29. huhtikuuta 2013

Uusia tuttavuuksia

Helou again.

Torstaina menin tallille katsomaan, kun Anne ratsasti Fiialla.
Tuli hirveä hinku ratsastamaan, joten ilmoittauduin tunnille yhdellä Rorkin tuntihevosista. Pyysin Roopea, koska Roope on todella osaava. Osaa vaativan asiat ja tekee sarjavaihdot.
Mentiin tunnilla oikeastaan pelkästään avoa joka askellajeissa. Roope on aikamoinen tahmatassu, joten puolet tunnista meni ratsastaessa sitä eteenpäin. Laukassa Roope loisti, ja näytti minulle hienoja sarjavaihtoja innostuessaan. Hauska! Oli kiva tunti, vaikka olinkin Roopen ratsastuksesta ihan puhki. Haha!

Perjantaina menin Hirvaalle ratsastamaan uutta tuttavuutta Lauraa. (Laura III)
Lauran omistaja Paula kysyi, haluaisinko sillointällöin ratsastaa tammaa, ja kyllähän se minulle kävi.
Laurakin on kuulemani mukaan hieman laiskahko, mutta se ei minua haittaa.
Laitoin hepan kuntoon ja lähdin kävelemään alkukäynnit ja ravailemaan vähän kentän ympärillä kiertävälle vanhalle "raviradalle". Laura oli hieman nihkeä alkuun, mutta liikkui ihan hyvin.
Maastossa ravailun jälkeen menin sitten kentälle verryttelemään ja taivuttelemaan vielä lisää.
Alkuun ratsastelin isoja ympyröitä, kaarevia uria ja diagonaali linjoja. Vaihtelin taivutusta ulos ja sisään. Tein temponmuutoksia paljon, jotta saan hevosen aktiivisemmaksi takaa eteen. Ensimmäiset 15min meni ratsastaessa hevosta vain eteenpäin ja reippaasti. Apinan raivolla ;)
Laura aika nopeasti hoksasi, että mun kanssa ei kannata laiskotella ja alkoi sitten itse liikkua omilla jaloilla reippaasti eteenpäin. Laukassa annoin alkuun laukata reipasta laukkaa kevyessä istunnassa molempiin suuntiin. Sit tehtiin ympyröitä ja taivutuksia myös laukassa.

Laura


Ratsastuksen tarkoituksena oli ratsastaa hevonen hyvin avuille, reippaaksi ja kuuliaiseksi, joten en sit tehnyt muuta, kuin ratsastin eteen ja tein ihan perusjuttuja.
Loppua kohti Laura oli jo todella kiva ja reipas. Lopuksi annoin tammalle kiitoksen, ja käytiin laukkaamassa kerran ravirata ympäri:
Kentältä poistuttuamme tamma oli heti itse jo lähdössä ravaamaan, joten nostin laukan.
Laukattiin reippaasti ensin vasempaan suuntaan. Radan päässä piti kääntyä takaisin, koska yksi kohta radasta on aika mutainen. Käännyttiin sit kotiin ja nostin oikean laukan, annoin ohjaa. Annoin hevosen päättää tahdin. Ensin mentiin reipasta keskilaukkaa, yhtäkkiä Laura jopa villiintyi ja lähti itse pyytämättä laukkaamaan reippaampaa ja päästi jopa ilopukin! :D
En voinut kuin nauraa ja tokaista "heräsihän tämä". Pukki ei ollut iso ja se oli pehmeä, joten ei edes tasapaino heilahtanut. Pukin jälkeen Laura itse hidasti vauhtia, kiltti kun on. Tämä heppa ei siis lähde ainakaan käsistä. Siihen oli hyvä lopettaa. Ravailin loppuravit kentällä ja kuinka reipas Laura olikaan! Aivan innoissaan porskutti eteen alas. Hieno heppa! 



Jos joku innostui tästä tammasta, se on myytävänä!
Laura III, syntynyt 19.3.1997.
Kilpaillut HeA:ta. Viime kesänä kilpaillut aluetasolla koulua.  
Tosi kiva ja kevyt edestä, helppo muoto.
Hypätty ratana 80cm. 
Todella maastovarma.
Täysin terve.
Tälle tammalle etsitään loppuelämän harrastekotia. 
Minulta saa omistajan yhteystiedot, jos kiinnostus heräsi. :)


Laura


Lauantaina lähdin koeratsastamaan Kaakamoon kaksi myytävää hevosta, Anne ja Tiina seuranani.
Kata esitteli ensin molemmat hevoset mulle, sit itse ratsastin ne ja lopuksi Tiina kokeili vielä molempia vähän aikaa. Molemmat hevoset olivat todella kivoja ratsastettavia ja hienoja.
Ensi lauantaina menen sit kokeilemaan molemmat vielä uudemman kerran, joten ei niistä vielä sen enempää. :)
Lähiaikoina olisi myös tarkoitus lähteä Ypäjälle katsomaan ja kokeilemaan kolmea hevosta suoraa kasvattajalta.

Ruotsin hepan röntgenkuvista ei ole vieläkään kuulunut mitään, mutta olenkin jo tavallaan hylännyt koko ajatuksen sen hevosen ostamisesta. Hieno hevonen se oli, mutta sillä on ilmeisesti toisessa etusessa jotain pientä häikkää. (?) Joten ei kiitos, näitä jalkavaivoja on jo nähty ihan tarpeeksi.

8 kommenttia:

  1. Olis niin kivaa lähtee sun mukaan kattomaan sulle hevosta jostakin, jos oot menossa tänne jonnekki etelään päin kokeilee jotain niin voin tulla mukaan ;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Me tullaan ypäjälle joskus kahden viikon päästä :)

      Poista
    2. Mitäköhän kautta ajelette sinne :)? Jos mulla ei oo töitä niin voisin ajaa johonkin välille ja hypätä kyytiin!

      Poista
    3. Öö.. Vaasa-tampere-turku/ypäjä. Ehkä :D

      Poista
    4. Eli Meette luultavasti tuosta ihan lähimailta ohi !

      Poista
  2. Tiedän kyllä kyseisen laura hepan mutta miksi tää heppa myydään,tietääkseni hyvä hevonen kuitenki !? :)

    VastaaPoista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset