26. elokuuta 2014

Valmentajan sanoin

Luvassa tällä kertaa erikoisempaa postausta, nimittäin tilannepäivitystä valmentajan sanoin täältä Saksasta.
Kertokaapas sitten, mitä mieltä olitte tästä!


Opintiellä eteenpäin

(teksti kirjoitettu 23.8.2014)
Sanna kertoi, että blogeissa on tapana joskus käyttää vierailevaa kirjoittajaa. Päätin tarjoutua vierailemaan hänen sivullaan kertomassa kuulumisia.

Meillä on Sannan kanssa takanamme noin reilun vuoden verran valmennusyhteistyötä. Se alkoi melko pian Sannan hankittua Loton, joten ratsukon yhteistyötä on ollut mielenkiintoista seurata kehityskaaren alusta lähtien. Alusta alkaen suurin haaste on ollut hevosen ratsastettavuus, jossa on ollut liikaa laadullista vaihtelua kilpaurheilun tarpeita ajatellen. Näihin tilanteisiin on pureuduttu pitkin vuotta erilaisin harjoittein. Olen Suomessa käydessäni istunut muutaman kerran Loton satulaan hetkeksi, mutta vasta tällainen pidempi treenaaminen on auttanut näkemään todelliset syyt ongelmien takana. Niitä olen nyt ratkonut, ja viimein alkaa tuntua siltä, että hevonen on ymmärtänyt, mitä siltä odotetaan. 

Minttu ja Lotto treenaa
On olemassa hyvää ja huonoa ennakointia. Hyvä ennakointi tekee hevosesta herkän ratsastaa. Huono ennakointi johtaa useiden korjausliikkeiden tekemiseen ja vähentää siten suoritusvarmuutta ja tarkkuutta. Loton kohdalla ennakointi on ollut yksi merkittävimmistä haasteista. Välillä ilmiö esittää hyviä puoliaan, välillä niitä toisenlaisia. Tällaisiin ongelmiin puree ainoastaan ehdoton loogisuus. Ratsastajan on erittäin tarkasti kyettävä pitämään ”standardit” selvänä, muutoin hevonen ei opi, millainen käytös on toivottua ja millainen ei. Tänään treenasimme kentällä, jossa oli useampia häiriötekijöitä. Hyvä opetus taas siitä, että asiat ovat hallussa vasta kun hevonen kestää jonkin verran muutoksia ympäristössä suorittaessaan. Maneesissa jo helposti tulevat vasteet piti työstää kentällä uudelleen esiin. Iloinen asia oli, että ne kuitenkin lopulta onnistuivat.

Loton tavoitteena täällä on nousta paremman ratsastettavuuden kautta seuraavalle tasolle. Se tarkoittaa käytännössä isompaa kokoamisastetta, sulkutaivutuksia ja laukanvaihtoja. Jo pelkästään tuolla kokoamisasteenmuutoksella on ollut iso merkitys ratsastettavuuden parantumiselle. Jatkamme töitä, kunnes tavoitteet täyttyvät. Vielä Lotto treenaa ns. vaatimattomanoloisella tasolla eli emme laita sitä liikkumaan isosti. Tärkeämpää on, että se löytää tasapainonsa ja kannattelee itsensä siinä. Kun tämä on hanskassa, pistämme pökköä pesään. Aina kuitenkin vain sen verran, ettei ratsastettavuus joudu kompromissin kohteeksi.



Sanna on ratsastajana kunnianhimoinen. Se on hyvä ominaisuus, aina kun pysyy sellaisissa mittasuhteissa, ettei ratsastaja ala turhautua. Tässä Sanna on kehittynyt jo pitkin kevättä – mieli malttaa, vaikkei aina tule täydellisiä onnistumisia heti. Seuraava ns. henkinen kehityksen kohde ratsastajana on pitää keskittyminen ja fokus niissä asioissa, jotka ovat oikeasti tärkeitä niin tässä hetkessä kuin tulevaisuudessa. Pieniin yksityiskohtiin ei kannata turhaan jäädä kiinni – isot linjat ovat tärkeämpiä.
Fyysisesti Sanna saa kerätä vielä ratsastajana lisää tehokkuutta ja jäntevyyttä. Sanna hallitsee kehonsa hyvin ja on vartaloltaan lahjakas lajia ajatellen, mutta tietynlainen voimanpuute vaivaa aika ajoin – erityisesti koska hän ei ole kookas ratsastaja ja ratsunsa on kuitenkin ihan hevosen mitoissa. Yhtälailla se jäntevyydenpuute on näkynyt nuorten hevosten kanssa. Kun hevosilta itseltään puuttuu voimaa ja koordinaatiota, on ratsastajan tasapaino välillä koetuksella. Sen lisäksi pitäisi vielä pystyä ohjaamaan hevosen kehoa ”uusille urille”, joten tarpeita tämän asian kehittymiseen on.
Pikku hiljaa alkaa myös onnistua se, että kehon jäntevyys on säädeltävissä: tehokkuus keskivartalossa ei koveta kättä tahattomasti tai saa ratsastajaa puristamaan hevosta jaloillaan. Sanna on oppinut käyttämään hyvin satulaa tukenaan. Se näkyy mm. parempina nuorten hevosten laukannostoina sekä aikuisten hevosten kokoamisessa.

Annelin kanssa treenataan. Kuvan ottanut Cat Loose.
Vaikka Sanna onkin tutulla suomalaisella töissä, on vieraassa maassa työskenteleminen aina oma koetinkivensä. Täällä joitain asioita tehdään toisella tavalla ja joihinkin asioihin pitää vain sopeutua. Työ, vaikka se ei täällä meillä toteudukaan ihan niin äärimmäisen rankalla tavalla kuin jossain muualla Saksassa voisi, on silti rankkaa – on karsinoita siivottavana, hevosia tarhattavana ja ratsastaakin pitäisi jaksaa sellaisella laadulla, että siitä on jotain hyötyä. Sanna pinnistelee hyvin. Vielä kun ruokavalio tavoittaisi perinteisen ruokaympyrämallin, oltaisiin jo aika pitkällä.. ;)

Toivotan Sannan lukijoille oikein mukavaa syksynalkua. Pysykäähän kuulolla. Ehkä teen vielä toisenkin vierailun blogissa ennen kuin parivaljakko kotiutuu täältä.

Postauksen kirjoittanut työnantajani ja valmentajani Minttu Pulliainen

Minttu ja Venla


Muistakaahan kertoa mielipiteenne tästä postauksesta - te vaikutatte siihen, totetutetaanko tällaisia myös jatkossa. Jos teksti saa toivottavaa suosiota, näitä toteutetaan mahdollisesti säännöllisin väliajoin! :)

31 kommenttia:

  1. Osaat aina yllättää toinen toistaan mielenkiintoisemmilla postauksilla ja upeilla kuvilla! Tällaisia lisää! :)

    VastaaPoista
  2. Vitsi miten kiva idea! Varmasti myös kiva tapa saada palautetta valmentajalta. :) yksi juttu jäi mietityttämään. Mitä se meinas tolla ruokavaliolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit! :)
      Mun pitäisi enemmän siis keskittyä siihen, mitä syön - syödä enemmän proteiineja ja monipuolisemmin. Silloin, kun "ruokin itse itseni" niin en kauheasti katso mitä syön, hups. :P

      Poista
    2. Tää oli tosi kiva ja erilainen postaus :) Tsemppiä teille kehitykseen!

      Poista
    3. Kiitos paljon, mahtavaa että tykkäsit! :)

      Poista
  3. Tää oli tosi kiva postaus, lisää näitä! Ammattilaisen näkökulmat on aina mielenkiintoisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo tähänastisesta suosiosta päätellen, tällaisia on tulossa lisää. ;)

      Poista
  4. Hieno ja analyyttinen kirjoitus. Hyvän palautteen ansiosta voitte molemmat kehittyä paljon. Taisi olla lottovoitto päästä Saksaan Mintun luo! Nauttikaa :) Nyyti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olet aivan oikeassa! On ihanaa, että mulla on näin mahtava valmentaja!
      Nautitaan ja tehdään kovasti töitä! :)

      Poista
  5. Tämä oli kyllä todella mielenkiintoista luettavaa! Kivannäköinen tuo Anneli muuten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla hyvää palautetta! Joo, Anneli on aika pähee, vaikkei tuo kuva tuokaan hänen parhaita puolia esiin. ;)

      Poista
  6. Olipa kattava analyysi, kunpa omiltakin mentoreilta saisi moisen kirjallisena. Mielenkiintoinen teksti. Peukku täältä!

    VastaaPoista
  7. Joo lisää vaan tällaista!!

    VastaaPoista
  8. Mintun viisaita sanoja on aina kiva kuunnella ja lukea, joten antaa tulla lisää vaan!

    VastaaPoista
  9. Tosi mielenkiintoinen teksti! Olisipa ihana lukea muistakin blogeista tällaisia, todella avartavaa lukea noin tarkka analyysi valmentajalta. Ja tosiaan olisi ihana saada myös omalta valmentajalta itsestä tällainen!

    VastaaPoista
  10. Tämä oli huippu postaus! Erittäin kiinnostavaa luettavaa :)

    VastaaPoista
  11. Mukava postaus. Pietä siellä mukavaa.

    VastaaPoista
  12. Kiitos positiivisista kommenteista kaikille! Tiedetään, että tällaisia on jatkossakin toteutettavissa suosiosta päätellen! :)

    VastaaPoista
  13. Tosi mahtava, lisää vaan näitä! Toivottavasti tämä idea leviää bloggaajien keskuudessa :).

    VastaaPoista
  14. Tosi hyvä! Ihana että hän on kirjoittanut nuin rehellisesti ja suoraan asiat niin kuin ne on! Sai tosi hyvän kuvan siitä, missä lotto ja sinä olette menossa niin yksilöinä kuin ratsukkonakin! Käsittääkseni hyvä valmentaja ja osaa vielä kirjoittaakkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Joo, Minttu osaa kyllä kirjoittaa tosi hyvin, onhan hän kirjoittanut ihan kirjankin perusratsastuksesta. :)

      Poista
  15. Upea idea! Huikean selkeät hevosen ja ratsastajan kehityskohteet sekä hyvät puolet. Tästä saat varmasti itsekin paljon irti ja mukava muisto myöhemmälle ajalle. Myöskin aikamoinen motivaattori. Vaikuttaa että siellä tehdään työtä pitkäjänteisemmin kuin Suomessa on yleensä tapana. Täällä liian usein ohitetaan hevosen ongelmat jollain pikaratkaisulla että päästään vaan pian kisoihin ja sitten ihmetellään kun ei edetä tai prosentit on huonoja. Tsemppiä! Valitsemasi pidempi tie palkitaan vielä. T. Toinen pitkän kaavan mukaan etenijä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä aivan oikeassa, samalla ajatusmaailmalla mennään. Kova työ palkitaan! :)

      Poista
  16. Tosi mielenkiintone postaus! Kiva lukea Loton kuulumisia ammattilaisen näkökulmasta!! Näitä vaan lisää, innolla odotetaan :D:D

    VastaaPoista
  17. Näin että Lotto on nyt myös myynnissä?? Onko suunnitelmia ostaa joku toinen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkihan ne on myynnissä, kunhan tarpeeksi tarjotaan. ;)
      Eletään päivä kerrallaan, tää on nyt pidemmän aikavälin harkinnan tulos. Katsellaan miten käy. :)

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset