27. toukokuuta 2016

Kesä Vinski

Ihanaa, kun kesä vihdoin tulee ja alkaa olla lämmintä - tätä onkin niiiiin odotettu!

Vinskin kanssa tänään treenailtiin kentällä ja käytiin lopuksi ystäväni Fannin kanssa ottamassa Vinskistä parit kesäiset kuvat!
Vinskihän tosiaan parisen viikkoa sitten klipattiin osittain ja siitä tuli mukavan sporttisen näköinen.

 Huomenna meillä täällä Rovaniemellä järjestetään Anna Kilpeläisen Suomenhevosen kouluttaminen ratsuksi- koulutustapahtuma, jossa ollaan Vinskin kanssa demoratsukkona. Ikinä en ole kyseisen valmentajan valmennuksissa käynytkään, joten mielenkiinnolla odotan huomista. :)


Herculekselle kuuluu oikein hyvää, ollaan päästy jo lievästi tekemisen makuun treeneissä. Olen pitänyt ratsastuskerrat yhä maltillisena - tehdään ravissa ja laukassa töitä yhteensä vain noin vartin verran kolmisen kertaa viikossa, onhan sillä pitkä lepojakso takana kuitenkin.
Hercules on saanut paljon lisää voimaa - varsinkin laukassa väläyttelee jo aika upeita pätkiä ikäisekseen ja sen ratsastaminen tällä hetkellä on silkkaa iloa. Lomajakso kasvavalle nuorelle teki siis vallan hyvää tähän väliin. Ihanan pehmeä ja notkea nuorukainen siitä on tullutkin.
Uskaltauduin sen kanssa eilen ihan maastoon myöskin ravailemaan ja Hercules oli ihan onnessaan, tekemättä kuitenkaan mitään tyhmää. :) Ihana, ihana lapsi. <3
Uusia kuvia ei Herculeksen ratsastamisesta vielä valitettavasti ole, satun ratsastamaan aina siihen aikaan, kun talli on ihan autio. Yritys tässä kuitenkin on saada joku pitkästä aikaa kuvaamaan myös lapsi-hevosta liikkeessä. :)




1 kommentti:

  1. Komea Vinski rantamaisemissa! :)Valmennuksesta olisi mukavaa lukea lisää. :)

    VastaaPoista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset