Pitkästä aikaa

Heippa vaan!

Haluan pahoitella pitkää postaustaukoa. Halusin hetken hengähtää ja olla murehtimatta blogin suhteen. Mulla on ollut tosi vaivautunut olo, kun en pysty yksinkertaisesti pitää postaustahtia tiheämpänä - ei ole kovinkaan paljoa kerrottavaa..
Ratsastan paljon muiden hevosia, eikä ole mielestäni suotavaa kirjoittaa toisen omistuksessa olevista hevosista ihan kaikkea. Siksi olenkin pyrkinyt kirjoittamaan hevosista lyhyet ja ytimekkäät treenikuulumiset ihan vaan senkin takia, että te lukijat saisitte silloin tällöin luettavaa ja kuulumisia. Nyt mulla on hyvin aikaa palailla kuulumisten pariin, joten varoittelenkin teitä - tästä postauksesta tulee pitkä!

Hirmu ikävä tätä kakaraa <3

Viime postauksen jälkeen aloitin toisen työn. Tällä hetkellä minulla on siis kaksi työtä. (Haaveissa hankkia myös kolmas työ) Käyn ratsastuskoululla tekemässä tallitöitä, sekä läheisessä K-marketissa palvelemassa asiakkaita. Kuten useammat ovatkin varmaan jo aavistelleet - jäi oppisopimuskoulutus ratsastuksenohjaajaksi pois kuvioista omista terveydellisistä syistäni johtuen.
Jo ennen Saksaan lähtöä mainitsinkin blogissa useampaan otteeseen omista nieluongelmistani -> minulla on krooninen nielurisatulehdus, joka on päällä siis kaiken aikaa. Vaikuttaa syömiseen, puhumiseen ja jopa hengittämiseen. Ennen Saksaan lähtöä, jätin ratsastustuntien pidot pois ihan sen vuoksi, etten yksinkertaisesti pystynyt puhumaan lainkaan - nielu oli niin tulehtunut että oli tulehduttanut myös äänihuulenikin. Tunne oli kauhea.

Saksassa olo aikana kurkku oli parempi. Silti krooniset nielurisat tulehtuivat nimettömistä syistä. Saksassa onneksi työtehtävinäni ei ollut opettaminen, joten nielurisat eivät sinänsä siellä elämääni vaivanneet. Joka kuukausi jouduin kuitenkin antibiootti pastalla rasvaamaan nielua..

Tullessani takaisin Saksasta, otinkin heti yhteyttä tutuille lääkäreille, jotka sitten laittoivat minut vihdoin ja viimein kolmen vuoden odotuksen jälkeen leikkausjonoon. Lopetimme oppisopimuksen, koska ei ollut tietoa koska pääsen leikkaukseen (jonotusaika leikkaukseen oli 3-6kk) ja kuinka kuntoutuminen menee - ei ole mitään takeita loppuuko vaivat kokonaan ratsastuksen opettamista ajatellen.

Nyt on kulunut tasan kolme kuukautta siitä, kun palasin Saksasta. Olin mitääntietämätön siitä, milloin pääsen leikkaukseen. Lääkärit sanoivat vain, että lappu tulee kotiin n. kuukautta etukäteen. Ei mitään kuulunut.

Jatkoin normaalisti tallilla käymistä, kuten tähänkin asti. Kävin K-marketissa harjoittelemassa kassajärjestelmää (eri kassajärjestelmä kuin Siwassa). Viihdyin tosi paljon K-marketissa. Tein töitä myös ratsastuskoululla: aamu-, päivä- ja iltatalleja. Nautin tästäkin. Erosin Siwalta, päätin vaihtaa ketjua. Hyvä päätös!

Päästiin Saara ponin kanssa myös taas Mintun silmien alle jälleen 14.-15.2.2015. Lauantaina tehtiin paljon etuosansiirtoa niin, että tehtiin useita toistoja pitän sivun aikana. Etuosansiirto tehdään siis siten, että hevonen on rungostaan muuten suora, mutta ratsastaja pystyy siirtää etuosan (lavat ja etujalat) eri linjalle. Saaran kanssa tämä oli helppoa, se on muutenkin hyvin käärmemäinen, eli taipuu vaikka solmuun jos niin haluaa. Keskityttiin lopuksi myös hyvin paljon laukannostoihin. Laukannostot tuli tapahtua rennosti, tasapainossa, pyöreällä niskalla ja läpi selän. Saaran paha "tapa" nakella niskojaan laukannostossa (ratsastuskoulussa opittu tapa, on niin herkkä suinen) jäi pikkuhiljaa pois, ja lopuksi saatiin ihan mielettömän hienoja nostoja, joissa ponikin säilyi täysin rentona ja läpi selän! Loppuravien ohella tehtiin vielä kokoamisia ravissa, ja kokoamisesta kohti lisäystä. Saara malttoi hienosti, ja jopa niiasi kokoamisessa. :)

Hiki tuli vaikka oli -23 astetta!

 Sunnuntaina tehtiin käynnissä takaosakäännöksiä, eli ratsastettiin ns. neliöuraa. Jokaiseen kulmaan tehtiin 90 asteen käännös takaosan ympäri. Saara teki tosi hienosti, vaikka aikaisemmin tää on ollut sille hieman vaikeaa - nyt ymmärsi täysin idean ja teki niin hienosti!
Takaosakäännösten jälkeen jatkettiin laukannostoilla, jotka olivat alusta asti todella hyviä, kiitos edellispäivän uurastuksen. :) Laukannostojen jälkeen laukassa sama idea, kuin käynnissä. Laukassa myös neliöuralla ja käännökset 90 asteen kulmassa samalla aktivoiden sisätakajalka hyvin rungon alle. Käännökset piti tehdä ns. valmistelematta, eli niin ettei hevonen ehdi hirveästi valmistautua käännökseen. Täten saatiin parhaimmat vasteet kokoamiseen, eli hevonen huomaamattaan niiaamaan takajalkojen nivelistä.
Saara oli koko viikonlopun ajan todella hyvä. Minttukin oli kanssani samaa mieltä siitä, että poni todellakin oli valovuosia parempi kuin edellisessä valmennuksessa. :)

Tässä reilua etuosansiirtoa ravissa, tulossa kulmaan. Hevonen on suora, mutta etujalat selvästi uran sisäpuolella.  Itse olen tosi tarkka siitä, että hevonen on suoralla suora, jopa lavat hieman sisällä (lievästi avomaisessa asennossa mutta silti suoralla kaulalla) jolloin se ei voi kulkea vinosti mm. takaosa sisällä ja joutuu kantamaan itsensä rehellisesti näin. Tämä on ensimmäinen asia johon puutun jokaisen hevosen kohdalla, jotka ovat vinoja. En voi sietää sitä, että hevonen kulkee takaosa sisällä silloin kun sen pitäisi olla suora. Mutta vinojahan me ollaan kaikki. :)

Viikonlopun jälkeen seuraavalla viikolla ratsastin Allin, Leevin, Aksun ja Venlan vielä perjantaina ja lauantaina molempina päivinä. Kaikki hevoset olivat todella hyviä - mulla oli oikea onnen viikko! Venlan kanssa päästiin taas iso harppaus eteenpäin, voi sitä onnen tunnetta, kun hevonen reagoi pieninpäänkin apuun ja on täysin rento ja kuuliainen. Mahtavaa, tuo tamma se osaa yllättää!

Yllättävän rauhallisella mielellä pystyin elämään sen viikon. Sain nimittäin "ruhtinaallisella" neljän päivän varoitusajalla tietää, että mulla on nielurisaleikkaus 23.2.2015. Alunperin leikkaus piti olla vasta maaliskuun lopulla, mutta tuli yksi peruutusaika, joten mun leikkausta aikaistettiin. Ainoa ajatus tässä oli, että JES VIHDOIN!!
En yhtään osannut jännittää edes edellisenä iltana. Onneksi en ollut lukenut niitä kauhukertomuksia netistä, jotka luin vasta leikkauksen jälkeen. Ehkä sitten olisi varmaan jännittänytkin.
Ensimmäinen jännityksen aalto tuli kun astuin sairaalaan. Ensin kävin juttelemassa hoitajalla, sen jälkeen lääkärillä. Sain odotella aulassa n. 2,5h ennen, kuin pääsin saliin. Ennen saliin menoa sain vahvoja kipulääkkeitä jo ennaltaehkäisevästi, jotka olivat ehtineet vaikuttaa sen reilun tunnin ennen saliin astumista.

Salissa mulla tuli kuristava tunne kurkkuun. Mua ei ole aikaisemmin koskaan nukutettu, ja mulla on lievä neulakammo. Eniten pelkäsin katetrin laittoa kämmenselkään. Naurettavaa, eikö?
Maatessani leikkauspöydällä sain ison nipun laitteita tarroilla kiinnitettynä ympäri kehoa ja onneksi samalla, kun katetria laitettiin, tuli leikkaava kirurgi puhumaan mun kanssa ja kertaamaan mun potilastietoja. Keskustelun jälkeen sain happinaamarin kasvoille ja lääkäri totesi, että kohta tulee uni. Sain nukutuslääkkeen suoraa suoneen, ja tää oli ehkä se karmivin kohta. Tunsin lääkkeen kulun suoraa kämmenselästä olkapäälle asti, ja matkalla sinne tuntui että se repi mun suonet kappaleiksi. Kun lääke tuntui olkapäässä, nukahdin.

Tässä sitä nyt sitten ollaan. Tasan viikko leikkauksesta ja kivut eivät ole lakanneet lainkaan. Sain ison kasan lääkkeitä mukaan, (burana ja panacod) joita otan vuorotellen 4 tunnin välein. Eilen tosin oli pahin päivä, jolloin neljän tunnin välein ei enää riittänyt, kun kolmen tunnin jälkeen jo kipu palasi. Syömään en pysty juuri lainkaan, puhuminenkin sattuu. Päivisin on paras hetki, kun lääkkeet vaikuttaa niin hyvin, että olen miltei kivuton parisen tuntia. Aamut taas pahimpia, kun kurkku on yön aikana ehtinyt kuivua. Olen yrittänyt juotavaa jogurttia syödä ja kivuttomana aikana uppoaa nuudelit ja keitetty makaroni. Hengissä ollaan siis, vaikka kipu yllättikin täysin. Mulla on olemassaan aika kova kipukynnys, joten ihmettelen vieläkin miten tää kipu voi ollakin näin kova..
Ihme kyllä, olen nukkunut todella hyvin. En herää kipuun ollenkaan vaikka se onkin kova. Hassua. Ennen mulla oli ongelmia nukkumisen kanssa kivutta, nyt kipujen kanssa mulla ei ole ongelmia nukkua.. :P Kerran yössä tosin herätyskello soittaa lääkkeen ottoa varten. (josta olen tosin nukkunut ohi mitään tietämättä useita kertoja???)

Kaikkein kaameinta tässä olotilassa on tuo kurkku. Se on ihan jäätävän hirveän näköinen. Omistan kurkussa kaksi isoa, onttoa kuoppaa nielurisojen tilalla. Ällöä. Niihin on tosin silmä ehtinyt tottua tässä viikon aikana.. Nyt on alkaneet peitteet pikkuhiljaa lähteä hitaasti ja varmasti, joten toivotaan ettei esiinny mitään jälkivuotoja enää, kun näin pitkällä jo ollaan!
Vielä viikko pitäisi kestää tätä kipua, ja sen jälkeen olo pitäisi olla kuin uudestisyntyneellä! Ihan mieluusti kestän kipua kaksi viikkoa sen eteen ettei tarvitse enää sairastaa mitään nielutauteja! Ensimmäinen ajatus leikkauksesta herättyäni oli, että onpa ihanan tilava hengittää. Henki kulkee heti paljon paremmin kun ei ole nielurisat tiellä. Tällä hetkellä en enää voi samaistua tunteeseen. Mun pikkukieli on niin turvonnut, että meinaan koko ajan tukehtua siihen.. Hah!