3. heinäkuuta 2014

Hyvä tuuri

Meillä oli tänään vihdoin kengitys. Onneksi eilisestä kengän kärkikäänteen päälle astumisesta ei koitunut mitään harmia, huh. Pelkäsin jo, että käänne olisi uponnut valkoviivaan - ei, se oli juuri jäänyt valkoviivan ulkopuolelle, eli ns. turhalle alueelle, eikä ollut uponnut edes kovin syvälle, joten oli aikamoista tuuria..


Loton viime kengityksestä taisi olla vain nelisen viikkoa aikaa, mutta ihan hirveästi olivat kaviot ehtineet kasvaa tässä välissä - sai ottaa aika reilusti pois ja samalla sanottiin hyvästit kaikille lohjenneille kohdille, jes! Nyt kaviot ovat taas oikein hyvän näköiset ja kuntoiset! :)
Kaviorasva oli onneksi tähän hätään antanut "tekohengitystä" kavioille, joten toimi hetkellisesti oikein hyvänä pelastuksena!

Kengityksen jälkeen kävin Loton kanssa hölkkäämässä kentällä. Meillä on nyt estekentällä uusi pohja, joka on niin paljon parempi, kuin ennen. Lottokin oli oikein tyytyväisen oloinen, vaikka sillä olikin ihan hirveästi turhaa energiaa ja keskittyminen oli näin ollen vähän hakoteillä ajoittain. Piti taas tehdä kymmenen pidätettä, että sain sen vastaamaan edes yhteen, huoh. Häätyi ottaa mukaan taas pysäytyksiä ja peruutuksia, jotta sain hevosen kuulolle.
Tehtiin tänään siis ihan perustreeniä, ja jumppailtiin kolmen kävelypäivän jälkeen tekemällä siirtymisiä, siirtymisiä, siirtymisiä (!!!), väistöjä, taivutteluja ja vähän sulkuja myös. Vasen sulku sujuu jo huomattavasti paremmin, kuin aikaisemmin mutta on se silti vaikea! En tiedä onko vaikea hevoselle, mutta mulle ainakin on. Jotenkin en saa sitä tarpeeksi vasemman pohkeen ympäri ja mun vasen jalka tuntuu tosi heikolta. Noh, onneksi nyt tulevana viikonloppuna on taas Mintun valmennukset - saadaan apua tähän ongelmaan jälleen. :)

Laukassa tehtiin vaan siirtymisiä laukka-käynti, sekä ympyröitä ja voltteja, ei sen kummempaa. Turhaapa sitä kauheasti teettää ylimääräistä kevyemmän jakson jälkeen. Loppuravit ihan eteen alas ja hyvin kaula auki. Huomenna otetaan vähän enempi treeniä ennen viikonlopun valmennuksia, jotta ollaan sitten enempi tai vähempi iskussa valmennuksissa. ;)

Ratsastuksen jälkeen käytiin ottamassa muutamia kuvia, kiitos kuvaajalle Nooralle!
Kovin pitkään ei kuvailtu - juuri oli satanut kaatamalla vettä, voitte kuvitella sitä ötököiden määrää sateen jälkeen. :p

4 kommenttia:

  1. Mikä on puolipidäte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä sun kannattaa ehdottomasti kysyä sun omalta valmentajalta. :)
      Kuitenkin tapoja ja hevosia on niin erilaisia, ettei tähän ole vain yhtä ja ainoaa vastausta. Tietyt tavat toimii erilaisilla hevosilla, kannattaa myös miettiä, onko olemassa vain puolikkaisia apuja ja mikä niiden hyöty on.

      Poista
  2. Ompa hassu juttu! Mulla on myös hevonen jonka nimi on Lotosas ja kutsumanimi on Lotto :)

    VastaaPoista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset