Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan

Blogihistorian pisin tauko pidetty.. Suuret pahoittelut tästä täydestä radiohiljaisuudesta.
Viime postauksen jälkeen aloitin uudessa työssä. 50h töitä viikossa ja jokapäiväiset hevosten ratsastukset imivät multa kaiken ajan. :)

Ihailtavaa huomata, miten moni on silti pysynyt mukana hiljaisuudesta huolimatta! Kiitos teille!

 

Lekaakin olen ehtinyt pitkästä aikaa ratsastaa useampaan otteeseen. :)

Kuten jokainen arvata saattaa, on syy blogin hiljaisuudelle täysin ilmeinen. Päivässä tunnit loppuvat liian nopeasti kesken, on työpäivän jälkeen ratsastettava vielä hevosia ja myöhään illalla nopeasti nukkumaan, jotta jaksaa herätä taas klo 04:00 ylös.
Uusi hevonen on haaveena, joten sitä mukaan ollaan paiskittu sitten töitäkin. :)

Parisen kuukautta meni hassuilla yöunilla, kunnes mun oli pakko priorisoida omaa jaksamista ja ihmissuhteita, joten vähensin ratsastettavia hevosia. Tällä hetkellä mulla riittää aikaa myös poikaystävälle ja saan rauhassa viettää aikaa kotosalla, mikä on oikein mukavaa. Ratsastan tällä hetkellä 2-3 hevosta, ja toisinaan otan myös vapaapäiville muita ratsastettavia hevosia tarpeen vaatiessa. Olen kuitenkin pyrkinyt siihen kolmeen hevoseen, jotta ei mene kaikki päivät töissä ja tallilla.

Käyn tallilla nyt siis 3-5 kertaa viikossa tilanteen mukaan. Joinain viikkoina saatan käydä tallilla vain kaksikin kertaa, joten tuollaisille viikoille on hyvä ottaa mukaan niitä satunnaisempia ratsastettavia. Joskus toki saa nauttia siitä, ettei raskaan työpäivän jälkeen tarvitse tehdä, muutakuin ajaa kaupan kautta kotiin. :)

Vinskin kanssa yhteistyötä on nyt takana reilu viitisen kuukautta. Lähtö piste oli n. HeC tasoinen, tasapainoton herrasmies, joka oli muutaman kuukauden levossa olleena tuntihevosena palautumassa pikku hiljaa treeniin, nyt tosin yksityiskäyttöön. 

Pari kuukautta sitten Vinskin kanssa debytoitiin aluetasolla radan Helppo B sijoittuen luokassaan toiseksi prosentein 65,385%. Näiden kisojen jälkeen ajatuksena oli, että kasvatetaan talvi kuntoa ja lihasvoimaa, jotta ensi kaudella 2016 kokeiltaisiin debytoida HeA-tasolla, siitä kohti alue- ja mahdollisesti jopa kansallisia luokkia.

Aloitettiin pikku hiljaa treenaamaan takaosakäännöksiä ja vastalaukkaa. Alku oli hankalaa, tuntui ettei hevonen millään ymmärtänyt polkea takaosallaan saatika haluta mennä vastalaukkaa, olihan se sille täysin vieras asia. 

Alun hankaluuksista huolimatta, jatkoin harjoittelua aivan ruohonjuuri tasolta, niin yksinkertaisesti ja mustavalkoisesti, kuin ikinä vain pystyy. Tämän seurauksena Vinski otti yhtäkkiä hirmuisen harppauksen ratsunurallaan, jolloin kaikki alkoi olla joka kerta helpompaa ja helpompaa. Ilmeisesti lamppu syttyi hevosenkin päähän, jolloin tehty työ alkoi tuottaa tulosta ja pystyttiin pikku hiljaa nostaa vaikeusastetta voiman myötä. Jokainen, joka ratsastaa ravisukuista ja kilpaa juossutta suomenhevosta tietää, ettei voimaa ihan niin vain sormia napsauttamalla saadakkaan.. :)

Käytiin n. kuukausi takaperin ensimmäistä kertaa Vinskin kanssa ratsukkona myös Minttu Pulliaisen silmien alla kuulemassa vähän mielipiteitä, että missäs vaiheessa sitä oikein ollaankaan. Positiivista palautetta tuli tosiaan, ja oli ihana kuulla, että olen tehnyt asioita oikein ja ollaan menossa oikeaan suuntaan koko ajan. :)

Asiat eivät kuitenkaan aina, mene niinkuin ollaan suunniteltu.
Tällä kertaa asiat menivätkin enemmänkin positiiviseen suuntaan. Vaikka olen treenannut Vinskiä suhteellisen rauhassa edeten, on hevosen kantovoima ja kyky tehdä asioita kehittynyt ajateltua nopeammin - ollaan yks sun toinenkin oltu aika ilahtuneita ja samalla hieman hämmentyneitä. :)
Tästä johtuen, Vinski saikin debytoida jo nyt HeA-tasolla meidän seuran seuranmestaruuskilpailuissa eilen.

Alunperin olin jo kesällä suunnitellut, että Vinskille turvallinen debyytti HeA-tasolla ensi kaudella olisi tuttu ja turvallinen HeA:2, jossa on vastalaukkaa vain pieni pätkä suoraa uraa pitkin, ei takaosakäännöksiä yms ja rata ratsastettaisiin pitkällä radalla, jossa olisi myös pienoisia hetkiä antaa hevosen huilata. En tosiaan ajatellut, että sen vaikeampaa rataa oltaisi ihan heti menossa. Näin ne suunnitelmat muuttuvat.

Eilen koitti ns. tuomionpäivä meille, kun ilmoittauduttiin oman seuramme seuranmestaruuskilpailuihin. Vinski tosiaan koskaan startannut heA-tasolla, ja ilmoitin sen sitten seniorimestaruuteen mun kanssa luokkana HeA:1 2009, joka ratsastetaan vielä lyhyellä radalla..

En muista, koska mulla olis jännittänyt yhtä paljon kisoissa. Verryttelyssä hevonen ei ollut tosiaan yhtään niin hyvä, kuin mitä se oli edellispäivän kenraaleissa ollut. Alkuun sain aika rauhassa tehdä taivutuksia, jotta sain sen pehmenemään ja rentoutumaan. Verryttelyä oli jostain syystä nipistetty lyhyemmäksi, eikä ehditty ottaa, kuin ihan pieni pätkä vasenta laukkaa verryttelyajan jäädessä n. 10 minuuttiin.. :)

Rata itsessään meni kuitenkin ihan hyvin. Alkurata meni vähän plörinäksi, kun hevonen ei olisi millään halunnut tehdä yhteistyötä ja näytti pohkeenväistöissä keskisormea pystyssä, jolloin ei meinannut millään lähteä väistämään. Toisen väistön myötä meno kuitenkin parani, kun sain onneksi sitä piristymään. Ihan en saanut hevosta kantamaan takaosallaan riittävästi, kun verryttely jäi sen verran lyhyeksi ja en päässyt sitä kautta hienosäätämään mistä varmasti johtui haluttomuus pohkeenväistöissä. Noh, sillä mennään mitä on annettu. :)

Laukkaosuus oli tällä radalla meidän vahvuus, joka meni huomattavasti paremmin.

Radan jälkeen mulla ei ollut sen kummempia odotuksia - vaatimattomasti ajattelin, että saadaan radasta 56%, koska väistöt menivät huonosti ja takareissa olisi saanut olla huomattavasti aktiivisempi takaa. Lopullinen tulos oli kuitenkin positiivinen yllätys: Saatiin radasta 61,538% ja tällä tuloksella voitettiin Seuran Seniorimestaruus kultaa. :)

Ei tosiaan mikään helpoin rata debytoida HeA-tasolla.. Hevonen, josta kukaan ei uskonut kykenevän tekemään vastalaukkaa ja joka ei tiennyt pari hassua kuukautta sitten edes, mitä vastalaukka on - sai nyt vastalaukasta 7,0 arvostelulla huolellista, kantaa melko hyvin. 

Alusta asti olin sanonut, että tää hevonen tulee vielä kilpailemaan suokkiluokkia HeA-tasolla. Joissain ihmisissä tää aiheutti vain hilpeyttä ja epäuskoa, ettei tuo hevonen kyllä kykene heA:ta suorittamaan. Silti pidin pintani, ja sanoin, että kyllä tää tulee sen tekemään, uskokaa vain.

Nyt mulla on myös tuomarin mielipide asiaan: Tuomarilta saatiin niin paperilla, kuin kasvotusten hyvää palautetta ja kehuja, että ensi vuonna sitten vaan suomenhevosten P-SM:eihin. :) 

Nää on niitä hetkiä, jotka palkitsee kaiken sen kovan työn mitä ollaan tehty. Hevonen, johon kovin moni ei uskonut, on noussut viiden kuukauden aikana HeC-tasolta HeA-tasolle vielä ihan kohtuullisilla pisteillä. Vaikka aina on hurjasti parannettavaa - kuten myös meillä, on silti pakko olla iloinen ja tyytyväinen siihen, mitä ollaan tähän asti saatu aikaan. Nyt jatketaan yhä kantovoiman ja lihaskunnon kehittämistä, jotta saadaan hevonen jaksamaan ja kantamaan paremmin myös tällaiset raskaat radat, joissa on paljon tekemistä ja tiukkoja käännöksiä. Ne jatkuvat kääntämiset tuolla lyhyellä radalla ja tiukat toisiaan seuraavat tehtävät väsyttävät sen helposti vielä, kun joutuu kantamaan itseään jokaisessa kulmassa ja kaarteessa, jotta se säilyttää sen kannon ja kokoamisasteen mikä tuolla radalla vaaditaan. Täytyy olla tyytyväinen, jostainhan se on lähdettävä liikkeelle. :)

Kuva kesältä.