6. heinäkuuta 2013

Paaaaljon kuvia!

Anne piti mulle perjantaina vähän tuntia.
Korjattiin mun istuntaa, tehtiin perusjuttuja ja haettiin hevoselle hyvää työskentelymuotoa ja hyvät taivutukset. Harjoiteltiin vielä lopuksi sit laukannostoja käynnistä ja paikaltaan ja Lotto tekee nostot kyllä tosi hyvin, ei mitään ongelmaa. Nostojen jälkeen vastalaukkaa molempiin suuntiin kiemuroita tehden ja isoa keskiympyrää.

Tänään oli ihan vaan "humputtelu" päivä, käytiin kaikki porukalla ilman satulaa maastoissa kävelemässä ja ravailtiin pellolla. Laukattiin vähän kentällä kans ja kävin Loton kanssa myös maastoissa ravailemassa ja pari pätkää laukkaamassa.
Lotto ei hirveän hyvin toimi laukassa ilman satulaa, tää oli siis kolmas kerta sen elämässä, kun sillä mennään ilman satulaa. Laukassa siis jos mun pohje heiluu, tai vahingossa puristaa, niin se on Lotolle heti sen merkki, että pitää mennä lujempaa.
Maastossa jouduin ohjaamaan sen kerran puuta päin, kun katosi hepasta kontrolli kokonaan, eikä se meinannut pysähtyä saatika hidastaa. Onneksi se ymmärsi kuitenkin hidastaa, ennen puun kanssa kohtaamista. Huh.
Pitää ratsastaa useammin ilman satulaa, niin se tottuu siihen, et voi se ihminen siellä selässä joskus vähän heiluakin. Hehe.
Kentällä laukkaaminen kuitenkin sujui ihan hyvin, ilman sen suurempia ongelmia.

Nenna oli ottamassa meistä kuvia, joten tässäpä niitä. :)


1

2

3

4

5

6

7

8

9

10

11

12

13

14

15

Mistä kuvasta sinä pidit eniten? :)



6

4. heinäkuuta 2013

Kuvia kisoista ja Hennan tunnista, muistakaa katsoa haaste aiemmasta postauksesta!

Hox haastetut, löydätte haasteen aikaisemmasta postauksesta ;)

Sain sittenkin kuvia viime kilpailuista Melaralta.
Kuvat on siis ottanut Rosita Malinen. Kiitos hänelle kuvista. :)

Ensin kuvat minusta ja Fiiasta:

 



Sitten minusta ja Lotosta:




 


 

 


Tänään siis Henna tuli pitämään mulle ja Lotolle tuntia.
Alkuun sain rauhassa itse verrytellä hevosen käynnissä ja ravissa. Verryttelin tekemällä laajoja uria, kiemuroita, paljon suunnanmuutoksia ja voltteja molempiin suuntiin.
Laukassa verryttelin isolla ympyrällä.
Isosiskoni Minna oli katsomassa tuntia, ja otti aivan ihania kuvia. :)

Verryttelyn jälkeen tehtiin avoja molemmat pitkät sivut. Lotto oli aika pörrönä estekentällä, kun tuuli ja kenttä oli täynnä esteitä. Lotto olis just sen näköinen, että "koska saa hypätä?".
Hetken avojen jälkeen Lotto kuitenkin rauhoittui tosi kivasti ja saatiin tosi hyviä pätkiä aikaiseksi.
Avojen jälkeen harjoiteltiin siirtymisiä harjoitusravista keskiraviin diagonaalilla. Ideana oli saada keskiravi lähtemään heti takaa eteen ja muutaman askeleen verran vain keskiravia ja sit takaisin harjoitusraviin. Lotto kuumui vähän ja tarjoili keskiravia ihan oman mielensä mukaan, joten jouduttiin ottamaan aika paljon voltteja ennen diagonaalille siirtymistä.
Saatiin tästäkin tosi hyviä lisäyksiä aikaiseksi heti, kun Lotto malttoi odottaa minua, eikä lähteä suinpäin sotaan. :)

Laukassa haettiin ensin hyvä tuntuma hevosen suuhun ja pyöreä kaula. Tehtiin isoja ympyröitä ja alettiin sit pikkuhiljaa pienentää ympyrää sulkutaivutuksessa. Heti ,kun hevonen teki ja reagoi hyvin, taas päästin hieman isommalle ympyrälle. Lotto oli tässä harjoituksessa ihan elementissään ja teki aivan mahtavasti. Pari ensimmäistä kertaa meni aivan Lotolle kysymysmerkkinä, mut sen jälkeen se tajusi ja oli innolla tekemässä! Hieno.
Onnistuneiden sulkujen jälkeen isoa keskilaukkaa isolla ympyrällä, päästäen hevosta vähän venymään rungostaan.
Tehtiin sulkuja molempiin suuntiin ja Lotto ymmärsi nopeasti idean myös toiseen suuntaan.

 
Sulkujen jälkeen tehtiin vähän vastalaukkaa vielä isolla keskiympyrällä. Hieman kiire sille tulee vielä koko ympyrää tehtäessä, mutta hienosti silti tekee tasapainoisesti ja yrittää parhaansa. Ei ole kyllä tällä hetkellä moitteen sanaa.
Vastalaukkojen jälkeen tehtiin myös parit laukka-käynti siirtymiset ja Lotto teki nekin todella hyvin ja helposti.

Saatiin tunnin aikana tosi hyviä pätkiä, Lotto kulki mahtavan pyöreänä pätkittäin ja tuntui helpolta ratsastaa. Töitä vielä vaatii ja rutkasti, mutta onneksi kehitystä on alkanut jo tapahtua!

 

 



Jos se liikkuisi tällaisessa muodossa aina, olisi aivan bueno!


Keskilaukkaa, eikä heppa meinaa kääntyä enää :D
6

Haaste Taikalta

Taika laittoi mulle haasteen, joten tässäpä tämä. :)

Säännöt:
1. Jokaisen haastetun täytyy kertoa 11 faktaa itsestään
2. Pitää vastata haastajan antamiin 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastettaville
4. Uusien haastettavien täytyy valita uusia blogeja haastettaviksi, joissa on alle 200 lukijaa
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut
6. Ei takaisin haastamista!

11 Asiaa minusta

1. Oikea nimeni on Sanna-Mari Helena Heimo
2. Omistan 5-vuotiaan Liettuan ratsuhevosen nimeltään Lotosas
3. Olen tavoitteellinen kouluratsastaja, tavoitteena päästä niin korkealle, kuin mahdollista
4. Haaveeni olisi omistaa toinenkin hevonen
5. Minulla on oma talo ja talli maalla
6. Olen 22-vuotias
7. Kilpailen kansallisella tasolla
8. Omistan myös Ragdoll kissan nimeltään Leevi
9. Minulla on yhteensä kolme siskoa
10. Omistan pienen ja ruman auton
11. Ikävöin edellistä hevostani yhä päivittäin.

Taikan keksimät kysymykset:

 1. Mitä haluat ratsastukselta?

- Haluan kehittyä ratsastajana mahdollisimman pitkälle. Haluan ratsastukselta kokea onnistumisen tunteita, rakastan haasteita ja haluan voittaa itseni. Haluan oppia työskentelemään hevoseni kanssa saumattomasti ja harmonisesti.

2. Millainen ihminen olet persoonana?

- Olen persoonana aika puhelias, sosiaalinen, iloinen ja avulias. Joskus saatan olla suora puheissani ja sanoa asiani niin suoraan sievistelemättä, että jotkut ihmiset voivat suuttua avoimuudestani. Olen ystävällinen ja ystävät ovat minulle tärkeitä. Joskus olen hyvinkin pilkkua viilaava ihminen, mutta pyrin pääsemään eroon pahasta tavastani. ;) Rakastan kaikkia eläimiä, eritoten hevosia. Hevoset ovat ystäviäni, ja kilpakumppaneitani.

3. Millaisena ihmisenä muut kuvailisivat sinua?
- Iloisena ja puheliaana? Aina kuulee ihmisten suusta, että papupata tulee. ;)
Innostuneena saatan jauhaa kauan aikaakin yksin, ja unohdan antaa muille ihmisille puheenvuoron.

4. Minkälainen suosikki/oma/hoito/vuokra/ylläpitohevosesi on?
- Hevoseni Lotto, on 5-vuotias liettuan ratsuhevonen. Todella energinen ja säpäkkä ruuna. Voisi melkein verrata tammamaiseen ratsastettaessa. Avuille erittäin herkkä. Lotto on oikea enkeli, erittäin kiltti karsinassa, rakastaa herkkuja ja työtä tehdessään se tekee koko sydämellään. Miellyttämisen haluinen työmyyrä.

5. Pidätkö tatuoinneista? Haluaisit sellaisen? Minkälaiset tatuoinnit ovat mieleesi? Jos et pidä, mikset?
- Tatuoinnit ovat mielestäni ihan kivoja, kunhan niitä ei ole koko kroppa täynnä. Joillekin ihmisille sopii tatuointeja useampikin, joillakin ihmisillä ne näyttävät rumilta. Itselläni on solisluiden päällä kaksi tähteä, sekä nilkassa isompi tatuointi. Enempää tatuointeja en ole ainakaan tällä hetkellä ottamassa.

6. Millaisista blogeista pidät?

- Pidän blogeista joissa on paljon kuvia, videoita ja kirjoittajat kirjoittavat hyvällä äidinkielellä selvästi ja mielenkiintoisesti. Rakastan lukea eritoten erittäin tarkkaan kuvattuja postauksia esim. siitä, minkälainen hevonen oli ratsastaessa, miten se reagoi yms. Tykkään myös lukea paljon kisapostauksia ja viihdyn tavoitteellisesti ratsastavien blogeissa.

7. Miksi perustit blogin?

- Ajattelin, että blogi on hyvä keino minulle purkaa vähän omia mietteitä ja tuntemuksiani. Halusin kokeilla, että olisiko joku kiinnostunut seuraamaan minun elämääni ja harrastustani.

8. Onko ystävät sinulle tärkeitä?
- Erittäin

9. Valmiiksi koulutettu, jo vanhempi (8>) hevonen vai nuori (<8) ja vielä kokematon hevonen? Perustele.
-  Valmiiksi koulutettu vaihtoehto olisi aina parempi tietysti jos tähtää pitkälle, silti päädyin nuorempaan ja kokemattomampaan. Vanhemmat hevoset ovat hyvä alku niille, jotka tahtovat kehittyä nopeasti, kuitenkin nuorissa hevosissa on aina se plussaa, että niistä saa ajan saatossa omanlaisensa, ja omaan käteen sopivia. Nuoren kanssa pääsee kehittymään yhdessä ja ns. kasvamaan yhteen.
Sitten, kun on tarpeeksi kokenut ja kauan aikaa ratsastanut, on hyvä hankkia nuori hevonen, jos siltä tuntuu. Vanha hevonen sanotaanko vaikka vaativaa B:tä kisaava hevonen on hyvä opetusmestari, mutta jos vaihtoehtona olisi nuori, potentiaalinen hevonen ainakin inter-tasolle asti? Kumman valitsisit; Vanhempi hevonen jonka kapasiteetti riittää juuri ja juuri vaativaan aahan, vai ostatko nuoren josta povataan gp-tason kouluratsua? :)
Nuori hevonenkin voi olla kokenut, ihan raakaa juuri satulaan laitettua hevosta en varmaan koskaan ostaisi, ellen ihan kunnolla innostuisi. Nuoren suht osaavan hevosen rinnalle olisi mahtavaa saada joku psg-konkari. Siinä seuraava haaveeni, toivottavasti toteutuisi jo lähitulevaisuudessa. :)

10. Pidätkö muodista, seuraatko sitä? Pukeudutko ylipäänsä huolellisesti?
- En juuri koskaan, joskus saatan katsoa mitä päälleni puen. Yleensä olen aika huoleton vaatteiden suhteen. ;)

11. Kerro sinulle maailman tärkeimmästä ihmisestä.
-  Elämässäni ei ole vain yhtä ja sitä tärkeintä ihmistä. Jokainen elämässäni oleva ihminen on todella tärkeä ja ainutlaatuinen. En haluaisi laittaa ihmisiä ympäriltäni kategoriaan "tärkeimmästä - ei niin tärkeään". Mutta jos joku pitää sanoa, niin elämässäni maailman tärkeimmät ihmiset ovat tietysti Isä ja Äiti <3


Haastan seuraavat blogit: 

Lauran Viljanen ja Coolman
Kootussa ravissa
Adaralla fiksumpaa
Wantus in wonderland
Sarjoja ja vaihtoja

1. Mikä on seuraava tavoitteesi?
2. Miksi valitsit juuri kouluratsastuksen/esteratsastuksen? Perustele.
3. Ketkä ovat tärkeimmät valmentajasi, jotka ovat mahdollistaneet kehittymisesi?
4. Mitkä ovat haaveesi tulevaisuudessa nykyisen hevosesi/hevostesi kanssa?
5. Kerro tarina siitä, kuinka nykyinen/nykyiset hevosesi päätyivät sinulle. Miksi valitsit juuri hänet?
6. Jokin muu haave?
7. Esittele lempi blogisi.
8. Mitä ominaisuuksia arvostat hevosessa?
9. Harrastatko jotain muuta ratsastuksen lisäksi?
10. Mistä hankit pääosin varusteesi itsellesi ja hevosellesi?
11. Mitä merkkiä suosit ratsastusvaatteissa, miksi?
2

3. heinäkuuta 2013

Toiset kankitreenit

Ensin saatte viihdyttää itseänne ihanilla kuvilla Lotosta, ja Taikan hevosesta Cissystä.
Hepat ovat tarhoissa eripuolilla tallialuetta ja aina, kun haemme hevoset yhtä aikaa sisälle,  tulemme toisiamme vastaan ennen tallin ulko-ovea. Annamme usein hevosten moikata toisiaan, ne tykkäävät toisistaan kovasti ja tulevat hyvin toimeen, ovathan ne seinä naapureinakin karsinoissa.
Vitsillämme sanomme Cissyn olevan Loton hankala tyttöystävä. ;) Cissy on aika omapäinen, ja välillä sitä suunnattomasti ärsyttää, kun Lotto tahtoisi niin haistella ja tuhista. Tänään Cissy olikin lempeällä tuulella, ja hevoset rapsuttelivat toisiaan onnellisina ja puhaltelivat ilmaa toistensa sieraimiin. Voi että ne on niin söpöjä yhdessä!







Cissi rapsutti Lottoa naamasta :D
Lotto teki tosi hyvin töitä taas tänään. Ratsastin toista kertaa kangilla maneesissa.
Lotto on todella hyvin ottanut kanget vastaan, eikä ole niistä moksiskaan.
Ratsastelin ihan perusjuttuja, mm. voltteja, ympyröitä, jumppasin taas kylkiä ja kaulaa samalla lailla, kuin eilenkin eli ylitaivuttaen ja tehtiin paljon pohkeenväistöjä, kiemurauria, yms.
Laukassa Lotto oli aivan upea molempiin suuntiin, tänään ravissakin sujui aivan jo moitteettomasti ja oli ilo ratsastaa ja tehdäkin töitä, kun hevonen oli niin hyvä.
Tehtiin aika pikaiset treenit ehkä n. 30min yhteensä, koska se oli niin hyvä alusta loppuun.
Lotto ei hangoitellut vastaan lainkaan, taipui todella hyvin myös vasempaan suuntaan ja teki tosi hyviä väistöjä ravissa ja mahtavan tasapainoisesti myös laukassa loivia ja ei niin loivia kiemuroita.

Ravailin loppuravit ihan eteen alas, se alkaa pikkuhiljaa ymmärtää sitä ideaa, saisi toki kulkea vielä pyöreämpänä, mutta tää on mun mielestä jo tosi hyvää edistystä tähän asti.
Ratsastaessakin Lotto ei aina heti jännittyessään jää luotiviivan yläpuolelle (niinkuin ennen), vaan saattaa nostaa niskaa ja palata sitten takaisin vähän pyöreämpään muotoon, joka on todellakin hyvä juttu. Töitä vaatii vielä saada se vielä pyöreämmäksi, mutta ollaan aika hyvällä mallilla jo mielestäni nyt. Ja sain Lotosta jopa vähän laiskahkon loppuraveissa, mikä on aivan ihmeellistä, yleensä se viipottaa tuhatta ja sataa. Nyt kuitenkin malttoi ravata iiihan rauhassa. :)

Huomenna tuleekin sit Henna pitämään mulle ja Lotolle koulutuntia ja ensi viikolla on taas Minttu Pulliaisen valmennukset. :) Mukavaa, kun saa treenata ihan olan takaa!



Ps. Kuinka moni huomasi, että Lotto-parka on menettänyt peikko-otsatukkansa?
Lotto puisteli ratsastaessa päätä aika paljon ison otsatukan takia, ja Annen (ja kaikkien muidenkin paitsi minun) mielestä Loton oli jo aika aikuistua peikkoiästään (haha!) ja niin Anne sitten leikkasi sen niksnaks pois.. Nyyh..En itse millään olisi siitä halunnut luopua.. :)
Lotto näyttää ihan hassulta lyhyellä otsatukalla, mutta eiköhän siihenkin totu. Pään puistelu ja pudistelu on kyllä loppunut ,kuin seinään tukan leikkuun myötä. :)

Ei ole oma silmä ainakaan vielä tottunut tuohon Loton lyhyeen otsatukkaan. Se näyttää ihan tyhmältä nyyh..

3

Luetuimmat kirjoitukset