19. heinäkuuta 2014

Kiirettä pukkaa!


Netti ei ole mistään parhaasta päästä, postausten julkaisu voi siis sen takia viivästyä. Tämäkin postaus piti julkaista eilen, mutta huonon netin vuoksi pääsen julkaisemaan sen nyt tänä aamuna. (Klo on 06.00 ja ollaan lähdössä tallille)
Tekisi mieli kirjoitella blogiin koko ajan - käytännössä aika on kuitenkin täällä tosi kortilla, eikä ylimääräistä aikaa oikein ole.

Ollaan Mintun kanssa oltu pitkiä päiviä tallilla - aamulla vaihtelevasti 7-9 välillä olen itse mennyt tallille ja ollaan poistuttu tallista 21-23 aikaan illalla, kotona suoraa ruokaa naamaan ja pää tyynyyn. Rankkaa, mutta antoisaa.


Olen päässyt aika hyvin ratsastamaan, jaetaan Mintun kanssa hommia niin, että molemmat tehdään monipuolisesti töitä. Eli pääosin molemmat tekevät tallitöitä, ratsastaa hevosia, juoksuttaa, yms.
Toki silloin, kun Minttu on muualla esim. pitämässä valmennuksia, hoidan silloin kaikki työt sillä aikavälillä yksin, eli myös mahdolliset ratsastukset.

Pakko myöntää, kaikki suomenhevoset ovat tosi ihania omalla tavallaan, vaikkei se mun lempirotu olekaan koskaan ollut. Nyt kuitenkin pidän tästä rodusta päivä päivältä enemmän!

Olen päässyt ratsastamaan myös Mintun kahta aivan mielettömän upeaa puoliveri tammaa - 13v Venlaa, joka osaa ihan kaiken ja 9v Annelia (eliitti-tamma), joka on myös todella, todella osaava. 
Anneli on ehdottomasti mun lempihevonen täällä. 
Lyhyesti sanottuna, en ole koskaan ratsastanut noin laadukkailla hevosilla, varsinkin Annelin askellajit ovat aivan mielettömät! 
Venlalla mun on vaikeampi ratsastaa, se on todellakin täydellinen opetusmestari - kykenee tekemään mitä vain, mutta sitä pitää osata ratsastaa ja sillä on aivan omat käyttöohjeet, joita olen nyt opetellut Mintun ohjeistamana. 

Alla olevassa kuvassa Lotto tutustuu Anneliin ensimmäistä kertaa. :)

Toissapäivänä Minttu piti minulle valmennusta Venlalla, tehtiin ravissa paljon kokoamisia koottuun raviin ja kohti passagemaisia askelia. Muuten haettiin tuntumaa hevoseen eri harjoitteilla. On se Venla tarkka, mutta palikoiden osuessa kohilleen, aivan mahtava ratsastaa ja se hevonen antaa ratsastajalle todella paljon! Olin aivan hymy korvissa ratsastuksen päätteeksi, se on vaan niin mieletön hevonen! Pitää ensin vain oppia ratsastamaan. ;)

Olen muutamien päivien aikana oppinut todella, todella paljon, enkä voi olla onnellisempi, kun tiedän ja odotan, miten paljon tulen tänä aikana täällä vielä oppimaan! 

Loton kuulumisista sen verran, että Minttu haluaa tehdä sen kanssa töitä nyt intensiivisesti parisen viikkoa ratsuttaen sitä. Koulutuksellisesti tämä on Lotolle erittäin hyvä, Minttu kun on niiiiiin taitava. Sillä välin minä ratsastan Mintun hevosia ja opin Mintun opeissa ratsastamaan koko ajan paremmin. Mulla on sitten helpompi palata taas Loton selkään osaavampana ratsastajana. 
Loton kanssa mulla on kuitenkin ollut jonkin verran hankaluuksia, tää tauko sen ratsastamisesta tekee varmasti mulle hyvää - kuitenkin ne tietyt ongelmat ja haasteet ovat joltain osin "juurtuneet" alitajuntaan ja niitä tiettyjä asioita tulee tahattomasti välteltyä Loton kanssa ihan siis tiedostamatta. 
Nyt ratsastan muita hevosia, ja pääsen tuntemaan, miltä tietyt asiat pitää tuntua ja pystyn siten paremmin hahmottamaan kaiken Loton ratsastuksessa ja hakemaan niitä oikeasti oikeita vasteita. Ei paha juttu lainkaan. :)

Ollaan Loton kanssa kotiuduttu siis erittäin hyvin - täällä on vaan niin ihanaa - niin hevosilla, kuin ihmisilläkin! En ole varmaan koskaan nähnyt Lottoa yhtä onnellisena. 
Lämpöäkin piisaa, joka päivä on ollut yli +30 varjossa, eikä tuulta missään. Vaikka lämpö on ihanaa, auringossa yli +40 alkaa olla kieltämättä jo tukalaa. :p 

                Happyface töissä! 

Onko teillä lukijoilla jotain toiveita? Jos teillä on kysyttävää, voisin pistää kysymyspostauksenkin tulille tähän väliin?

21 kommenttia:

  1. Voi vitsi mä oon sulle kateellinen :D Oma suuri haaveeni päästä myös joskus ulkomaille ratsastamaan ja oppimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti myös sulle tulisi mahdollisuus päästä ulkomaille töihin. On tää kyllä kaiken vaivan arvoista! :)

      Poista
  2. Sulla on ihanan näköset hiukset :D tosi kiva postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ja tosi kivaa että tykkäsit postauksesta! Minä itse vihaan mun hiuksia, kun ne on niin lyhyet. :p

      Poista
  3. Voi sisko rakas kun olet kaunis <3

    VastaaPoista
  4. Ihan mielenkiinnosta kysyn, onko teillä tarkoitus myydä suokit vai? Kiva että nekin pääsevät maailmalle :)

    VastaaPoista
  5. Voitko joskus tehä postauksen jostain sun tunnista tuolla? Kuvien kera? :-) Sitten kun sulla on siis aikaa. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin tehdä, ja haluaisinkin jos se olisi mahdollista.. Ongelma on siinä, että tällä hetkellä ei ole yhtään ihmistä joka voisi ottaa kuvia, kun olen valmennuksessa..
      Tämä harmittaa itseänikin tosi paljon, olisi ihanaa saada kuvia ja mahdollisesti videoita omasta ratsastuksesta..
      Kuitenkin valmennuspostauksen voin tehdä, mutta ilman niitä kuvia, nyyh.. :(

      Poista
  6. Sellainen postaus olis kiva, jossa kerrot työpäivästäsi sanoin ja kuvin. Ja sitten ois kiva kuulla enemmän kaikista niistä hevosista joiden kanssa työskentelet.
    Millaisessa kämpässä asut, onko sulla Minttu kämppiksenä vai joku muu? Onko sulla vapaapäiviä ollenkaan ja mitä aiot tehdä jos/kun sellaista pääset viettämään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos ehdotuksista! Yritän toteuttaa tuon toivomasi postauksen sitten, kun löytyy vähän rutiinia tähän hommaan. Nyt meillä vähän työajat heittelee, ja ollaan tehty vähän turhan pitkiä työpäiviä tahattomasti.
      Laitan kyssäripostauksen pystyyn, vastaan kysymyksiisi sitä kautta sitten. :)

      Poista
  7. Tulee ihan omat ajat Saksassa mieleen kun tätä lukee :) Ihanaa nostalgiaa. Kannattaa oikeasti ottaa kaikki irti, koska harvoin elämässä pääsee treenaamaan noin intensiivisesti!

    Olisi mukava päästä näkemään videoklippiä kun ratsastat Venlaa tai Annelia, ja sitten muutaman kuukauden päästä uusi video jossa pääsisi vertaamaan ja näkemään konkreettisesti sen kehityksen. Tekisi varmasti hyvää myös omalle motivaatiollesi jos joskus tulee huono viikko ja olo ettei mikään onnistu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tosi kiva kuulla! :)
      Joo niin aion ottaa kaiken irti, olen heittäytynyt tähän täysillä.

      Kyllä, videoklipit olisivat enemmän kuin toivottuja itsellenikin, mutta tällä hetkellä ei ole ketään kuvaajaa. Olen miltei juuri saapunut maahan, enkä tunne ketään, ketä kehtaisin pyytää kuvaamaan. Toivotaan, että jossain välissä olisi mahdollista saada videota. :) Ymmärrän siis pointtisi ja olen samaa mieltä, kuitenkin tässä vaiheessa se ei ole ensisijaisen tärkeää, vaikka toki haluaisin tarjota videoita mahd. paljon teille lukijoille. :)

      Poista
  8. Kyllähän videopätkää valmennuksesta varmaan saa, kun pyydät valmentajaa kuvaamaan. Sitähän on myös hyvä käyttää valmentamisen apuvälineenä. Ei tietenkään pääse kuvaamaan koko valmennusta, mutta tiettyjä harjoituksia! Tai sitten ostat jalustan ja laitat sopivalle paikalle kentällä, ja kuvaat koko ratsastuskerran. Noin pitkän videon editointi tosin on aika raivostuttavaa ja aikaavievää, ja sinulla tuskin hirveästi aikaa riittää videoiden kanssa pelaamiseen siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En todellakaan aijo pyytää valmentajaa tässä vaiheessa kuvaamaan ratsastustani. Tehdään sen verran intensiivisesti töitä valmennuksissa, minulla on alla täysin vieraat hevoset, joten tässä vaiheessa haluan valmentajalta jakamattoman huomion tyyliin joka sekuntille. Muuten ok idea, mutta Minttu pitää minulle valmennuksia toisinaan myös toisen hevosen selästä käsin, joten teknisesti mahdotonta silloin. :)
      Jalustaa en aio hankkia pelkästään blogin vuoksi, ne kun eivät ole ilmaisia. Kamerassani saa lisäksi vain 10min videoita kerrallaan, joten joku joutuisi koko ajan ramppaamaan kameran luona. Toki hyviä ideoita myös sinulla. Enköhän jossain vaiheessa saa myös videoita ratsastuksesta, toivottavasti. :)

      Poista
  9. Kuulostaa kadehdittavan ihanalta! Blogisi on ollut jo aiemminkin kovin koukuttava, mutta on tämän Saksan keissin myötä tullut erityisen mielenkiintoiseksi. Ylipäätään sikäläinen hevoselämä kiinnostaa, joten ilollahan sitä lukee ihan mitä tahansa keksit arjestasi raportoida. Ja kuvia on aina kiva katsella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, kiitos ihan mielettömästi näistä palautteista - tällaisia kommentteja on aina todella ilo saada! :)
      Tosi kivaa, että blogi on sinulle mieluinen, yritänkin aina ajatella mahdollisimman paljon lukijoita, vaikkakin jokaisesta postauksesta ei saa niin hyviä, kuin haluaisi. Mutta ilahduttavaa, että pääosin teksti on mielenkiintoista - ja super huippua, että jopa koukuttavaa! Kiitos! :)

      Poista
  10. Ihanaa kuulla, että olette hyvin kotiutuneet sinne. Ja kaikki kuulostaa niin mahtavalta. Mukavaa olisi myös minusta jossain kohtaa nähdä videota missä menet näillä Mintun osaavilla hevosilla.

    Minkälaista hevosilla on siellä? Tarkoitan päiväohjelmaa, että ovatko ulkona kuinka paljon ja liikutetaanko kuinka usein ja minkälaisia viikko-ohjelmia niillä on? Kaikki mahdollinen kiinnostaa :)

    Mukavaa ja antoisaa aikaa teille sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :)
      Videoita tulee, sitten kun saan oikeasti jonkun kuvaamaan. Tässä voi mennä hetki aikaa, joten lukijoiden pitää yrittää olla kärsivällisiä. :)

      Meillä ei ole hevosille vielä tarkkaa rutiiniaikataulua mutta jokainen hevonen pääsee väh. Muutamaksi tunniksi laitumelle. Tokihan ne pääsevät suoraa karsinasta sitten tarhoihin niin halutessaan. Jokainen hevonen liikutetaan ainakin kerran päivässä ja vapaapäivät hevoskohtaisia. :)

      Kiitos paljon! :)

      Poista
  11. Moi! Kuulostaa ihan kadehdittavan ihanalta tuo sinun elosi Saksassa! :) Kaikki irti vaan, tuommoisen mahdollisuuden saa ehkä kerran elämässään :P Joskus aikaisemmin kirjoittelin ja kerroin ratsastavani nuorta hevosta ja meillä oli ongelmia laukkatyöskentelyssä. Tuskin muistat mutta kuitenkin :) Pakko taas kommentoida kun kerroit noista kahdesta hienosta pv:sta kun itselläni on aika saman kaltainen tilanne :) Mua pyydettiin puolisen vuotta sitten ihmeen kaupalla ratsastamaan kahta pv:ta joista toinen on todella osaava, osaa kaiken aina pirueteista sarjavaihtoihin jne, mutta Vaikea! Aluksi ihan tuntui kun en vaan osannut, että olen ihan surkea enkä saa sitä hevosta toimimaan mitenkään. Ihan hävetti kun kaikki tietysti oli nähnyt vaan omistajan sen selässä ja ajatteli että heppa on ihan kone. Onhan se kun yhteinen sävel löytyy, mutta kyllä sen kanssa on töitä tehty. (onneksi yleensä ketään ei ollut näkemässä alkuaikoina kun menin sillä :D ) Toinen on taas upea liikkeinen nuorehko hevonen, joka on tosi herkkä, mutta "tavallisempi" ratsastaa. Tämän kanssa on ollut normaalia kehitystä eteenpäin ja yhteinen sävel löytyi aika nopeasti, vaikkakin menohaluja meinaa olla välillä vähän liikaa ja tietyillä osa-alueilla on pieniä ongelmia. Pointtina ehkä tässä se, että tosi hieno tilaisuus ja kiva kyllä kun on useampia ja erilaisia hevosia millä mennä niin kehittyy itsekin ihan eri tavalla. :)

    Tsemppiä kovasti Saksaan ja toivottavasti Lotonkin kanssa yhteistyö lähtee taas rullaamaan! :)

    VastaaPoista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset