihaan kaikkea. Olisin tehnyt mitä tahansa, jos tämä olisi sattunut jollekin muulle, mutta ei.. Saatan kuulostaa itsekkäältä ja törkeältä, mutta ei tällaista toivoisi itselleen, saatikaan koskaan kenelle muullekaan..
Surusta soikeana ja musertuneena lähdin yöllä kotiin. Pelkäsin tulevaa, pelkäsin aamua, pelkäsin nähdä Lorin ja miltä se aamulla näyttäisi.. Entä jos se ei ole päässyt ylös?

Lori matkalla maneesiin, juuri ennen, kuin elämä kääntyi päälaelleen.


Tänä aamuna, pala kurkussa ajoin tallille kahdeksaksi. Vastassa karsinalla, oli todella iloinen, virkeä ja pirteä hevonen. Lori söi tyytyväisenä kirkkain silmin heinää ja tuhisi, puhisi ja tunki päätä syliin. Jalalle se ei edelleenkään varaa painoa, pitää sitä yhä ylhäällä. Nyt se kuitenkin jo liikkuu karsinassa, tulee karsinan ovelle vastaan. Jalka on yhä selvästi erittäin kipeä, mutta se pystyy pari askelta jo linkuttamaan liikkuakseen. Lori on ilmeisesti jo oppinut yön aikana pelaamaan kipeän jalkansa kanssa, koska nousee todella ketterästi ylös makuulta niin, ettei sen tarvitse varata kipeälle jalalle painoa ollenkaan. Lori n. tunnin jaksoissa nousee ylös, syö, juo ja sitten laittaa takaisin pötköttämään levähtääkseen. Rapsuttelin pitkään, harjailin ja halailin. Lori oli aivan ihana pirteä oma itsensä, vaikkakin kolmi jalkainen. Annoin kipulääkettä ja jätin Lorin sitten nukkumaan karsinaan ja lähdin kotiin. Nyt olen täällä ja pakotan itseni kirjoittamaan tätä tarinaani, koska huomisen jälkeen en ehkä kykene tähän enää. Olen itkenyt silmät päästäni, joten kyyneleitä ei tällä hetkellä enää tule. Olo on sekava, tuntuu kuin kaikki olisi vain pahaa unta. Pelkään huomista kuollakseni.. Kumpa ajan voisi pysäyttää.
Illalla menen vielä takaisin Lorin luokse katsomaan, että hevosella on kaikki hyvin. Yöllä menen sitten takaisin klo 04:00. Irene tulee n. klo 05:00 antamaan rauhoittavaa ja kipulääkettä suoraa suoneen, jotta saamme hevosen lastattua vinkkaan. Viimeistään klo 06:00 matka alkaa kohti Oulua. Elämäni raskain ja tuskallisin matka kohti tuntematonta..

Miten elämä voikin muuttua sekunneissa aivan päälaelleen? Miksi juuri nyt, kun kaikki meni niin hyvin? Lori ei arkonut vasemman jalan sädettä enää ollenkaan ja liikkui muutenkin puhtaasti. Yhtäkkiä vain, voi hevosen vastakkainen, TERVE oikeaetujalka murtua ilman mitään silmiinpistävää syytä? Elämä on todella, todellakin epäreilua..Tuska on suunnaton, toivoisin vain, että herään tästä kauheasta painajaisesta ja kaikki olisi taas hyvin.. Rakastan tätä hevosta suunnattomasti, tekisin sen eteen mitä vain, miksi se juuri nyt viedään minulta pois?





22

23. maaliskuuta 2013

Lomailua

Sunnuntaista asti Lori on saanut viettää vapaapäiviä tarhaillen. Olen kyllä käynyt tallilla harjailemassa ja rapsuttelemassa. Lori on ollut oikein hyväntuulinen ja iloinen.
Huomaa kyllä, että Lorilla alkaa olla turhaa virtaa, kun pitää heilua ja touhuta ihan koko ajan. Lori ravaa tarhastakin häntä tötteröllä. Ei ole ainakaan sillä hetkellä arkonut vasemman etusen sädettä.

Tiistaina Katri- meidän kengittäjä tuli katsomaan Lorin jalkaa. Katri on kengittänyt Loria koko sen ajan, mitä se on mulla ollut, joten Katri on nähnyt viime kesältä ne pahimmat hetket sädemädän osalta. Katri sanoi, että sädemätää ei ole, ja säteen uurre on alkanut tosi hyvin parantumaan ja pienenemään ja säde oli tosi kuiva. Säde kuulemma uusiutuu vielä viime kesän jäljiltä kokonaan, eli siksi on kipeä, kun uusi säde tulee alta.
Katrin mielestä kaikista järkevintä olisi nyt tässä tilanteessa ostaa suoraa se olkipelletti, koska olkipelletti pitää säteen puhtaana ja kuivana. Kuparisulfaattia käytetään vasta sitten, kun huomataan ,että säde alkaa tuntumaan pehmeältä ja märältä. Jos säde pysyy kuivana ja hyvänä, niin ei tarvitse tehdä muuta, kuin putsata aktiivisesti kavioita. Jos alan sädettä liikaa hoitamaan kaikilla kuivatusaineilla, seuraava ongelma on, että säde on liian kuiva ja se on entistä kipeämpi. Eiköhän luonto hoida suurimman osan kuitenkin.

Säde ennen vuolua, tuossa näkyy hyvin alue jota arkonut

Säde vuolun jälkeen. Alta paljastui syy arkomiseen -> herkkä uusi säde tulossa alta. Puhdistuksen yhteydessä säteen "uurteesta" tuli verta. Katri sanoi, että säteessä oli likaa ja turvetta, nyt ku lika on poistettu, veri tuli esiin. Eli säde alkoi ns. heti "puhdistaa itseään". Veri pukkaa ulos kaiken lian. Verta ei tullut enempää, kuin mitä kuvassa näkyy. Eli ehkä pisaran verran. Paraneminen alkakoon!

Olkipelletti vaihdettiin heti tiistaina. Isä kävi Lakkapäältä tuomassa 500kiloisen suursäkin.
Lori oli kyllä hauska, kun pääsi ensimmäistä kertaa olkipelletti karsinaan. Kauhea tuhina ja puhina. Lori otti valtavia suullisia olkipellettiä suuhunsa, mussutti niitä pää nyökkyen ja tiputti puolet pois. Lori mutusteli olkipellettiä ehkä n. 15min verran, kunnes kyllästyi ja alkoi syömään mielummin heinää.
Huh, kuvittelin, että aamulla, kun tulen tallille - karsina on aivan syöty tyhjäksi. On se Lori sen verran ahne, että olisi voinut kuvitellakin. Mutta ei se onneksi olkipellettiä enää syö, tottakai se ei tee pahaa, vaikka se sitä vähän mutustelisikin silloin tällöin.

Lori tyytyväisenä olkipelletti-kuivikkeella.

Lorin säde on alkanut jo nyt näyttämään pieniä paranemisen merkkejä, olkipelletti tekee selvästi kavioille hyvää. Eilen käytiin Lorin kanssa käveleskelemässä maneesissa reilu puoli tuntia. Ulos en uskaltanut kyllä mennä, kun tuuli todella kovaa ja heppakin oli lähdössä lentoon.
Talliin mentäessä heiluva pressu olkipellettisäkin päällä oli tosi pelottava, mut pitihän sitä kuitenkin mennä katsomaan.


Tänään lähden pitkästä aikaa ratsastamaan erään ystäväni Jonnan hevosta Kassiota. Ratsastin Kassiolla aika paljon silloin, kun Pomppu oli vielä elossa. Jonna ja Kassio oli meidän kanssa yhtä aikaa samalla tallilla. Sillä tallilla, missä pidin myös Pomppua sekä Loria ja josta muutimme pois Lorin kanssa maneesin vuoksi. Jonna ja Kassio muuttivat myös pois aikalailla yhtä aikaa. Ei kuitenkaan samalle tallille, kuin missä olen Lorin kanssa tällä hetkellä.
En malta odottaa, että pääsen taas tutun Kassion selkään. Kassio on todella kiva, kilpaillut joskus nuorempana vaativaa.

Kassion ratsastuksen jälkeen menen omalle tallilleni ja oli tarkoitus päästää Lori irti maneesiin. Pakko alkaa jo vähän jotenkin edes liikuttaa, koska heppa räjähtää kohta käsiin. Sillä on niin paljon virtaa! Saanpahan ainakin tänään nähdä, että arkooko vasenta sädettä vielä. Ei ainakaan arista painetta enää, eikä näyttänyt arkovan eilenkään maneesissa, vaikka teki kaiken maailman loikkia ja pomppuja.

Yritän ehtiä vielä tälle illalle kirjoittaa Kassion ratsastuksesta ja laittaa vähän videota sit ,kun pääsen takaisin kotiin. :)
0

17. maaliskuuta 2013

Pettämätön tuuri

Anteeksi pieni postaustauko, on tapahtunut lyhyessä ajassa vaan niin paljon, etten ole jaksanut enkä kerennyt kirjoittaa yhtään mitään vaikka olisikin tehnyt mieli.
Aloitetaan nyt kuitenkin torstaista.

Torstaina ratsastin Lorilla paljon avoja ravissa ja laukassa, vähän pohkeenväistöä puomien avuilla yms. Laukassa kokosin laukkaa ja innostuin harjoittelemaan vähän laukkasulkua ympyrällä. Lori teki aivan mahtavasti ja kokosi todella hienosti laukkaa sulkutaivutuksen aikana. Tehtiin sen jälkeen laukkakokoamisia alkuun ihan kevyesti ja hienovaraisesti. Lori oli todella kevyt ja reipas alusta alkaen. Kyllä huomasi ,että kahden päivän vapaat olivat todellakin tehnyt terää. Lopuksi kokosin laukkaa ihan reilusti ja harjoiteltiin piruetin alkeita molempiin suuntiin. Lori oli aivan mahtava. Hyvin fiiliksin sitten keventelin loppuravit eteen alas.

Torstain hyvien fiiliksien saattelemana jälki-ilmoittauduin lauantain koulukilpailuihin Miian Ratsutallille Sinettään. Luokat olivat HeB:0 ja HeA:1.

Perjantaina treenattiin ja hiottiin luokkien pätkiä alkuun ja lopuksi ratsastin molemmat radat läpi. Lori oli kiva, mutta aavistuksen oudon tuntoinen. Puri vasemmalta kiinni, ei taipunut rehellisesti vasemmalle, niskuroi. Lori myös tahditti vasempaan ravissa volteilla ja kulmissa, mikä on erittäin epätavallista Lorille, koska se on niin tahdikas, että täytyy ratsastaa todella huonosti että siitä saisi tahdittoman. Noh, sillä hetkellä liike vaikutti siltä, että oikea lapa olisi jumissa, koska Lori ei tuonut oikeaa etusta tarpeeksi hyvin eteen. Keventelin loppuravit eteen alas ja ratsastin pelkkää suoraa uraa. Lori tuntui loppuun oikein hyvältä.
Tallissa hieroin arnikaa lavoille ja venytin hyvin molemmat etuset, saadakseni jumit laukeamaan. Jätin myös yöksi back on track loimen päälle.
Tarkistaessani kavioita, huomasin, että tämä ihana riesa, joka oli meillä viime kesänä, on taas tulossa takaisin. Tämä riesa on siis sädemätä. Sädemätää ei ole esiintynyt missään muussa jalassa, kuin vasemmassa etusessa. Lorilla siis oli vähän sädemätää jo silloin, kun ostin sen viime kesänä. Edellisessä vuokratallissa asustellessamme sädemätä pääsi pahenemaan jonkin verran ja pari kuukautta meni hoidellessa sitä. Muutettuamme tähän nykyiseen talliin, hoito alkoi tepsiä todella hyvin ja sädemätä parani eikä ole oireillut sen jälkeen. Lori ei koskaan arkonut tätä vasenta etusta, vaikka sädemätää olikin, eikä Lorin säteestä koskaan tullut mitään mätää tai muuta töhnää, riesa olikin enimmäkseen sitä, että säteessä oleva ura syveni sädemädän ollessa pahimmillaan, sekä päkiöiltä (anturoilta) kului pinta "nahka". Tämä nahan kuluminen ei siis sekään tuonut mitään aristusta aikaisemmin ja sekin parani täysin muutamassa viikossa.
Painelin siis perjantaina tätä anturaa, eikä Lori aristanut sitä yhtään, säde oli kuiva ja kova eli hyvä. Laitoin varalta silti yöksi X-trush aerosolia (sädeainetta) säteeseen ennaltaehkäisevästi ja lähdin kotiin valmistelemaan kisavaatteet.


P-SM 2012, Mestaruus hopeaa ja luokkavoitto HeA
Lauantaina aamulla menin tallille, pakkasin tavarat autoon ja menin hoitamaan Loria. Tunnustelin vasenta etusta, kokeilin sädettä ja painelin. Ei aristusta, eikä säde ollut pehmeä tai kostea. Tuntui erittäin hyvältä. Anturat eivät myöskään aristaneet, joten päättelin, että perjantainen tahditus taisikin sitten johtua siitä oikeasta lavasta. Kisat olivat siis harjoituskisat, joten ajattelin, että vaikkei hevonen olekaan ihan täysin parhaimmillaan - harjoitustahan nämä ovat vain tulevaa kilpailukautta varten.
Hyvillä mielin lähdettiin sit ajelemaan kisapaikkaa kohti, heppa kyydissä.

Katselin kisoissa ensin ensimmäisiä luokkia, jonka jälkeen tuli aika verryttelyyn. Taluteltiin Loria alkuun n.20min ennenkuin menin maneesiin ja aloin ravaamaan. Heti alkuun tunsin, ettei kaikki ole kyllä ihan kunnossa. Lori oli aivan tönkkö ja liikkui lyhyin askelin. Kaarteessa vasempaan oli ihan selvästi ep. Huusinkin siskoni paikalle katsomaan, miltä liike maasta näytti. Ihan ep se oli, ontui vasenta etusta. Kisat jäivät siis meiltä tällä erää väliin. Harmitti jonkin verran tietysti, koska radat olivat helppoja ja tuttuja meille molemmille, joten olisi ollut kyllä todella mukava ratsastaa ne näin talven jälkeen ja saada meidän kisakausi avattua, mutta ei voi mitään, hevosen hyvinvointi on etusijalla.
Painelin vasemman etusen sädettä ja tätä "kulunutta" anturaa, siinähän se vika oli. Aristi ihan selvästi jo kevyttäkin painallusta anturassa. Ei siinä muuta, heppa vinkkaan ja kotiin. Kotona putsasin säteen ja anturat erittäin hyvin ja tarkasti,  laitoin x-trush aerosolia + vedin jesarilla paksun pumpulin anturoita suojaamaan lialta ja pöpöiltä.

Tänään kävin Miian tallilla katsomassa estekilpailut, sen jälkeen menin omalle tallille hoitamaan Loria. Lori oli oikein hyväntuulinen, hirnui terveisiä kovasti, kun hain sitä tarhasta. Tiina tuli tallille myös katsomaan jalkaa. Putsattiin säde taas hyvin ja Tiina laittoi tervaa koko säteen täyteen. Terva poistaa hyvin bakteerit ja luo ns. suojakalvon säteen ja anturoiden päälle, ettei lika pääse siitä läpi. Lorilla oli tänään siis vapaapäivä.

Soitin apteekkiin ja tiedustelin, että onko heillä varastossa kuparisulfaattia säteen hoitoon. Kuparisulfaatista teen sitten liuoksen, jolla putsaan sädettä päivittäin. Kuparisulfaatti ns. polttaa säteestä kaikki bakteerit, joten se on erittäin hyvä hoitoaine sädemätään. Missään apteekissa ei -yllätysyllätys- sillä hetkellä sitä ollut, joten jouduttiin tilaamaan sitä purkillinen. Tiistaina onneksi voin sen jo noutaa.
Huomenna tulee hieroja hieromaan Lorin, joten huominen on myös vp , tiistaina tulee kengittäjä katsomaan kaviot ja vasemman etusen. Katsotaan tuleeko Lorille tervahaude + pohjallinen siksi aikaa, että anturat ovat parantuneet, vai aloitetaanko kuparisulfaatti-hoito suoraa ja pidetään kävelytyksellä siihen asti, että lakkaa aristamasta. Tiistaina käyn taluttelemassa jonkin aikaa. Onneksi Lori ei arista käynnissä jalkaa ollenkaan. Lori saa sitten viettää tarhaelämää ainakin viikon verran.

Meidän tallilla käytetään kuivikkeena turvetta ja turpeessa on aika korkeat ph:arvot, joten  turve tavallaan edesauttaa sädemädän uusiutumista yms. Kaikissa tapauksissahan siis turve ei ole sädemädän aiheuttaja, mutta herkkähipiäiselle, herkästi uusivaa sädemätää kärsivälle hevoselle, turve ei välttämättä ole paras mahdollinen vaihtoehto.  Ensin mulla oli tarkoitus ostaa itse olkipellettiä ja vaihtaa turve pois, jotta säde paranisi mahdollisimman nopeasti "hyvässä ympäristössä" ,koska olkipelletin ph:arvot vastaavat miltei hevosen säteen omaa ph-arvoa. Sain kuitenkin tallimme omistajalta erittäin hyvän vinkin; Kalkki sekoitettuna turpeeseen = erittäin matala ph-arvo. Eli ripottelin kalkkia tänään turpeen päälle karsinaan n. 4L verran. Ja lisään kalkkia aina, jos haen uutta turvetta. Tämän pitäisi nyt ainakin ajaa saman asian, kuin olkipelletti. Sovittiin, että kokeillaan tätä kalkki+turve sekoitusta parin viikon ajan + säteen päivittäistä hoitoa ja puhdistusta. Jos säde ei ala paranemaan toivotusti, vaihdan sitten turpeen olkipellettiin. Katsotaan nyt miten käy, tällaista siis tällä erää.

Molemmat yhtä sekaisin :)


Huomenna voisin yrittää muistaa ottaa kuvia säteestä ja anturoista, osaatte tekin lukijat sitten vähän hahmottaa, minkälaiselta jalka tällähetkellä näyttää.
Tämä pieni takapakki ei sinänsä hirveästi harmita, pääasia on, että hevonen tulee kuntoon. Sädemätä on kiusallinen vaiva ja toisinaan todella hidas paranemaan, mutta onneksi meillä on nyt aikaa.  Tärkeintä on, että hevonen on kunnossa kesän kilpailuihin.

6

13. maaliskuuta 2013

Wilssoni

Lori saikin pitemmät vapaat, kuin alunperin olin ajatellut. Eli maanantain ja tiistain Lori vietti tarhaillen.
Tiistaina menin suoraa töistä Tiinan avuksi mäntyvaaraan hoitamaan Tiinan hevosta Wiliä. Oikealta nimeltään Arctic Wildchild - aivan ihana nimi! Wili alias Wilsson on syntynyt vuonna 2009 ja on tässä ratsuhommassa vielä ihan eskarilainen. Wili on siis Tiinan entisen hevosen ensimmäinen varsa ja Tiina on ollut Wilin kanssa tekemisissä sen syntymästä asti. Hoidettiin siis Wiliä yhdessä ja menin sitten Tiinan mukaan, kun Tiina juoksutti ensin ja ratsasti lopuksi vähän. Parempi, että aina välillä on joku mukana, varsinkin, kun Wilillä on ratsastettu niin vähän aikaa. Ei olisi kovin mukavaa, jos jotain sattuisi mm. tippuisi ja hevonen pääsisi irti ,kun matkaa kentältä tallille on kuitenkin n. 15min kävellen. Wili siis asustaa tällä hetkellä ravitallissa. Syksyllä Tiinan oli tarkoitus muuttaa Wilin kanssa samalle tallille, kuin missä me ollaan Lorin kanssa. Mukavaa!
Tehtiin samalla Tiinan kanssa Lorin liikutus-suunnitelmaa huhtikuun loppuun asti. Paljon puomeja ja esteitä siis luvassa. Jospa puomien ja esteiden avulla saataisiin Lorin askeleisiin vielä vähän lisää ilmaa alle.
Wilssoni oli niin hieno nuori mies! On se niin kiltti ja rauhallinen estehevosen alku. Wilistä tulee tulevaisuudessa varmasti todella hieno. :)

Tosi ärsyttävää kuvata tuolla mun vanhalla digikameralla, kun se on niin hidas ottamaan kuvia verrattuna järkkäriin. Toivottavasti  rakkaan Nikonin korjauksessa ei mene ikuisuutta, haluan sen jo takaisin.. nyyh.

"Voidaanko jo mennä?"



Se on niin söpö!


Tänään sit juoksutin Lorin pessoalla n.20min. Kuvittelin ensin, että kahden vapaapäivän jälkeen Lori hyppisi seinille, mutta se olikin aivan oma itsensä. Ravissa oli todella rauhallinen ja rento, laukassa villiintyi jopa pukittelemaankin vähän. Lopuksi päästin sen vielä irrottelemaan irti maneesiin. Muutaman kierroksen se jaksoi paahtaa täysillä laukkaa ympäri maneesia, mutta sitten tyytyi ravaamaan ja tosi hienoa ravia sieltä tulikin pätkittäin! Käytiin vielä loppukävelyt tallin maastoissa tutkailemassa.




 Huomenna onkin sitten luvassa paljon avoa ja puomeja. :)

0

10. maaliskuuta 2013

Kevyttä treeniä

Olin suunnitellut jo valmiiksi hyppääväni lauantaina vähän jotain Lorin kanssa, mutta maneesissa oli muutama muukin ratsastamassa. En sitten viitsinyt häiritä muita ja Lori oli heti alkuun jo sen oloinen, ettei estehyppelyistä olisi tullut ainakaan minulle kovin mielekästä.
Lori oli alkuun tosi hidas pohkeelle ja ohjalle, puolipidätteet ei menneet yhtään läpi ja tuntui, kuin sen suu olisi tehty kumista.  Muutenkin Lori tuntui ihan puupökkelöltä.
Ratsastin sit estevermeillä kouluvääntöä. Oli kyllä kieltämättä ihana istua estesatulassa taas.
Tehtiin sit melkeen koko aika pelkästään avoa.  Hain Lorin niskaan joustoa ja liikkuvuutta avotaivutuksen avulla. Mentiin pitkät sivut ravissa ja laukassa avoa, pätkittäin suoristin ja käytin asetusta ulkona hetken verran.  Ratsastin aika pitkällä ohjalla, silti niin, että Lori joutui itse kantamaan itsensä, eikä vain maannut käsieni varassa kuolaimen alla.
Alkuun piti vähän vääntää ja ratsastaa apinan raivolla eteenpäin, mutta n. 20min päästä se Lorin oma moottori vasta hörähti käyntiin. Sen jälkeen avot sujuivat tosi hyvin, Lori oli reipas, eteenpäinpyrkivä ja pystyin kokoamaan avotaivutuksen aikana laukkaa hillitysti.
Peilistä katsottuna laukka-avot näytti kyllä oikein mallikkailta ja sujuvilta, tuntuivat myös selkään tosi kivoilta.
Sit, kun Lori tuntui notkealta ja hyvältä, tehtiin laukassa molempiin suuntiin  siirtymisiä askeleessa ja aavistuksen pientä kokoamisen tynkää pääty- ympyrällä. Vasempaan suuntaan Lori kokosi tosi kivasti, eikä liioitellut kokoamisia pomppimalla niinkuin yleensä, mutta oikeaan suuntaan Lori yritti välttää ulko-ohjan  tuen ja pidätteet nostamalla päätä ja pomppimalla, samalla heittäen takaosan sisään. Rauhoitin tilanteen hetken laukkaamalla suoralla hevosella, molemmat pohkeet ja kädet rauhallisesti tasaisella tuntumalla. Sitten, kun Lori rauhoittui ja rentoutui, jatkoin tehtävää. Hetken päästä kokoamiset myös oikeaan suuntaan sujuivat jo ihan mallikelpoisesti. En koonnut laukkaa kovinkaan paljoa harjoituslaukasta hitaammaksi ihan vain sen vuoksi, että Lori säilyttäisi mielenkiinnon tehtävään. Lorilla on kuitenkin takana tältä viikolta jo pari rankkaa päivää. Kokoamisissa mulla ei haittaa yhtään, vaikka Lori  nouseekin luotiviivan yläpuolelle, hyvä vain. Lorilla kun yleensä on tapana hakeutua mieluummin kuolaimen alle, niin on todellakin vain positiivista, että se nousee itse ylös. Lorille palkinnoksi mentiin vielä molempiin suuntiin pitkällä ohjalla, pyöreällä kaulalla eteen alas laukkaa, ympyrällä hain asetusta vielä aavistuksen sisään. Lori tuntui kyllä mahtavalta lopuksi, kun kulki kivasti tosi pyöreällä kaulalla ja selkä ylhäällä. Laukka oli pyörivää ja Lori pyrki itse eteen, istuin siellä sit iloisena kyydissä, pohkeet irti ja saatoinpa kerrankin jopa matkustaa onnellisesti. ;) Lori innostui tekemään omia spurttejakin. Taisi olla senkin mielestä mukavaa ja rentoa.
Loppuravit mentiin myös eteen alas. Oli kyllä hyvä fiilis, kun hyppäsin alas selästä. :)



Tänään Tiina ratsasti. Tiina teki paljon avoja, sulkuja, pohkeenväistöjä ja paljon siirtymisiä. Lori oli tosi kivan näköinen ja kulki reippaasti, tosin olisi saanut olla meidän molempien mielestä vähän aktiivisempi, mutta se ei nyt paljoa treenejä haitannut. Lorilla on takana jo kuusi täyttä työpäivää. Ehkä se on ihan sallittua, että ennen vapaapäivää saa vähän laiskotella. :)
Lopuksi Tiina hyppäsi Lorilla pientä rataa ja yksittäisenä pystyä ravista. Lori hyppäsi tosi hyvin ja mielellään. Hieno heppa!
Huomenna Lorilla onkin sitten vapaapäivä.

Tein kerrankin vähän erilaisen videon. Toivottavasti tykkäätte. :)


0

9. maaliskuuta 2013

My home

Sain ehdotuksen tehdä postauksen mun kodista, noh tässä se nyt sitten tulee.
Asuttiin ennen poikaystäväni kanssa kaupungissa rivitalossa, mut nyt jouluna ostettiin ihan ikioma talo maalta. Etsittiin sopivaa taloa tosi kauan aikaa.
Mikään ei oikein miellyttäny mua ja Jaakko kyllä yritti ehdotella vaikka minkänäköistä taloa. Mulla oli pari kriteeriä, mitkä sit vähän vaikeutti talon etsimistä. Nimittäin täytyi olla oma talli pihassa, iso talo ja tosi iso tontti, että saan pihalle isot laitumet kesäksi ja tilaa tehdä ratsastuskentän omalle tontille. No nyt nuo kaikki kriteerit on täytetty ja meillä on oma talo. Tämä meidän talo on niin suurella tontilla ,että me ollaan lähinnä "tilallisia".  Meiltä on kaupunkiin matkaa 37km, naapureita ei ole juuri ollenkaan. Silloin taloa etsiessämme sanoin Jaakolle, etten "koskaan muuta kaupungista kauemmas, kuin maksimissaan 20km." Kuinkas kävikään?
Talo, talli ja tontti muutenkin olivat niin ihania, että päätin muuttaa mieleni tuon matkan pituuden suhteen. Ei tämä matka ole edes paha, kaupunkiin menee 25min ajaessa.

Talon pohjapinta-ala on n. 160 neliötä, (2 makuuhuonetta, tietokonehuone, olohuone, keittiö, kodinhoitohuone, sauna+suihku, pannuhuone, tuulikaappi, eteinen, iso-eteinen, wc) tontin pinta-ala on 16,5 hehtaaria. Suurin osa on luonnon laidunta. Talossa on pientä laittoa. Ollaan nyt hankittu uusia kalusteita mm. keittiöön uudet pöytätasot, keraaminen hella, jääkaappi, liesituuletin yms. Makuuhuoneeseen laitetaan uudet tapetit tai sit se maalataan, kodinhoitohuoneeseen tulee uudet kaapistot, suihku remontoidaan yms. Kaikennäköistä pientä säätöä on tehtävä vielä, että saadaan kodista omanlainen. Kunnossahan tämä talo tietysti on ja meni heittämällä läpi kuntotarkastuksesta, mutta on se kivempi jos tästä saa ihan omanlaisen pienellä laitolla.
Talliinkin tulee iso remontti keväällä, isä ehdotti rakennusurakoitsijaa jonka kanssa sit tehtäs talli periaatteessa täysin uusiksi, rakenteet vain jäisivät alkuperäisiksi. Talliin mahtuu 8kpl 4x3m karsinaa, pesukarsina, kuivaushuone sekä todella iso varustehuone jonka yhteyteen ajattelin tehdä myös ratsastajille omat tilat. Isä lupasi kesällä tehdä mulle oman ratsastuskentän tallin läheisyyteen. Meidän pihasta lähtee myös maailman ihanimpia maastoja. Ratsastuspolkuja on todella paljon ja sit vielä isoa traktoripolkua niin pitkään, että pääsee hevosten kanssa vaikka laukaten mäntyvaaraan asti, joka on kaupungissa! Meidän talon aiemmilla omistajilla oli tallissa kolme ravihevosta seitsemän vuoden ajan, joten ihan mukavat maastot ovat saaneet aikaan, kärryjen kanssa ajeltuaan.
Tarkoituksena olis ottaa hepat tänne kesällä laitumelle, sitten kun talli alkaa olla asuttavassa kunnossa. Sit jos kenttä ehtii valmistua ajalleen, pystyn silti treenaamaan kisoihin, vaikka Lori olisikin laitumella samaan aikaan. :)

Mulla on myös täällä oma pieni "kodin henki" eli siis kissani Leevi, oikealta nimeltään Krannirag's Timon. Rodultaan hän on Ragdoll, syntynyt v. 2009. Leevi on todella seurallinen ja ihana "pikku" riiviö. Leevi kasvoi kokoa ja pituutta kolme vuotiaaksi asti ja on tällä hetkellä n. 10 kiloinen iso tursake. Leevi on todella nirso, ei syö mitään muuta, kuin raksuja. Olen kyllä yrittänyt tarjota vaikka ja mitä, mutta ei vain kelpaa. Eipähän ainakaan lihoa. Hehe!

Tästä kuvasta huomaa aika hyvin, kuinka iso Leevi oikeasti onkaan. Hyvä, että mahtuu edes tuolille.
talja

Olohuone + ovi tietokonehuoneeseen


Makuuhuone, tänne tulee vielä uudet tapetit. Makuuhuoneissa on molemmissa valtavat vaatehuoneet.

vierashuone


Keittiö

Vanhan ajan "eteinen" tässä. Tuohon vanhan naulakon paikalle tulee sellainen kaappi jossa liukuovet tai sitten takka.
Kodinhoitohuone, tänne tulee uudet kaapistot, jotka kiertää koko seinät. Huone näyttää pienemmältä, kuin onkaan.
Keittiön ikkunasta näkee tallin, pyöröaitauksen ja vähän laitumia
Pääsisäänkäynti ja wc. Keittiö oikealla, vasemmalla olohuone, takana makuuhuoneet.

Heinälato + Halli jossa traktori on
Talli
Talli, heinälato + halli




9

8. maaliskuuta 2013

Juoksutusta pessoalla

Juoksutin Lori-laiskimusta tänään pessoalla liinassa yht. n. 25min.
Lori oli mukavan letkeä ja suht reipas. Välillä piti vähän patistella, että "liikuppas nyt".
Parit pääty-säikyt pomppi, mut muuten oli kyllä erittäin rauhallinen.
Saana, mun tosi hyvä ystävä, oli mukana tallilla hoitelemassa Loria.
Ollaan tunnettu Saanan kanssa 7-vuotiaista asti ja ollaan yhä parhaita ystäviä, vaikka Saana onkin muuttanut yli tunnin ajomatkan päähän Rovaniemeltä vuosia sitten. Saana käy kuitenkin aika ajoin täällä Rovaniemellä työnsä puolesta ja muutenkin moikkaamassa meitä ja heppoja.
Saana käveli Lorin kanssa selästä loppukävelyt ulkona n. 30min ja minä olin mukana kävellen ja napsin samalla kuvia heistä.
Lori oli niin rauhallinen, kun eilen sai puhista ja puhkua kaikki ylimääräiset virrat pois.
Oli kyllä hauskaa taas nähdä Saanaa ja nauraa vedet silmissä kaikille meidän tyhmille jutuille ja tietysti Lorille, se on niin hassu! :)


Lori ja Saana
Lori ja Saana









0

7. maaliskuuta 2013

Hassu Lori

Pitikin mennä kehumaan eilen, kuinka hienosti meidän hevoset käyttäytyvät tuolla asutusten keskellä. Lori oli alusta asti, kuin räjähtävä atomipommi. Säikkyi kaikkea, sipsutteli, hyppi pystyyn ja muutenkin venkoili ja sinkoili.
n. 40min jälkeen kuitenkin rauhoittui ja oli oikein rento ja mukava.
Jonkun ajan päästä kuitenkin lähettyviltä meni tosi monta paloautoa ja ambulanssia. Äänet kuului tosi voimakkaasti ja koveni koko ajan - molemmat hepat alkoivat vähän poukkoilla sen takia. Tän jälkeen lähdettiin kotiinpäin kävelemään ja Lori jatkoi kotiin asti tätä pelleilyä. Ei nuo pelleilyt onneksi mua kauheasti hetkauttanut. Huvitti vaan enemmän ja enemmän mitä lähemmäs tallia päästiin. Hassu heppa, miten sillä voi olla valmennusten jälkeen vielä noinkin paljon energiaa.
Fiia osoitti todellisen luonteensa kyllä tänään ja oli itse rauhallisuus, vaikka Lori koko ajan sekoili vieressä.

Anne otti muutamia videopätkiä tältä päivältä Fiian selästä, toivottavasti te lukijat ette kuole tylsyyteen! Lori näyttää videolla ihan ponilta, kun video on kuvattu niin korkealta. :)
Anne kuvas sopivasti juuri sillä hetkellä, kun Lori päätti käyttäytyä. Harmi, kun ei saatu niitä hyppelyitä videolle. Olis ollut niin hauska nähdä miltä se touhu oikein näytti, hehe!


 Huomasin tuossa, että mulla onkin jo jopa 22 lukijaa, onpa kiva ,että jotkut edes jaksavat lukea näitä mun enemmän ja vähemmän järkeviä sepostuksia. :)

Toivepostauksia otetaan vastaan, rohkeasti vain ehdottamaan!


2

6. maaliskuuta 2013

Emilia Kaikkosen valmennukset

Maanantaina juoksutin Lorin 20min pessoalla liinan nokassa. Olihan pojalla  virtaa. Laukkasi täyttä häkää haluamatta pysähtyä. Huh!

Tiistaina ja tänään eli keskiviikkona meillä oli kaksipäiväiset Emilia Kaikkosen kouluvalmennukset.
Ratsastin kangilla molempina päivinä.
Tiistaina ratsastettiin ravissa ensin niskaa rennoksi ja joustavaksi vaihdellen asetusta ulos ja sisään. Pääosin taivutettiin niskasta pieni asetus sisään. Ravissa avoa suorilla urilla, tempon muutoksia, siirrettiin ympyrällä takaosaa ulos, yms. Laukassa myös avoa suorilla urilla. Lorin kanssa haettiin rentoutta edestä, liikkuvuutta ja notkeutta niskaan ja säkää ylös. Haettiin hevonen täsmällisesti ohjan ja pohkeen väliin, takaosa alle. Lori toimi tiistaina erittäin kivasti ja saatiin tosi kivoja pätkiä aikaiseksi. Lorilla oli aika paljon virtaa, joten tahtia täytyi ajoittain rauhoitella.
Koottiin vielä lopuksi laukkaa. Tehtiin sit laukka- käynti siirtymisiä, tavoitteena oli saada hevonen kulkemaan ryhdikkäänä, kevyenä ja notkeana, jotta käyntiin siirtymisestä tulisi täsmällinen ja pehmeä ja niin, ettei hevonen romahda siirtymisessä etupainoiseksi. Koottiin laukkaa siis niin paljon, että siirtymiset käyntiin tuntuivat lopuksi jo todella helpoilta, Lori vastasi todella hyvin apuihin ja oli kevyt edestä. Mahtavaa! Ratsastettiin loppuravit eteen alas.

Tänään tehtiin vähän samaan tyyliin, kuin eilen eli taivutuksia, avoja, hevonen herkäksi avuille, säkä ylös, paino takaosalle. Tänään Lori ei ollut ihan niin reipas, kuin eilen, mutta silti erittäin mukava.
Ravissa hetken verran siirreltiin takaosaa ympyrällä ulos, jotta saadaan sisäpohje läpi. Tässä tehtävässä tänään täytyi olla erittäin tarkka ulkoapujen kanssa, ettei Lori pullauttanut ulkolapaa ulos ja lähtenyt puskemaan lapa edellä suurentaen ympyrää. Alussa tuntui ,että oli vähän avut hukassa, mutta kyllä ne sieltä onneksi sitten löytyivät. Jatkettiin ravissa avomaisesti suorat urat, diagonaali- linjalta pohkeenväistö uralle ja uralla välittömästi jatkettiin avotaivutusta. Lori teki älyttömän hyvin vasempaan suuntaan väistettäessä, mutta ongelma ilmeni sit oikeaan suuntaan. Lori hyytyi kesken väistön ja ei kuunnellut riittävästi väistättävää pohjetta. Tästä ongelmasta päästiin eroon sillä, että samantien, kun Lori lähtee hyytymään ja punkemaan lapa edellä, käänsin heti voltin vastakkaiseen suuntaan ja voltin aikana ratsastin niskaa läpi asettaen aavistuksen sisään. Voltin jälkeen takaisin pohkeenväistöön, vahvalla ulko-ohjalla. Pari kertaa täytyi tätä volttia käyttää hyväksi, mutta loppua kohden alkoi sujumaan jo todella hyvin.
Väistöjen jälkeen jatkettiin ravissa vielä avoja pitkillä sivuilla ja vaihdeltiin tempoa.
Laukassa taas pitkät sivut avoa, temponmuutoksia. Jatkettiin laukassa eilisiä kokoamis-harjoituksia ja tehtiin todella paljon siirtymisiä askeleessa. Ratsastettiin ensin isolla ympyrällä laukkaa eteen ja ohjaa vasten. Sit pikkuhiljaa koottiin laukkaa, kun hevonen kokosi riittävästi ja vastasi kevyesti apuihin, annoin taas laukata. Lori oli hiukan hidas pohkeelle kokoamisissa tänään, joten Emilia ohjeisti käyttämään raippaa takajalalle "sähkö impulssina" kevyesti hännän päälle. Näpsyttelin siis raipalla apuna aina, kun Lori oli hidas pohkeelle. Tämä tepsi tosi hyvin ja hetken näpsyttelyn jälkeen ei raippaa enää juurikaan tarvinut avuksi. Tehtiin vielä parit laukka-käynti siirtymiset samalla kaavalla, kuin eilenkin ja jatkettiin ravissa. Ravissa vielä kokoamisia loppuun ja muutamat kerrat täytyi antaa raipalla taas impulsseja takajalalle, jotta Lori toi takajalan tarpeeksi rungon alle. Lori teki kyllä tosi hyvin tänään. Hieno poika! Ravailtiin loppuravit taas eteen alas.
Olipa mukavat kaksi päivää, harmi vain ,että kaikki kiva loppuu aikanaan. Sain taas tosi hyviä vinkkejä liittyen Lorin ratsastukseen ja Emilia korjasi tosi hyvin mun istuntaa. Tästä on taas entistä helpompi jatkaa ja innolla odotan jo seuraavaa valmennusta.

Videot ala Taika ja Taikan heiluva käsi... :)



Huomenna olisi suunnitelmissa lähteä Annen + Fiian kanssa palauttelevalle lenkille ilman satulaa. Käyntilenkki siis kysessä ja lähdetään näyttämään hevosille taas vähän vilinää asutusten keskelle. Me ollaan tässä pyöräteitä samoiltuamme keksitty tosi kiva lenkki, josta hepatkin tykkää. Kun tämän lenkin kiertää, saa yhteensä kahden tunnin mittaisen kävelyreissun. Lenkki on myös tosi mielekäs hevosille, kun on paljon katseltavaa ja hälinää ympärillä. Tällä tavalla on helppo totuttaa nuori hevonen hälinään ja meteliin tulevia kisoja ajatellen. Lorihan on jo tottunut konkari kisatilanteessa, mutta Fiia ei ole vielä koskaan edes nähnyt kouluaitoja, joten tällaiset lenkit tulevat kyllä tarpeeseen.
Lorikaan ei ole tainnut entisessä kodissaan kauheasti asutusten keskellä käveleskellä, kun ensimmäinen kerta pyöräteillä alkutalvesta oli katastrofi. Hehe. Kaikki oli pelottavaa, piti säntäillä, viipottaa, pomppia, hyppiä pystyyn, pukitella ja säikkyä joka ilmansuuntaan. Onneksi nyt molemmat hevoset osaavat jo käyttäytyä esimerkillisesti, vaikka vähän jännittäisikin. Ollaan me jo niin paljon tuolla kierreltykin. :)

Siiseli <3

4

3. maaliskuuta 2013

Elämäni hevoset

Ajattelin tässä tehdä vähän erilaisemman postauksen näiden tylsien jokapäiväisten askareiden ja ratsastuksen sijaan.
En kirjoita jokaisesta elämässäni olleesta hevosesta, kirjoitan vain niistä, jotka ovat olleet elämässäni niitä tärkeimpiä ja rakkaimpia. Niistä, jotka ovat kehittäneet minua ratsastajana ja joista on rakkaimmat muistot.


Huczwar
Ruuna
Puolalainen puoliverinen
s. 30.08.2000



Hessuun pääsin tutustumaan ihan puoli vahingossa. Vuokrasin v. 2009 eräällä tallilla olevaa Suomenhevos-ruunaa nimeltä Maran Aatos. Hessu oli silloin juuri tullut samalle tallille, kuin Aatu. Hessun silloinen omistaja etsi hevoselleen ratsastajaa, joka mahdollisesti veisi hevosta eteenpäin ja kilpailisi sillä. Tykästyin tähän suureen ja hitaaseen jättiläiseen silloin jostain syystä ja niinpä aloin ratsastaa Hessua useana päivänä viikossa yhdessä siskoni, Annen kanssa. Hessun silloinen omistaja ratsasti Hessulla pari kertaa viikkoon, minä ja Anne ratsastettiin loput päivät. Hessun silloinen koulutustaso taisi vastata n. HeC ja esteitä sillä kai oltiin hypätty n. 60cm. Ratsastimme Annen kanssa Hessua puolisen vuotta yhdessä, kunnes Anne joutui raskautensa takia lopettaa ratsastuksen joksikin aikaa. Jatkoin tämän jälkeen Hessun liikutusta yksin. Hessu kehittyi hitaasti, mutta varmasti. Jotkut asiat olivat erittäin helppoja opettaa tälle suurelle herralle, mutta joissakin asioissa meni aivan tuhottoman kauan aikaa. Hessun koulutus ja kehittyminen vaati kirjaimellisesti verta, hikeä ja kyyneleitä. Hessuhan oli aikoinaan ollut valjakkohevosena ja tästä syystä, temponmuutokset ja kaikki keskiaskellajit olivat erittäin vaikea kaivaa esiin. Hessulla oli aina se tietty tasaisentappava tahti, joka säilyi, tapahtui mitä hyvänsä. Maastossakin oli vain käynti, ravi, laukka. Ei mitään muita muotoja. Ei ollut keskiravia, ei keskilaukkaa, ei keskikäyntiä, lisätyistä askellajeista puhumattakaan. Hessun saadessa lisää lihasta, aloimme suunnittelemaan tarkempaa ja monipuolisempaa liikutus-suunnitelmaa Hessulle. Muutimme ruokintaa pikkuhiljaa, teimme interval- harjoituksia maastossa. Alkuun aloitimme niin, että menin 1km laukkaa reippaasti, käyntiä niin kauan, että hevonen ei enää puuskuttanut ja taas kilometri laukkaa. Loppuakohti Hessun kunto oli jo niin hyvä, että jaksoi painaa viimeiset 5km kotiin aivan tuosta vain väsymättä. Interval-harjoitukset olivat kyllä paras keino saada 178cm jättiläiselle lisää lihasta ja kuntoa. Hessun saadessa lisää kuntoa ja lihasta, sen ratsastettavuus parani jatkuvasti. Ennen niin laiska ja tylsä hevonen, alkoi vihdoin liikkua omin jaloin ja ajoittain jopa villiintyi. Ennen pieni ponikin voitti Hessun laukkakilpailussa maastossa, mutta kunnon parantuessa, sitä ei pysäyttänyt enää mikään. Kerran Hessu jopa vei Annea maastossa niin kunnolla, ettei mikään muu auttanut, kuin ohjata hevonen keskelle metsää jossa se sitten laukkasi n. 1km ennenkuin tajusi hidastaa. Hyppäsin Hessulla aktiivisesti. Ensimmäisillä kerroilla tuntui, että miten tämä hevonen pääsee yli edes 70cm pystystä? Hessu pudotteli jatkuvasti, kulki pohkeen takana, eikä innostunut esteistä laisinkaan. Hessu kuitenkin yllätti meidät kaikki. Vuonna 2010, treenasimme jo kotona 110cm ratoja, Hessu selvitti 115cm kolmois-sarjankin ,kuin vettä vaan. Olimme tuolloin aivan ihmeissämme, että mikä tuosta isosta ja romuluisesta hevosesta vielä tuleekaan. Aloin vuonna 2010 kilpailla Hessun kanssa estekilpailuissa. Kisasimme pääosin 70-100cm luokkia. Osallistuin Hessun kanssa kesänä 2010 Pohjois-Suomen Alue-estemestaruuksiin. Starttasimme siellä luokat 100cm ja 105cm, Anne ratsasti sinä kesänä Hessulla myös Hessun ensimmäisen Helppo A:an. Ratsastin Hessua vuoteen 2011 asti, niin kauan, kunnes Hessun myytiin. Eli kahden vuoden aikana, saimme Annen kanssa kehitettyä tätä lehmänkirjavaa isoa jättiläistä suuresti eteenpäin. Harmillisesti Hessu joutui myynnin jälkeen kiertoon, mutta nyt sillä on onneksi etelässä uusi ja pysyvä koti, jossa siitä huolehditaan niin hyvin, kuin mahdollista. Saan silloin tällöin kuulla Hessun kuulumisista nykyäänkin. Hessu ei ollut mikään estetykki tai liikeihme, mutta se oli erittäin luotettava, sympaattinen ja ihana hevonen, joka kehitti minua ratsastajana erittäin paljon.


Pohjos-Suomen estemestaruudet 2010
Pohjois-Suomen estemestaruudet 2010





Peedro
Ruuna
Saksanratsuponi
s. 01.01.1995

Peetuun tutustuin samaan aikaan, kuin Hessuun. Peetu oli ja on yhä, Hessun silloisen omistajan tyttären poni. Hessua n. 6kk ratsastettuani, aloimme yhdessä Hessun silloisen omistajan kanssa suunnitella hänen tyttärelleen yllätys-syntymäpäivä lahjaksi ponia. Tanja oli löytänyt netistä jo ponin, jonka aikoi ostaa. Tanja ei itse pystynyt Peetua silloin Oulusta hakemaan (ettei oltais jääty kiinni yllätyksestä) , joten kävimme poikaystäväni kanssa salaa hakemassa tämä poni, jota en ollut koskaan edes nähnyt.
Ihastuin Peetuun samantien, kun sen ensimmäisen kerran näin. Maailma suloisin pieni kirjava poni! Hessun ohella, ratsastin Tanjan tyttären apuna Peetua, koska Peetu oli todella kuriton tullessaan. Peetu harrasti tätä ihmisten viskomista kyydistä, karkailua, veti jopa isoa miestä perässään, kun ei halunnut talliin yms. Todellinen pirujen piru siis! Ratsastin Peetua vielä sen jälkeen, kun Hessu myytiin. Tanjan tyttären, Serafiinan kiinnostus poniin lopahti jossain vaiheessa ja ratsastin Peetua miltei puoli vuotta yksin, joka päivä. Niinpä tästä pienestä kurittomasta ponista alkoi kuoriutua hyvin käyttäytyvä ja osaava poni. Peetun säkäkorkeus on n. 137cm ja olen hypännyt Peetulla 120cm yksittäisenä. Peetun kanssa kierrettiin v. 2010 ja 2011 seuraestekisoja 60cm-80cm luokkia hypäten. Saatiin muutama sijoitus ja todella hyviä ratoja. Harmillisesti Peetu lähti ylläpitoon v. 2011, joten Peetun ratsastus loppui siihen. Nyt tänä vuonna, Peetu on kuitenkin tullut takaisin kotiin ja suunnitelmissa onkin, käydä tervehtimässä jokupäivä tätä ihanaa pikku ponia pitkästä aikaa. <3





Bonifacia
tamma
Lämminverinen ravihevonen
s. 26.6.1994

Pomppu ja minä v.2006
Elämäni hevonen.. Tämä "ravurin raakile".
Aloin vuokraamaan Pomppua vuonna 2006. En silloin edes tiennyt miksi, koska pelkäsin tätä hevosta yli kaiken.
Pomppu oli syntymästään kolmivuotiaaksi asti,ollut mustalaisilla, jotka olivat yrittäneet tehdä siitä ravihevosta. Pompun voimakastahtoisen luonteen takia, sitä oli piesty ja hakattu koko sen kolmivuotisen elämän ajan. Pompusta ei siis koskaan tullut ravihevosta, koska Suvi (sen omistaja) osti Pompun miltei teurasautosta, säälistä. Siitä alkoi Suvin ja Pompun yhteinen taival kohti ratsuhevosen uraa. Suvi koulutti Pompun itse ja voi että kuinka hieno siitä tulikin. Pomppu huijasi jopa eläinlääkäreitä, jotka luulivat sen olevan puhdas puoliverinen. 
Joka tapauksessa, kun aloin vuokraamaan Pomppua, en pystynyt menemään edes sen karsinaan. Pomppu joka kerta, hääti minut hampaat irvessä ulos karsinasta. Jouduin pyytämään aina Suvin apuun. Pomppu oli niinsanotusti muiden suusta "hengen vaarallinen".
Pomppu ja minä v. 2007
Onneksi en koskaan luovuttanut Pompun suhteen, vaikka sitä kuollakseni pelkäsinkin. Ensimmäisen kuukauden hoidin Pomppua vain pesukarsinassa, tai karsinassa niin, että se oli tiukasti kiinni. Siitä pikkuhiljaa ajan kanssa pidensin tätä riimunarua, jolla Pomppu oli kiinni. Kuukausi vierähti ja pystyin hoitamaan Pomppua irti karsinassa, joskin riimu päässä ja itselläni riimunaru kädessä turvana. Saatoin istua monta tuntia Pompun karsinassa iltaisin, vain katsomassa kun se syö. Olin vakaasti päättänyt, että vielä minä voitan sen luottamuksen.
Pomppu oli siis tuntemattomia ja vieraita ihmisiä kohtaan hyvin epävarma ja puolustautui hyökkäämällä, puremalla ja potkimalla. Tallityöntekijät pystyivät sitä käsittelemään, kunhan eivät tehneet mitään ylimääräistä. Pomppu sieti sen, että loimi ja riimunaru laitettiin päälle, muuta ei. Jos yritit leperrellä tai silitellä, sait varmasti hammasta.
Puoli vuotta meni reilusti, ennenkuin oli pientä luottamusta havaittavissa. Pystyin jo hoitaa Pomppua karsinassa yksin, Pompun ollessa irti. Olin toki vielä varuillani jatkuvasti. Oli tiettyjä kohtia, mihin ei saanut Pompun mielestä koskea, tai mennä.
Pomppu 2007, sijoituttiin koulukisoissa kolmansiksi tuolloin.
Yhteensä n. 2 vuotta meni rakentaessa luottavaista suhdetta Pompun kanssa. Sain ratsastaessa onnistumisia, sekä epäonnistumisia. Alkuun en saanut koskaan Pomppua liikkumaan, se laiskotteli aina ja kulki kuin ex-ravurit yleensäkin. Estetunneilla tipahdin joka kerta, koska Pomppu kielsi.
Kilpailin Pompun kanssa estekisoissa ja koulukilpailuissa HeC ja HeB- tasolla. 
Vuonna 2008, Pompun omistaja muutti Keminmaahan, joten Pomppu luonnollisesti lähti mukana. Olin surun murtama, vihdoinkin, kuin kaikki alkoi onnistumaan, se lähti..
Keminmaasta Pomppu muutti Ouluun. Pomppu oli poissa Rovaniemeltä kaksi vuotta. Kävin aina, kun pystyin, katsomassa Pomppua ja ratsastamassa sitä Oulussa. Ajoin 600km per reissu, Pompun takia. Pomppu oli siis suunnilleen oloneuvoksena tämän kaksi vuotta. 
Pomppu 2008
Kahden vuoden ajan, olin anellut ja pyydellyt Suvilta, että antaisi Pompun minulle ylläpitoon. Vuonna 2011 lykästi. Sain, kuin sainkin Pompun itselleni tänne Rovaniemelle ylläpitoon heti vuoden 2011 alusta. Olin niin onnellinen!
Sain Pompulle tallipaikan Rovaniemen Mäntyvaarasta, Varma Tallilta. Mäntyvaara on meillä sellaista ravimies aluetta. Mäntyvaarassa on vieri vieressä yhteensä 12 hevostallia ja kaikki ovat ravitalleja.
Ratsutalleilla ei ollut tuolloin tilaa, joten oli pakko tarttua johonkin, missä oli tilaa.
Mäntyvaarassa oli todella hyvät puitteet myös ratsuhevoselle. Vähän matkan päästä ravitalleilta, on todella iso estekenttä, jossa pidetään jokavuotiset kansalliset estekilpailut. Koulukenttäkin siellä on. Mahtavat maastot, hiittisuora yms. Olin onnesta soikeana sinä päivänä, kun hain Pompun "kotiin".
Pompulla oli todella  huono kunto kahden vuoden oloneuvosajan jäljiltä, joten ratsastin sitä joka toinen päivä, kevyesti kä+ra+la n. 30min yhteensä, jotten rasittaisi sitä liikaa. Pikku hiljaa nostin liikutusta.
2008
Pompulla oli maailman ihanin ratsastaa. Vaikka olikin ravisukuinen, Pompun rakenne ja luonne tekivät siitä täydellisen kouluhevosen. Pomppu osasi valtavasti Vaativan tason koululiikkeitä mm. sarjavaihdot, laukkapiruetit, yms. Suvi kilpaili Pompulla aikoinaan myös 130cm luokkia sijoittuen ja voittaen. Voitti Pomppu jopa korkeusestekilpailutkin.
Pomppu 2008
Tämä kesä, oli elämäni parasta aikaa. Saimme rakennettua luottamuksen vahvemmaksi ja paremmaksi, kuin koskaan aikaisemmin. Pomppu seurasi minua, kuin koira joka paikkaan. Hirnui, minun tullessani tallille ja osoitti rakkauttaan kaikin mahdollisin tavoin. Pystyin pitämään Pomppua irti joka paikassa ja isolla pellolla kesällä. Ei tarvinut koskaan miettiä, että se karkaisi. Ruoka-aikoina ei tarvinut, kuin huutaa "Pomppu, syömään!" ja Pomppu tuli jo täyttä laukkaa. Rakastin tätä hevosta niin suunnattomasti.
Pomppuhan ei ollut yksinkertainen tai mikään helppo hevonen. Osasi kusettaa ihan 6-0, jos sille päälle sattui. Pukitteli, hyppi pystyyn, säntäili, laukkasi aivan sivuttain yms. Pomppu oli 100 kertaa pahempi, kuin Lori koskaan. Silti en koskaan pelännyt Pompun selässä mitään. Tunsin oloni yhtä turvalliseksi, kuin kotona. Pompun selkä olikin, kuin koti minulle.
Tällainen pulla se oli v. 2010. 2-v oloneuvostelun jälkeen.
Ihana unelma elämämme kääntyi päälaelleen kesällä 2011. Pomppu alkoi ontua epäsäännöllisesti ja oudosti. Edellisenä päivänä oli täysin jalaton ja seuraavana päivänä täysin normaali. En tiennyt mitä tehdä. Jatkoin liikutusta käynnissä, aina, kun se ei ontunut. Silloin, mäntyvaarassa oli vielä raviklinikka pystyssä, joten varasin Pompulle sieltä ajan ontumistutkimukseen.
Pääsimme jo viikon päästä klinikalle erään hevoseläinlääkärin vastaanotolle. Ell juoksutti Pomppua (tai minä juoksin) yhteensä 2,5h. Hän ei yksinkertaisesti löytänyt vikaa, mistä ontuminen johtuu. Yhtäkkiä ell sanoi, että hän tietää missä vika on. Vika oli ell mielestä etujalkojen vuohisluissa. Pompun molemmat etuset piikitettiin sinä päivänä, pienen nivelrikon vuoksi.
2008
Tunsin oloni heti helpottuneeksi, koska ontumisen syy selvisi. Ell käski liikuttaa normaalisti, koska nivelrikkoista hevosta ei kuulemma koskaan saisi jättää seisomaan. Ohjeiden mukaan jatkoin liikutusta kuukauden verran normaalisti. En kuitenkaan koskaan hypännyt. Kuukausi meni mahtavasti, Pomppu oli parempi ,kuin koskaan. Pomppu alkoi kuukauden kuluttua kuitenkin taas ontua.. Tallimme omistaja, oli lähdössä seuraavalla viikolla viemään 8 hevosta Laukaan hevosklinikalle Tupamäen vastaanotolle. Varasin itsekin Pompulle sieltä miettimättä ajan ja niin lähdettiin isolla hevosrekalla 9 hevosen kanssa ajamaan 800km.
Klinikalla selvisi, ettei Pompulla ole koskaan mitään nivelrikkoa ollut. Olin joutunut huijatuksi, edellinen ell ei ollut löytänyt vikaa, vaan keksinyt päästään jonkun syyn(?) jotta saa revittyä minulta kaikki rahat(?) Klinikka mäntyvaarasta lyötiin kiinni vähän tämän jälkeen. Olin siis liikuttanut Pomppua, vaikka sen hankoside oli revähtänyt, koska uskoin ell antavan minulle oikean diagnoosin. Syytin itseäni todella ankarasti tästä eläinlääkärin virheestä.. "Se oli minun syyni, miksi en huomannut mitään?".
Laukaalta saamani diagnoosi: Hankosidevamma vasemmassa etujalassa. Hankoside revähtänyt 30%.
2011
Loppu matka meni, kuin sumussa. Itkin itseni uneen..
2012
Sain Pompulle kipulääkekuurin ja ohjeet kylmätä jalkaa 2-3 kertaa päivässä, 15 minuutin ajan. Bot kääreet jaloissa joka yö.
Vietin tallilla lähes 24/7 koko kesän. Minusta tuli kauhea hysteerikko jalan vuoksi. Koko ajan täytyi olla kylmäämässä. Kaksi viikkoa klinikan jälkeen, Pomppu oli vain tarhassa, sen jälkeen sai alkaa taluttamaan 10min/pvä. Tupamäki sanoi klinikalla näin: "Sitten, kun lunta on polveen asti, voit mennä selkään. Sitä ennen, 2vk tarhaa, 1kk taluttelua ja loppuaika kärryillä ajoa 30min/ jokatoinen päivä."
2012 kesä
Noudatin ohjeita todella tarkkaan. Puoli vuotta pelkästään ajoin Pompulla kärryillä vahvistaakseni takapään lihaksia, jotta sen on helpompi kantaa itseään rasittamatta etujalkoja. Tämä aika oli yhtä tuskaa. Itkin joka päivä ja odotin talvea, että pääsisin taas turvalliseen ja tuttuun selkään.
Pompulle, ikiliikkuvalle ja ylipirteälle hevoselle pelkkä kärryjen kanssa kävely ei riittänyt. Loppujen lopuksi en pystynyt ajamaan enää kevyillä hiittikärryillä, koska Pomppu ryösti minulta useita kertoja muiden hiitillä olevien ravihevosten perään, en pystynyt enää pitelemään sitä. Pomppu jopa peruutti minut kärryineen todella syvään ojaan, kun en antanut sen lähteä ohi menevän ravurin perään. Pomppu kirjaimellisesti laukkasi, pukitteli, poikitti yms. kärryjen edessäkin. Kevyet hiittikärryt oli pakko vaihtaa 100kg painaviin painokärryihin, joissa oli käsijarru. Kuolaimeksi vaihdettiin kova ajokuolain. Näillä varusteilla pystyin jatkamaan kärryiltä ajoa. Vedin käsijarrun päälle, aina, kun Pomppu oli ryöstämässä. Tällä tavoin pääsimme ryöstämisestä eroon. Pikkuhiljaa tuli talvi, pakkaset. Lunta tuli erittäin vähän alkutalvesta. Pompun jalka oli ollut tähän asti todella hyvä, ei mitään ongelmaa, eikä ontumista esiintynyt enää Laukaan klinikan jälkeen. Olin toiveikas ja haaveilin pääseväni vielä sittenkin joskus Pompun kanssa vielä kilpailuihin ja ennenkaikkea odotin pääseväni puolen vuoden tauon jälkeen, istumaan edes sen selkään.
Talven edetessä, meille vapautui pitkän odotuksen jälkeen paikka yhdestä ratsastustallista. Otin iloisena paikan vastaan. Talli oli ihana, kaksi isoa kenttää, kivat maastot, henkilökunta tuli Pompun kanssa todella hyvin toimeen, eivätkä pelänneet sen kiukkukohtauksia. Unelma paikka meille siis. Odotin ja odotin ja odotin sitä hetkeä, kunnes lunta olisi tarpeeksi, jotta pääsisin Pompun selkään. Noudatin siis ihan kirjaimellisesti Tupamäen antamia ohjeita. Vihdoin koitti se päivä, kun lunta oli niin reilusti, että se ylsi minua polveen asti. Muistan ikuisesti sen tunteen. Jännitys kipristeli vatsassa ja olin samalla suunnattoman iloinen. Hain Pompun tapani mukaan tarhasta, laitoin varusteet sille päälle. Voitte kuvitella Pompun ilmeen, kun se näki satulan yli puolen vuoden tauon jälkeen. Pomppu oli varmasti yhtä onnellinen sillä hetkellä, kuin minäkin.
Siitä päivästä lähtien, aloin ratsastamaan Pompulla joka toinen päivä. Ensin vain käyntiä n. 1kk verran. Käytiin kahlailemassa lumessa paljon, jotta jalka ja kunto vahvistuvat. Tämän jälkeen otettiin n. 10 askelta ravia/ ratsastuskerta. Muutaman kuukauden päästä, ratsastin n. 10min kaikki askellajit läpi. Tunne oli mahtava. Pomppu toimi paremmin, kuin koskaan. Vuonna 2012, pystyin ratsastamaan Pompulla jo valmennuksissa ja käymään reippaita laukkamaastoja. Jalka ei vaivannut enää ollenkaan. Olin maailman onnellisin ihminen. Maksoin itselleni, ja hevoselle alueluvan. Tavoitteemme oli päästä kilpailemaan koulua aluetasolla. Pomppu kehittyi ja sai lisää voimaa, minä onnellisesti selässä. Kesällä ystäväni hevonen, oli menossa käymään Oulun klinikalla vanhan vamman jälkitarkastuksessa, joten innoissani päätin, että mehän lähdetään Pompun kanssa mukaan ja saadaan kotiin puhtaan paperit. Toisin kävi...
 Klinikalla olin vielä täysin varma siitä, että Pomppu saa terveen paperit. Pomppua juoksutettiin, eikä minkäänlaista ontumaa havaittu. Halusin ultrauttaa etujalat silti jälkitarkastuksena vielä. Ultrauksessa paljastui, että vanhat vammat olivat täysin parantuneet, mutta...........
2012
vanhan vamman viereen oli alkanut syntyä uutta vauriota. Vauriota oli alkanut syntyä myös toiseenkin etuseen. Maailmani romahti täysin sinä päivänä. Muistan, että oli todella kaunis päivä. Aurinko paistoi, oli ihanan lämmintä. Hetki sitten olimme olleet ulkona istumassa penkillä ja iloinneet siitä, että hevosemme ovat terveitä ja voivat hyvin. Diagnoosin jälkeen, kävelin ,kuin muumio klinikalta ulos. Jätin Pompun sisälle. Istuin samalle penkille ,kuin hetki sitten. Ilma ja keli eivät enää olleetkaan niin ihania... Itkin, itkin, itkin ja itkin syvästi. Soitin Pompun omistajalle ja sanoin "Ehkä Pompun on nyt aika lähteä..."
Olin kahden vuoden ajan, tehnyt kaikkeni Pompun terveyden ja hyvinvoinnin eteen. Olin aina laittanut Pompun itseni edelle. Elin kädestä suuhun, vain sen takia, että pystyin pitämään unelmani.

Kotimatka hevosten kanssa oli, kuin unessa. Jatkoin klinikan jälkeen jalan kylmäämistä, niinkuin ensimmäiselläkin kerralla. Yritin uskotella itselleni, että kyllä se vielä paranee. Silti syvällä sydämessäni tiesin, ettei se tule koskaan paranemaan täysin, tai ainakaan enää koskaan se ei tule kestämään edes köpöttelyä.
Puoli vuotta kärryillä
Ensin meillä oli Suvin kanssa ajatus siitä, että hoidan jalan kuntoon, Pomppu jää minun luokseni niin pitkäksi aikaa, kuin vain haluan sitä pitää. Pompun elämä, olisi tästä lähtien pelkkää tarhaa ja karsinaa. Ei enää maastolenkkejä, ei laukkaa, ei ravia ei mitään ylimääräistä.
Itkin öisin itseni uneen, miettien ettei tällainen elämä ole sen arvoista. Ei Pomppu halua elää elämäänsä tekemättä mitään. Se on LUOTU liikkumaan ja elämään eloisasti. Sinä yönä, päätin, ettei Pomppu elä elämäänsä kurjassa tarhassa yksin kaiket päivät.
Suvin kanssa yhteisellä päätöksellä, soitimme eläinlääkärin.. Saimme ajan seuraavalle viikolle. Pomppu haudattaisiin rakastamansa tallin laitumen reunaan, syrjäiselle, maailman ihanimmalle paikalle...
Viimeinen viikko oli elämäni raskain. Pelkäsin sitä päivää, joka oli tulossa.. Kävin Pompun kanssa kävelyllä pienellä lammella, itkin Pompun kaulaan niin, että se oli aivan märkä kyyneleistä. Pomppu seisoi kiltisti paikallaan ja puhisi korvaani, kuin tietäen ja sanoen, "ei hätää".
30.5.2012 lähdin Pompun kanssa viimeiselle maastoreissulle ilman satulaa. Kukaan, joka ei ole kohdannut samanlaista menetystä, ei voi tietää miltä sinä hetkenä tuntuu, kun tietää, ettei kohta enää koskaan nää maailman rakkainta ja tärkeintä asiaa elämässäsi.
Maastoreissulla annoin Pompulle pitkät ohjat, nostin laukan ja annoin sen laukata niin lujaa, kuin siitä ikinä lähti ja Pomppu laukkasi, laukkasi niin lujaa, kuin siitä ikinä lähti. Pomppu laukkasi, kuin tietäen, että tämä on viimeinen kerta, kun se saa laukata sydämensä kyllyydestä.
Itkin ja nauroin yhtä aikaa. Tuo päivä, oli samalla maailman onnellisimpia ja surullisimpia päiviä, koko elämäni aikana.
31.5.2012 Pomppu kuoli. Eläinlääkäri saapui tallille päivällä. Tunnistin eläinlääkärin auton heti ja lähtin hakemaan Pomppua tarhasta. Kuiskasin sen korvaan "rakastan sinua ikuisesti" ja halasin sitä tiukasti, haluamatta päästää koskaan irti.
Kävelimme eläinlääkärin edessä, kohti paikkaa, jossa Pompun hauta oli. Isä oli käynyt sen kaivamassa kaivinkoneella edellisellä viikolla valmiiksi...
Pomppu oli todella rauhallinen, oli koko ajan lähelläni. Pomppu ei koskaan ollut ollut yhtä rauhallinen, kuin sinä päivänä. Olen aivan varma siitä, että Pomppu tiesi, että nyt on tullut sen aika.
Molemmat siskoni Anne ja Minna olivat tuona päivänä mukana kanssani henkisenä tukena, sekä sanomassa tälle maailman tärkeimmälle asialle elämässäni hyvästit.
2012 kevät
Viimeinen viikko
Eläinlääkäri laittoi ensin rauhoittavaa, jonka jälkeen tuli nukutuslääke. Itkin Pompun kaulaa vasten ja talutin sen lähemmäs hautapaikkaa. Unilääke alkoi tehota todella nopeasti ja Pomppu puoleksi kaatui ja laittoi makuulle. Olin sen vierellä koko ajan. Halasin miljoonatta kertaa ja kerroin kuinka rakastan sitä, enkä koskaan tule unohtamaan. Pomppu oli aivan tyyni. Nukutuslääke tehosi tehokkaasti kroppaan, mutta Pomppu nukahti todella hitaasti. Minulla oli hyvin vielä aikaa kertoa sadatta kertaa, kuinka sitä rakastinkaan. Eläinlääkäri laittoi viimeisen ruiskun ja rakas tammani oli poissa. Elämä katosi sen silmistä... Tämä oli elämäni kauhein hetki.. Itkin ainakin tunnin Pompun kaulaa vasten ja tunsin, kuinka lämpö katosi... Siskot veivät minut loppujen lopuksi pois...
Seuraavat kaksi viikkoa menivät, kuin unessa. En ajatellut oikein mitään, en kyennyt käymään tallilla. Jossain vaiheessa sain jostain uutta energiaa ja aloin etsimään netistä omaa hevosta. Olin säästänyt tarpeeksi rahaa omaan hevoseen ja reilu kuukausi Pompun kuolemasta, Pompun karsinassa seisoi uusi, ikioma hevoseni Lori.

Olen ylpeä itsestäni siitä, että uskalsin tarttua tilanteeseen ja ostaa sen kauan haaveilemani hevosen näinkin pian Pompun kuoleman jälkeen. Lori on auttanut minut suurimman surun yli. Jos en olisi löytänyt Loria näin pian, olisin varmasti vajonnut vain syvemmälle surun syövereihin ja jäänyt kotiin rypemään itsesäälissä. Niin alhaalta olisi ollut hemmetin vaikea päästä takaisin ylös ja takaisin elämään. Mikään ei täytä tyhjää aukkoa sydämessäni, jonka Pomppu jätti, mutta onneksi Lori täyttää edes osan siitä. Toivon sydämestäni, että joskus vielä, saisin samanlaisen yhteyden Lorin, tai edes tulevaisuudessa jonkun hevosen kanssa, kuin mikä minulla oli Pompun kanssa. Saumaton yhteistyö ja yhteisymmärrys hakatun "hullun" hevosen kanssa, josta kukaan ei koskaan uskonut tulevan mitään. Kyllä me Pompun kanssa kaikille näytettiin että tulihan siitä.
Lepää rauhassa unelmani, maailman paras hevonen.
En koskaan unohda sinua.

"Suuri rakkaus ei tunne aikaa, ei paikkaa ,ei unta eikä kuolemaa. Rakastan sinua ikuisesti"
R.I.P suuri rakkauteni Bonifacia..

31.5.2012

31.5.2012

31.5.2012



Tottakai Lorikin kuuluu elämäni hevosiin, mutta en näe tarvetta esitellä sitä enää erikseen, koska Lorilla on oma kuvaus eri palkissa.
Elämäni hevosiin mahtuu todella monia hevosia, mutta tässä ne elämäni tärkeimmät kohokohdat.


Tässä yksittäisiä kuvia muistakin elämäni hevosista. Tässä ei ole lähellekään kaikki kuvat eri hevosista, ne vain sattuvat olemaan eri tietokoneella, joten ne eivät ole ulottuvissani tällä hetkellä.
Nämä kuvat ovat vuosien varrelta, eivätkä ole järjestyksessä.

Ossi, minä ja Pomppu v. 2007


Zanzibara, vuokrasin Aatun kanssa yhtä aikaa

Maran Aatos "aatu"

Lady, tuli Hessun tilalle

Leenu, ystävän poni

Salut, ystäväni entinen hevonen


Fantti

Salama

Rane

Vesku

Andrea

Leksa
Charlotte

Charlotte

Zion

Aatu

Rekku

Huugo

Helinä


Buksu

Buksu

Lotta

Veke

Adele

Kassio, auttoi Pompun surun kanssa













19

Luetuimmat kirjoitukset