29. marraskuuta 2013

Kylmä!!

Alkaa jo vähän ketuttaa tää Lapin alkanut talvi.. Lämpötilaerot eri päivillä on olleet tosi huimat, eilen tuli tosi paljon lunta, tuuli ja myrskysi ja lämpötila kävi jopa siinä nollan hujakoilla, tänään oli sitten ihan hirveän kylmä!!


Lotto on ollut pari päivää nyt ihan sika kiva ratsastaa. Tosi rento ja yritteliäs!
Eilen tehtiin avotaivutusta aina pitkät sivut ravissa ja laukassa, käynnissä sulkuja ja parit takarit, laukassa myös paljon vastalaukkaa mm. puoliympyröitä ja 20m pääty-ympyröitä.

Tänään ratsastin ensin Masin maneesissa. Masi oli taas parempi, entä edelliskerralla. Heti alusta saakka se oli oikein yritteliäs ja tosi reipas. Sen kanssa tein paljon kaarevia uria, mm loivaa kiemuraa ravissa, kolmi- ja nelikaarista ja sitten laukassa puoli ympyröitä vastalaukkaa, sekä mentiin myös koko hallia ympäri vastalaukassa. Masi tykkäsi tosi paljon, ja kehuttaessa tuntui olevan oikein ylpeä itsestään! :)

Masin jälkeen ratsastin vielä Loton. Menin tänään pitkästä aikaa kangilla, taisi olla Loton ehkä neljäs kerta, kun sillä on kanget päässä. (?) Tosi sievästi se kyllä ottaa ne suuhun, eikä ihmettele yhtään. :)


Aloitin käynnissä tehden tosi pitkiä väistöjä, taivuttelin sitä oikein hyvin rennoksi ja antamaan periksi niskastaan. Pidin alkuun kankiohjan tosi löysällä, kun haluan ,että se oppii alusta alkaen rentoutumaan myös kanget suussa.
Ravissa sitten tehtiin paljon paljon avoja, aloitin vähän loivemmilla avoilla, ja siitä sitten pikkuhiljaa jyrkempiä. Lotto toimi oikein kivasti, kanget ei paljoa tuntuneet sitä haittaavan.
Tehtiin väliin aina siirtymisiä käyntiin, ja siinä väistöjä, sitten taas raviin ja jatkoin raviväistöillä alkuun lyhyet diagonaalit molempiin suuntiin, sitten tein uralta väistön keskihalkaisijalle, ja siitä takaisin uralle muutamaan otteeseen.
Nyt on alkaneet tasoittumaan molemmat väistöt yhtä hyviksi. Ennen oikeaan suuntaan väistäminen oli vähän hankalampaa, mutta tänään tuntui, että ne oikeaan suuntaan tekemät väistöt oli jopa parempia!
Lopuksi tein vielä pitkät, koko hallin pituiset diagonaalit kokonaan väistössä, selvillä isoilla ristiaskelilla ja oli niin helppoa! Tuo hevonen se vaan kehittyy ja kehittyy, tosi mukavaa!

Laukassa taivuttelin vaan oikein hyvin, tein paljon ympyröitä ja voltteja, jotta oikein hyvin rentoutuu myös laukassa ja pari pitkää sivua mentiin myös avotaivutusta. Lotto oli laukassa tosi hyvä, vähän tehtiin vielä kokoamisia parin askeleen verran koottua laukkaa, siitä sitten kiitoksen kautta eteen. Lotto malttoi tosi kivasti ja jäi odottamaan ennenkuin ratsastin sitä eteenpäin.



Ostin Lotolle uuden ratsastusloimen tämmöisille koville pakkasille. Nuilla tuplafleeceillä ei kovin hirveillä pakkasilla oikein tee mitään. Tässä on ainakin 200g täyte, tosi hyvin istuu ja ihanasti saa käännettyä tuosta edestä loimea omien reisien päälle. Tosi lämmin oli ratsastaa!
Kaikenkaikkiaan oli siis tosi kiva päivä, hevoset oli molemmat tosi mukavia ja pirteitä tänään. Mun ihana ystäväni Eeva, tuli myöhemmin käymään tallilla ja siinä kahvitellessa vierähtikin sitten loppu ilta. :)

Ja näin lopuksi haikeilla mielillä mennyttä kesää miettiessä, kidutan itseäni lisää, ja laitan vielä joitain parhaimpia kuvaotoksia kesältä. Ensi kesää odotellessa. <3



















Onko sinulla ikävä kesää, vai odotatko jotain talvelta? :)
Itse ainakin odotan paljon hangessa laukkaamista, ihania pakkas- maastoja tallikavereiden kanssa, jokavuotiseksi perinteeksi siskoni Annen kanssa tulleet pyörätie lenkit -30 asteen pakkasessa viltteihin ja paksuihin loimiin kääriytyneinä ilman satulaa ja paljon muuta! :)


8

27. marraskuuta 2013

Huono ratsastus ja sitäkin parempi

Eilinen päivä meni kyllä ihan harakoille. Olin koko loppupäivän tosi pahalla päällä, kun olin niin pettynyt eilisen päivän ratsastukseen. Lotto oli suoraan sanottuna täys sika.

Eilen aloitin ratsastuksen oikein ihanalla maastoreissulla tallin tonttia ympäri alkukävelyiden muodossa. Ei olla vähään aikaan käytykään maastoissa pyörähtämässä. Lotto käyttäytyi tosi kiltisti, ei pelleillyt tai säikkynyt mitään.
Maneesissa sitten aloitin tekemään käynnissä väistöjä ja vähän sulkua, siitä siirryin raviin ja tehtiin paljon pitkiä avoja. Lotto tuntui aika virtaisalta ja vähän malttamattomalta, mutta teki kuitenkin tosi nätisti. Välikäyntien jälkeen jatkoin sitten laukalla ja laukassakin heppa tahtoi olla vähän vahvana, ja vetää mua irti satulasta. Teetätin sitten vähän enemmän, ja en tiedä ottiko se sitten kierroksia siitä vähän liikaa.
Kuitenkin kaikki meni ok siihen asti, kunnes tein laukanvaihdon toiseen suuntaan ja silloin koko hevonen räjähti. Lähti täysin räpylästä, kaahotti pää kolmantena jalkana korvat tötteröllä menemään, minä yritin sitten rauhoitella ja hiljennellä parhaani mukaan. Kaikki avut meni kuitenkin aivan kuuroille korville, ja hevonen lisää vain vauhtia. Kaikki keinot kävin läpi hiljentämisen suhteen, ainoa mikä tepsi, oli ohjaaminen suoraa päin seinää, ja siihen se sitten hidasti. Huhhuh.
Koitin sitten vain rauhoittua, jatkaa, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tehtiin käynnissä väistöjä niin kauan, että hevonen rauhoittui ja sain siirrettyä sen ajatusta vähän työntekoon. Otin sitten uudestaan laukkaa, ja sama meno jatkui, kuin aikaisemminkin.
Koitin ihan kaikkea, jotta saisin hevosta kuulolle, mutta mikään ei tepsinyt niin mulla loppui keinot kesken ja luovutin. Annoin sen laukata pitkällä ohjalla ympäri hallia ja lopetin sitten..Päätin, että parempi luovuttaa, kuin väkipakolla vääntää, ja stressata hevosta vielä enemmän.
Tyrmistyneenä löin loimet niskaan ja pihalle kävelemään hevosen selässä kiukkua ja pettymystä niellen.

Lotto pelastautuu lumipyrystä sisälle

Tänään sitten ihanaakin ihanampi isosiskoni Minna, tuli mukaan tallille ottamaan minusta, Annesta ja hevosista kuvia, ennen ratsastusta.
Aika jännityksellä odotin, jatkuuko eilinen meininki Loton kanssa yhä, mutta toisin kävi.

Heti jo alkuun Lotto oli oikein tomerana ja kuuliaisena tekemässä, aivan sama mikä askellaji, mikä tehtävä tahansa, Loton mielipide oli "ai tätä, joo tehdään, tehdäänkö vielä? Sopii!".
Lotto oli tosi rento, rauhallinen ja älyttömän elastinen. Kaikki teettämäni asiat se teki hyvällä työmoraalilla ja mukisematta. Ihan ihme hevonen, jos se osaisi ajatella inhimillisesti, se varmasti yrittäisi hyvitellä eilistä päivää. ;) Lotto toimi aivan kuin ajatus, oli tosi pehmeä ja no, älyttömän hyvä!
Onnistuneiden treenien jälkeen, oli paljon huojentuneempi olo, ja tuli hirveä hinku lähteä Pöyliöön maastoon. Siellä se saisi laukata oikein kunnolla luonnon keskellä. Harmi vain, että lunta on vielä niin vähän, ettei sinne uskalla lähteä muuta, kuin kävelemään.. Lisää lunta kiitos!

Loton ratsastuksen jälkeen ratsastin vielä hetken aikaa Fiialla kangilla (loppuverryttelin Fiian, kun Anne halusi mut sinne selkään testailemaan =),  Fiia oli kyllä taas niin kiva! Sovittiin Annen kanssa, että ratsastan taas joku päivä Fiialla oikein kunnolla. Anne lupautui myös kuvaamaan ratsastusta, joten saan siitä sitten videota tänne blogiinkin asti. :)

Tässä kuitenkin vielä tämän päivän kuvasaldoa. Kuvaajana toimi isosiskoni Minna Patonen.
Kiitos Minnalle kuvista!







1

25. marraskuuta 2013

Ikävä

Juuri tänään on kulunut tasan 8kk siitä, kun mun elämäni rakkain hevonen, Lori nukahti ikiuneen.
Muistan vielä niin elävästi, kun pidin sen päätä sylissä vielä viimeisen kerran, itkin sen paksun kaulan märäksi kyynelistä. Oli se vaan niin ihana hevonen, eikä mikään, koskaan tule sen paikkaa korvaamaan. Lori laukkaa nyt isoilla areenoilla. <3


Ei tule päivääkään, kun en miettisi Loria, ja joka kerta on itku lähellä.
Se hevonen opetti mulle niin paljon, ja näytti, että mustakin voi joskus tulla jotain, mistä oon aina haaveillut. Se hevonen antoi mulle sen potkun persuuksille, mihin mikään muu hevonen ei olisi kyennyt ja me loistettiin yhdessä. Voi että mulla on sitä niin kova ikävä!!!

Muistan vielä niin tarkkaan, miltä se tuntui ratsastaa, halata sen paksua kaulaa. Aina se oli korvat hörössä vastassa ja aina iloisena. Uskon, että kaikella on tarkoitus, ja sain kokea niin paljon yhdessä tämän hevosen kanssa. Ne muistot säilyy mun mukana aina, minne ikinä kuljenkaan.

Maailman rakkain hevonen Dancing Lord, lepää rauhassa enkelini, en unohda sinua koskaan. <3


 
"Don’t cry for the horses that life has set free
A million black horses forever to be


Don’t cry for the horses now in good hands
As they dance and prance to a heavenly band

They were ours as a gift, but never to keep
As they close their eyes, forever to sleep

Their spirits unbound, on silver wings they fly
A million white horses against the blue sky

Look up in the heaven, you will see them above
The horses we lost, the horses we loved

Mains and tails flying they gallop through time
They were never yours, they were never mine

Don’t cry for the horses, they will be back someday
When our time has come, they will show us the way

Do you hear that soft nicker, close to your ear?
Don’t cry for the horses – love the ones that are here."






12

Treeniä ja hierontaa

Niin se aika taas rientää. En ole ehtinyt kirjoittaa taas yhtään, vaikka olisi tehnyt mieli vaikka kuinka.
Mulla harmittaa hirveästi, kun asun täällä Lapissa, niin kaikki hevostapahtumat järjestetään aina Etelässä. Nytkin olisi tulossa se Hippola klinikka, eikä mitään mahiksia, että pääsisin sitä katsomaan kun se on niin kaukana. Jotenkin se vaikuttaisi tosi mielenkiintoiselta.
Olisi ihanaa, jos joskus joitain tapahtumia olisi edes Oulussa, sinne meiltä nyt ei ole niin hirveä matka kuitenkaan..


Ei enää paljoa -20 asti.. Hyrr!!
Loton kanssa ollaan tehty aika perus treenejä nyt tiistaisen vapaapäivän jälkeen. Keskiviikkona pyrin ratsastamaan hevosen vain pitkälle ja pyöreälle kaulalle eteen alas, tehtiin väistöjä ja vähän sulkuja käynnissä, sekä ravissa. Lotto oli tosi pehmeä ja hyvä, mitä nyt hieman oli virkeä vapaapäivän jäljiltä, niin jouduin muutamia tosi nopeita siirtymisiä tekemään, että sain sen taas odottamaan ja malttamaan.
Torstaina painotettiin tosi paljon väistöillä, ja suluilla ravissa. Tein pitkiä diagonaaleja pohkeenväistöjä molempiin suuntiin, ja lopuksi sitten tehtiin vielä avo, sulku, avo treeniä. Tehtiin tätä siis niin, että lähdin uralta ensin avoa, siitä muutama askel sulkua kohti keskihalkaisijaa ja sulun jälkeen taas avoon.

Perjantaina sitten jumppailtiin vielä pitkillä väistöillä ravissa ja käynnissä, tein käynnissä myös muutamat takarit ja laukassa ratsastin ympäri hallia muutaman kierroksen verran vastalaukkaa niin, että tein aina päätyyn ison pääty-ympyrän myös vastalaukassa. Suorilla urilla taivutin aika reilusti vastasuuntaan, eli oikeassa kierroksessa vasenta laukkaa, ja taivutus oikealle jne. Lotolle tää on jo niin helppoa, se taipuu jo jopa ylitaivutukseen ja kulmien läpikin saa taivuttaa helposti jo sisään. Lotto on myös saanut tosi paljon voimaa laukassa, ennen sen laukka oli tosi voimatonta ja vähän huteraakin, mutta nyt se mennä porskuttaa tasaisesti ja vahvaa laukkaa, jossa on tosi helppoa istua. Sen laukka oli ennen vähän keinuhevosmaista, ja keikutti mua liikaa tosi paljon edes takaisin, mutta nyt se on vähän tasoittunut, kun on saanut enemmän voimaa kantaa itseään.


Lauantaina tehtiin taas paljon pitkiä väistöjä, pyrin ratsastamaan Loton oikein pehmeäksi ja tosi syvään muotoon koko ajan, että oikein venyttää selkälinjaakin ja säilyttää tämän muodon myös pitkissäkin väistöissä. Lotto teki tositosi hyvin pitkät väistöt ravissa, oli ihan lastenleikkiä! Tein suoraa peilin edessä sitten siksak väistöjä ravissa, että näen itse konkreettisesti, miltä se näyttää ja vitsit, että se tekee niin laajoilla ristiaskelilla vaivattomasti! Harmi vain, että meidän maneesissa ei ole kovin hyvät peilit, ne vähän vääristää ja sitten niitä on liian vähän. Mutta pääasia, että niistä näkee kuitenkin jotain.
Laukassa tein jonkin verran siirtymisiä laukka-käynti, tein myös muutaman kerran molempiin suuntiin avotaivutusta suoralla kaulalla, eli reilusti etujalat uran sisäpuolella, kaula silti suorassa, ilman taivutusta. Vasempaan sai hetki hinkata, se ei niin mielellään toisi etujalkoja riittävästi uran sisäpuolelle tässä kierroksessa, mutta sitten, kun sain kerran tehtyä hyvin, niin seuraavalla kerralla onnistui heti uudestaan helposti. Jatkoin laukan jälkeen loppuraveilla ja tehtiin muutamat keskiravit.

Sunnuntaina eli eilen, käytiin Loton kanssa ilman satulaa, paksuihin viltteihin kääriytyneinä ulkona kävelemässä vajaa tunnin verran. Lotosta on kyllä tullut tosi fiksu, sen kanssa voi kävellä pitkin ohjin ilman huolenhäivää ison ja vilkkaan tien vieressä, josta menee myös isoja rekkoja, busseja yms. Eikä se sano mitään. Luotettava lapsi! :)

Pakkasta -16 astetta.


Sunnuntai iltana Lotto sai taas ihanan hieronnan Outilta. Lotto nautti niin, että ihan nukahti karsinaan. Tuntui varmasti hyvältä!
Outi taas ihmetteli ääneen, miten paljon tuo Lotto onkaan taas muuttunut. Lihasta tulee vaan koko ajan lisää, mikä on tosi hyvä, ja siksi se vaatiikin hyvät hieronnat mielummin lyhyellä aikavälillä, kuin pitkällä. Varasin uuden hieronnan jo kahden viikon päähän, että saadaan hieronnasta kaikki hyöty irti, se on myös hierojalle helpompaa hieroa lihasten kasvu vaiheessa olevaa hevosta mielummin lyhyemmillä aikaväleillä. 

Tänään Lotto saakin vapaapäivän, ja huomenna jumppaillaan vaan eteen alas ja Outin mukaan ns. "paskalaukkaa", eli ihan pitkällä ohjalla ympäri hallia, sellaista laukkaa mitä hevonen haluaa. ;)

Leevi rakastui pyykkikoriin.. Ei meinannut haluta pois ollenkaan! :D
 
Talli on tällä hetkellä tämän näköinen. (Koko talli ei näy kuvassa)
Ensi kevättä odotellessa, sitten pääsee tekemään lisää!



4

19. marraskuuta 2013

Melkein leikattu

On ollut aika kiire heti jo tää alkuviikko, niin tässä taas vähän porinaa kuluneista päivistä.

Sunnuntaina jumppasin Lottoa tosi hyvin vapaapäivän jäljiltä rennoksi ja taipuisaksi. Aloitin alkuraveissa tehden vähän temponmuutoksia. Lotto oli aika pörheänä vapaapäivän jälkeen, mutta hyvin silti keskittyi, vaikka oli aika säpäkkänä.
Jatkoin sitten verryttelyn jälkeen paljon avoilla ja väistöillä, tehtiin myös vähän sulkuja ja takareita käynnissä - hyvin polki kyllä takasilla, ja tosi taipuisasti teki, avot ja muut jumppaukset on tehnyt siitä kyllä kivan notkean ja taipuisan. Näillä siis jatketaan jatkossakin.
Lotto oli laukassa sitten vähän malttamaton ja vahva, niin tein sitten pelkästään avoja ja voltteja laukassa. Avon sisällä tein parin askeleen verran sievää kokoamista, että sain sen odottamaan. Hetken päästä Lottokin sitten rentoutui, pehmeni ja keveni, jolloin kaikki tuntui taas niin paljon helpommalta. Lopuksi tein käynnissä vielä jyrkät pitkät diagonaalit pohkeenväistöä molempiin suuntiin, ja tarkistelin, että onhan hevonen yhä kuulolla, pohkeen ja ohjan välissä.


Loton ratsastuksen jälkeen ratsastin vielä tallikaverini hevosen Masin, ja "ponimainen-ruuna" oli taas niin ihana, että oli tosi mukavaa ratsastaa sitä. :)

Masi.
Maanantaina olikin mielenkiintoisempi päivä.
Lottoahan ei ole vielä rekisteröity, sen talvisen passien katoamis- hässäkän takia. En uskaltanut sitä  kesällä rekisteröidä - en halunnut riskeerata kilpailukauden aikana mitään.
Maksoin siis Lotolle tälle kaudelle SRL- kilpailunumeron, ja nyt talven aikana se onkin parempi rekisteröidä, kun ei tarvitse odotella kiireellä passia takaisin Hippoksesta, kun ei ole kisojakaan.

Tilasin maanantaiksi siis tunnistajan meidän tallille rekisteröimään ja tunnistamaan Loton. Tunnistaja tulikin kolmen maissa, tunnisti hevosen ja samalla se sitten myös sirutettiin. Lotto käyttäytyi tosi nätisti ja oli hirveän utelias. Hieman se säpsähti sirun laittoa, kun se pitää aika voimakkaasti laittaa.
Nyt sitten odotellaan, että saan passin takaisin Hippoksesta, ja sitten on Lottokin rekisteröity. Siru tuli tietysti kivana lisänä tähän. :)

Sinne meni siru!
Lähdin tunnistuksen jälkeen liikuttamaan vielä Loton kevyesti maneesiin, ja tunsin heti, että edellispäivän kunnon läpiratsastus teki terää, eilinen ratsastus oli suorastaan silkkaa nautintoa! Ratsastin eilen Loton vaan mahdollisimman myöreään muotoon, ja vitsit se meni niin kivasti!

Ennenhän meillä oli se ongelma, etten saanut Lottoa tarpeeksi rennoksi kaulastaan ja niskastaan, ja sen saaminen tositosi pyöreälle kaulalle tuntui olevan silkka mahdottomuus, ja silloin sen ratsastettavuus ei ollut yhtä hyvä kuin nyt, ihan loogista toki.
Nyt se tulee niin paljon pyöreämmäksi ja pehmeäksi,pystyn ratsastaa sitä pohkeella tosi paljon paremmin kohti ohjaa, eikä se jää enää paikoin tyhjäksi ohjalle tai säntäile pohkeen vaikutuksesta. Se oli ennen kyllä niin herkkä pohkeelle, ihan liiankin! (Tietysti muotoon vaikutti ennen sekin, ettei se ollut tarpeeksi rento selästään. Nyt, kun se on rento sekä selästään, että kaulastaan, niin asiat pikkuhiljaa loksahtelee kohdilleen. Kun oppii sekä hevonen, että ratsastaja, tuntemaan toinen toisiaan, niin asiat helpottuu huomattavasti.)
Nyt se oikeasti rentoutuu ja liikkuu kropaltaan tasaisen elastisesti ja vastaa apuihin maltillisesti, eikä enää jännity niin, että menettäisin otteen koko hevosesta. Kyllä se vielä jännittyy tietysti silloin, kun siltä vaaditaan jotain mikä on sille vielä vähän hankalaa, mutta nyt se kuitenkin rentoutuu tosi nopeasti takaisin, eikä jää sellaiseksi kireäksi viulunkieleksi.
5-vuotiaalle kuitenkin suodaan vielä mahdollisimman pyöreä muoto, varsinkin nuorten luokissa kisatessa, joten sitten, kun ollaan saatu vakaa, pehmeä ja pyöreä muoto, on se sieltä helppo nostaa, kun korkeampi kisamuoto alkaa olemaan aiheellista opetella. Nyt, kun Lotto säilyttää rentouden treeneissä, niin on paljon helpompi ratsastaa sitä näyttävyyttä askeleisiin. Toki vielä on paljon tekemistä, mutta hyvään suuntaan ollaan menossa! :)

Lotolle tekee kyllä tosi hyvää ihan oikeasti rentoutua ja myödätä niskasta ja kaulasta niin pyöreäksi, kuin sen suinkin saa, koska sen kroppakin on sen mallinen, että se tahtoisi mielummin kulkea korkeassa muodossa, lyhyellä kaulalla koko ajan ja jäädä vähän jäykäksi kaulaltaan. Nyt ollaan taas päästy askel eteenpäin rentoutumisen tiellä, ja on niin mieletön fiilis! Joillekin tää saattaa kuulostaa ihan helpolta nakilta, mutta mulle tää on saavutus! Lotto kun ei ole mistään helpoimmasta päästä ratsastettavuudeltaan ja sillä on oikeasti tosi pitkä kaula, se ei vaan vielä osaa käyttää sitä oikein. Edistystä kuitenkin, nyt sen saa jo aika pitkällekin kaulalle ja säilyttämään se rentous. :)



Eilen se oli tasaisesti rento ja tosi notkea, ja kulki hirveän elastisesti kauttaaltaan jokaisessa askellajissa. Tehtiin paljon pitkiä loivia, ja vähän jyrkempiäkin avoja ihan vaan senkin takia, että se niin kivasti alkaa jo odottaa mua aina avossa, ja se on sille tosi mieleistäkin. Hirveän hyvällä motivaatiolla se tekikin. Hieno heppa!

Lotto varastelee aamuheiniä ;)
Tänään Lotto saikin jälleen vapaapäivän. Mulle oli varattu kurkunpään tähystysleikkaus nukutuksessa LKS:ään aamuksi, ja mulle ohjeistettiin, että toimenpiteen jälkeen en saa edes ajaa autoa, saatika sitten tehdä mitään. Äidin kyydillä sydän kurkussa ajeltiin aamulla ennen kahdeksaa Lks:sään. Mulla niin hirvitti se koko ajatus tähystysleikkauksesta ja nukutuksesta..
Noh, hauskastihan siinä kävi, että ensin multa tarkistettiin äänihuulet sellaisella tähystyskameralla (se kamera työnnettiin mun nenästä nieluun asti, hyi että oli ihan hirveää!!) Ja kävi ilmi, ettei siellä ollut mitään leikattavaa, saatikaan mitään mistä pitäisi ottaa mitään näytepaloja. (Sain katsoa isolta ruudulta kameran koko matkan mun nieluun asti, oli aika jännää!)
Sain siis lääkkeet äänihuulten ärtyneisyyteen ja turvotukseen ja sen pitäisi mennä sillä ohitse. Mikä helpotus!
Mulla on siis ollut jo varmaan puolisen vuotta äänihuulet tosi kipeät, ja joinain päivinä ei ole tullut ääntä ollenkaan "tuntemattomasta" syystä. Olen rampannut lääkäreillä ties kuinka monia kertoja tuon kurkun kanssa, eikä kukaan ole koskaan tehnyt mitään asian eteen. Kerran kuitenkin suutuin lääkärille niin paljon taas pelkän sairasloman kirjoittamisesta, että sain lähetteen äänihuulten peilaukseen ja sitä kautta taas lähetteen tähän tähystysleikkaukseen. Onneksi selvittiin näin vähällä, kahden viikon lääkekuurilla, ilman leikkauksia. Huh!
(Olen siis pystynyt puhumaan, mutta puhuminen on ollut tosi raskasta, kun on ollut kurkku ihan turvonnut ja kipeä tosi kauan, sekä vielä se, että se ääni karkaili ja joinain päivinä ei tullut ääntä yhtään.)

Oltiin varattu äidin kanssa koko päivä tähän "leikkaukseen" ja siksi pyysin Annenkin hoitamaan Loton, kun en olisi saanut leikkauksen jälkeen mennä edes tallille. Nyt, kun se leikkaus sitten peruuntui, niin kulutettiin äidin kanssa päivä shoppailemalla ja kiertelemällä kaupoissa. Oli tosi mukavaa pitkästä aikaa viettää aikaa ihan äidin kanssa, ja Lottokin oli ehdottomasti ansainnut ylimääräisen vapaapäivän. :)

Leevi tuli oikein vaativana herättämään mua sängyn laidalle.
Pakko tulla aina makaamaan mun syliin, kun olen sohvalla. ;)


Mites teidän treenit ovat sujuneet? :)



5

Luetuimmat kirjoitukset