18. maaliskuuta 2015

Valmennuksia

Moikkamoi!

Näin se aika taas rientää! Nyt ollaan palattu taas normaaliin arkeen. Kurkun osalta vastaväitteitä ei ole kuulunut, joten samaa rataa jatketaan!
 Nooralle ja Fannille kiitos kuvista! :)

Viime perjantaina ratsastin tauon jälkeen taas Saaran. Poni oli oikeaa tulta ja tappuraa, hänen mielestä olisi ollut kaikkein hauskinta, jos olisi saanut painella täyttä laukkaa sata lasissa ympäri maneesia. ;)
Hetken siinä sai oikein apinan raivolla ratsastaa ja teettää tehtäviä, että sain ponin taas keskittymään olennaiseen. Hauskaa, miten paljon virtaa sille voikaan kertyä vaikka tekeekin miltei päivittäin tuntitöitä. :)

Lauantaina oli vuorossa tauon jälkeen taas Mintun valmennukset!
Mulle oli varattuna lauantaille puolen tunnin yksityistunti, joten verryttelin hyvin ennen valmennuksen alkua. Saara tuntui tosi seesteiseltä ja hyvältä! Aloitettiin tunti tekemällä levollisia, isoja ja jyrkkiä pohkeenväistöjä, joissa ponin täytyi kannatella oma rintakehänsä ja kaulantyvensä. Saara kun helposti ei tahtoisi takajalkojen päälle istua, niin hetken aikaa saatiin hinkata, ennenkuin poni malttoi tehdä työtä käskettyä. Tämän jälkeen saatiinkin oikein mallikkaita jyrkkiä väistöjä tehtyä!


Väistöjen jälkeen jatkettiin laukannostoilla, ja tässäkin paneuduttiin siihen, että saatiin kootusta ravista se ns. istumaan laukannostoon jolloin saadaan aikaiseksi se oikea kokoaminen. Itsessään laukannostohan on jo kokoaminen, mutta tällä kertaa haluttiin vähän vielä enemmän työntöä takaa - joustoa takajalkojen nivelistä niin, että laukannostossa poni säilyy ns. ylipyöreässä peräänannossa ja laukannosto tapahtuu täysin läpi selän. Poni ymmärsikin idean suht nopeasti ja oli parempi kuin koskaan aikaisemmin! Kootusta ravista suoraa laukkaan niin, että olisi voinut kuvitella ponin tekevän piruettilaukkaa. Mahtavin tunne koskaan tämän ponin selässä!
Sain itse myös kehuja, että istun nyt paremmin, kuin aikaisemmin. Sanoinkin, että selvästi kahden viikon tauko satulasta teki mulle hyvää siten, että en muuta tehnytkään, kuin katsoin netistä videoita Charlotte Dujardinista ja Edward Galista. ;) "Pidä fokus yllä, katso vain hyvää ratsastusta" - kuten Minttu sanoo!

Ponilla tuli vähän hiki sunnuntaina. :)
Sunnuntaina kahden hengen ryhmätunnilla jatkettiin samoilla linjoilla, kuin lauantainakin. Tällä kertaa otettiin loppuun vielä vastalaukkaa pääty-ympyrällä. Saaran kanssa en ole koskaan tehnyt vastalaukkaa pitkiä pätkiä, en edes kaarevia uria. Olen aina kuvitellut, että se olisi ponille liian vaikeaa tällä hetkellä. Se on kuitenkin esteponi (hypännyt poni gptä Italiassa) ja omaa suht suorat takajalat - vaikka suht älykkäästi niitä nykyään käyttääkin. Poni tekee myös hienot vaihdot, joten olen sen kanssa tehnyt lähinnä vastalaukasta myötälaukkaan vaihtoja.
Kuitenkin Saara yllätti jälleen, ja teki hienosti vastalaukkaa ihan pääty-ympyrällä kertaakaan vaihtamatta. Toki matkalle sattui pari raviin putoamista, mutta lopulta hienosti saatiin jo hienoista kokoamista vastalaukan aikana, ja lyhennettyä sisäkylkeä. On se niin mainio poni. :)


Maanantaina olin tallilla taas töissä, ja tiistaina ratsastin kolme hevosta. Kaksi näistä oli jälleen uusia tulokkaita alati kasvavaan katraaseen. Hyvä niin! :)

Aloitin tiistaina ratsastamalla tuttavani uuden hevosen Assin. Assi on oikein kiva, pieni ja sirpsakka tamma. Hyvin miellyttämisen haluinen, toki vielä hyvin voimaton, mutta sai kympin yrityksestä ja oli oikein mukava ratsastaa! Askellajeista ja ratsastettavuudesta muistutti joiltain osin hyvinkin paljon Saaraa. :) Assin jälkeen oli vuorossa ystäväni hevonen Piitu. Piitulla olen ratsastanut pikaisesti reilu vuosi sitten, sen ollessa vielä tuntikäytössä. Ero aikaisempaan oli huomattava! Hyvin paljon lisää lihasta on kertynyt, ja ratsastettavuus oli loistava! Niin ihana tamma ratsastaa, ettei tarvinut kuin hymyillä. Ihanan kevyt ja kuuliainen. Tällä ratsastaa mielellään toistekin. :)

Assin ja Piitun jälkeen otin vielä Allin. Allin kanssa puhkuttiin ja puhistiin maneesissa hyvä tovi. Luontoäiti oli keksinyt kujeita Allin kohdalle - maneesi oli täynnä valoviiruja ja yksi seinä hohti kultaisena. Alli parka oli aivan ihmeissään ja aivan järkyttynyt tästä. Vapaapäivän jäljiltä löytyi myös vähän turhaa pöllö energiaa. :)
Verryttelin aika hartaasti. Pikkuhiljaa tammakin uskaltautui rentoutua ja lopulta lennähdeltiin suht rennoin mielin ohitse kaikesta kammotuksesta, tosin puhinan ja tuhinan saattelemana. Kuitenkin tämä herkkäsieluinen tamma sai turhankin hyvin energiaa kulutettua kaiken turhan puhinan keskellä, joten lopulta oli aika väsynyttä tammaa, vaikkei paljoa tehtykään. Hienosti silti teki töitä ja saatiin oikein onnistuneita suorituksia aikaiseksi.

Tänään mulla on kerrankin päivä, jolloin kalenteri näyttää tyhjää. Päätinkin pyhittää tämän päivän kotona oleskeluun, kodin kevätsiivoukseen ja postauksen kirjoittamiseen. Ei ihan löhöillessä tämäkään päivä vierähdä, mutta mitäs pienistä! Onneksi sitä saa illalla palkita itsensä itse tehdyllä pannarilla ja porkkanakakulla. ;)

Ihanaa kevään alkua kaikille! 

7 kommenttia:

  1. Kiva kuulla! Mites kesäsuunnitelmat, kuuluuko niihin kisoja lainahevosella tms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäsuunnitelmiin ainakin alustavasti kuuluu myös kilpailuissa käyminen lainahevosella. :)

      Poista
  2. Kiitos sulle vielä! Pitää katsoa revanssi jonkun pätkän päähän ;D Assi oli tänään paljon parempi ratsastaa. T. Krista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tehdään vaan niin, ihan mielelläni ratsastan toistekin!
      Tosi kiva kuulla! Assi se on niin sievä. :)

      Poista
    2. Ja ei hätää, Muulin selkään pääset kyllä! :--D
      Kiitos vielä ♡

      t. Siru

      Poista
  3. Todella kiva postaus. Ja ihania kuvia sinusta ja Saarasta.♥

    VastaaPoista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset