24. kesäkuuta 2013

Kesälomaa odotellessa

Tämä postaus venähti aika pitkäksi, toivottavasti jaksatte lukea. :)

Eilen oli kyllä niin antoisa päivä, että huhhuh.
Katja siis tuli eilen (sunnuntaina) Porista pitämään mulle ja Annelle valmennusta.

Keskityttiin valmennuksen aikana todella paljon hevosystävälliseen istuntaan. Katja korjasi tosi hyvin meidän molempien virheitä ja antoi erittäin hyviä neuvoja jatkoa ajatellen. Kaikkia Katjan neuvoja aion kyllä hyödyntää jatkossakin!

Alkuun annettiin hevosten kävellä pitkällä ohjalla, itse täysin keskittyen käynnin rytmiin ja siihen, että istumme täydellisesti hevosen liikkeen mukana keinahdellen hevosen askeleiden mukaan. Haettiin mielikuvaa käynnissä lantion liikkeestä, eli lantio tekee ns. kahdeksikkoa käyntiaskeleiden mukana. Meidän täytyi sanoa Katjalle ääneen milloin mikäkin hevosen jalka on ilmassa, jotta Katja tiesi, että ymmärsimme pointin mitä hän ajoi takaa ja ,että me tiesimme missä hevosen jalat milloinkin ovat.
Ravissa sama ajattelutapa, eli lantio tekee kahdeksikkoa koko ajan, mutta vain paljon nopeammin, entä käynnissä. Muutimme ravin tahtia ja tempoa vain nopeuttamalla lantiomme liikettä ja toisinpäin hidastimme tahtia hidastamalla lantion tekemää ns. kahdeksikkoa ja teimme siirtymisiä ravista käyntiin ihan pelkästään sillä, että hidastimme lantiolla ja teimme hiiiidasta kahdeksikkoa ravin tahdissa, jolloin luonnollisesti hevoset siirtyivät käyntiin.

Lotto oli koko valmennuksen ajan todella rento ja tyyni. Huomaa kyllä heti, että, kun istun itse rauhassa liikkeen mukana, helpotan näin myös hevosen työskentelyä. Olen kyllä aina pyrkinyt istumaan hevosen liikkeen mukana, mutta Katjan antamat vinkit oli todella helppo toteuttaa käytännössä, ja antoi parempaa viittaa siihen, miten siellä oikeasti pitäisi istua. Tästä ns. kahdeksikosta en ole kuullut paljoa puhuttavan ja itselleni se ainakin avasi uusia ovia kohti parempaa ja hevosystävällisempää istuntaa.

Katja opetti meille myös uuden tavan keventää, eli periaatteessa kuvittelimme keventävämme ilman jalustimia, tietysti ei saanut puristaa polvilla tai reisillä, vaan ajatus tässä oli se, että kevennämme ainoastaan vain työntämällä lantiota hieman eteenpäin, nousten satulasta vain n. 2cm jotta olemme koko ajan hevosen lähellä, vaikka kevennämme. Teimme tällä kevennyksellä tempon muutoksia reippaasta ravista hitaaseen ja toisinpäin. Eli jos halusimme hevosen lisäävän vauhtia, kevensimme vähän reilummin ja enemmän irti satulasta, kun halusimme hidastaa, kevensimme todella matalasti. Hevoset reagoivat todella hyvin ja kuuliaisesti. Katja kehuikin, että kuinka hienosti molemmat hevoset kuuntelivat istuntaa.

Laukassa taas samankaltainen lantion liikkeen mielikuva, mutta laukassa lantio tekee ns. soikeaa ympyrää. Jos halusimme hevosten pidentävän askelta ja lisäävän tempoa, teimme lantiolla iiiisoa ja pitkää soikiota, ja kappas niinhän ne hevoset pidensivät heti askelta. Reippaasta laukasta hidastimme vain ajattelemalla, että lantio lyhentää tekemäänsä soikiota, ja sitten, kun olemme saavuttaneet halutun nopeuden, soikio muuttuu leveäksi ympyräksi, ja tällöin ylläpidämme halutun vauhdin.

Kaikki tämä on ihan pelkkää perusratsastusta, ja jotkut saattavatkin jo käyttää tätä tekniikkaa, mutta minulle tämä oli aivan uutta ja opin valtavasti. Lotto oli todella kiva ja rento koko ajan, minulla oli mukavaa, vaikka tosi rankkaa, oli tämä niin uutta minulle.
Kaikista hassuinta tässä oli se, ettei minun tarvinut käyttää tunnilla juuri ollenkaan pohjetta tai jalkaa. Kaikki tapahtui vain pelkästään istunnalla. Tietysti siirtymisissä askeleen sisällä hitaampaan, on luonnollista, että pohje tukee, ettei hevonen siirry esim laukasta raviin. Mutta muuten ei tarvinut kyllä tehdä jalalla paljoa. Aivan ihana tunne, kun hevonen on kuuliainen ja rento ja toimii aivan pelkästään istunnan voimalla.

Valmennuksen päätteeksi Katja ratsasti vielä vähän aikaa molemmilla hevosilla. Halusin Katjan juuri nimenomaan käyvän Loton selässä juurikin sen takia, kun se on ollut aina hieman hankala vasemmalle ohjalle. Kerroin Katjalle ajatuksistani ja siitä, mitä olen tekemässä ongelman ratkaisemiseksi ja Katja oli kanssani samaa mieltä. Lotto taipuu rennosti ja rehellisesti hyvin oikealle, mutta vasemmalle hangoittelee vastaan ja jännittyy heti puolipidätteistä.

Testasimme Lotolle myös molempia koulusatuloita, eli se minun satulani ja Annen satula (vanha satulani) ja molemmat istuivat hyvin, mutta yksi syy Loton ns. toispuoleisuuteen löytyi ,eli satula on väljempi oikealta puolelta. Ero ei ollut suuri, joten siksi varmaan en ole sitä itse hoksannut.
Tämä ilmiö kävi ilmi molempien satuloiden kanssa, eli selvisi, että Lotto on todellakin toispuoleinen. Lihakset ovat aavistuksen köyhemmät oikealta puolelta ja satula tästä johtuen on kierähtänyt aavistuksen vasemmalle ja siksi Lotto aristaa vähän vasemman puolen ristiselän lihasta. Tämä voi olla osasyy siihen, miksi se on ollut niin huono vasemmalle ohjalle, mutta tietysti siellä voi olla vielä piikkejäkin haittaamassa. Selkä ei siis ole kipeä, eikä satula olet tehnyt Lotolle kipeää, se on ollut vain epämukavaa ja saanut lihakset jumiin.
Sain ihanalta tallikaveriltani Mattesin badin satulan alle lainaan kuukaudeksi, eli laitettiin täytepala oikealle puolelle satulan eteen tukemaan satulaa ja palan avulla satula ei enää keinahtanut vasemmalle, vaan pysyi suorassa. Tämän pitäisi auttaa ratsastukseen jo huomattavasti.

Katja antoikin ohjeistuksen nyt kuukaudeksi, että teemme aivan normaalisti paljon taivutteluja, avoja ja ratsastusta eteenalas symmetrisesti molempiin suuntiin, niin sen pitäisi auttaa kasvattamaan Loton lihaksista symmetriset. Tietysti toispuoleisen hevosen kanssa kannattaisi tehdä enemmän töitä sen heikomman puolen kanssa, mutta kuka osaa 100% varmuudella sanoa, mikä on oikea määrä? Pienemmällä riskillä pääsee, kun ratsastaa saman verran molempiin suuntiin, niin kyllä se heikompi puoli tulee ajan kanssa mukaan.

Katjan kanssa olimme samaa mieltä siitä, että tarkastutan kuitenkin ensimmäisenä ne hampaat. Suurin syy voi löytyä suusta, koska se vähän vaikuttaa nyt siltä. Jos suussa ei ole mitään poikkeavaa, niin sitten tilaan paikkakuntamme hevosfysioterapeutin katsomaan vähän Lottoa ja hieromaan.

Onneksi kuitenkin on nyt hyvä ja istuva satula, vika ei sittenkään ollut siinä mun Batesin satulassa, nimittäin sekin istui todella hyvin. Se oli vain tuo lihaksien toispuoleisuus, joka on estänyt satulaa istumasta oikein. Mutta nyt sekin vika on korjattu ja kohti uusia tuulia. Nyt on hevosellakin miellyttävämpi liikkua.
Ratsastan kuitenkin nyt jatkossa sillä mun vanhalla satulalla, mielestäni se sopii Lotolle paremmin, ja pääsen sen kanssa lähemmäs hevosta. Plus vielä se, että tuo vanha satulani on jo hieman kapea Fiialle, joten teen karhunpalveluksen samalla, kun Anne saa käyttää tuota mun uutta satulaa. Onneksi siinä on vaihtokaari ominaisuus, joten se passaa Fiian muhkeaan selkään. ;)

Tänään Lotto sai ansaitun vapaan, jonka se kuulemma on käyttänyt erittäin hyödyllisesti riehumalla ja pukittelemalla tarhassa. Ei taida olla lapsella ainakaan väsy, vaikka töitä on kyllä tehty. Onneksi eilinen valmennus oli paljon rankempi minulle, entä hevoselle, joten uskalsin antaa sen tänään vain tarhata. Ilmeisesti se nauttii siitä täysin sieraimin ;)

Kuvat ottanut Fanni parisen viikkoa sitten.


Kävin tallilla putsaamassa karsinan ja antamassa lisäri mössön. Keräsin taas ison ikean säkillisen sille vihreää mussutettavaksi ja rapsuttelin tarhassa. Oli se niin tyytyväisen oloinen.

Jos joku ihmettelee nuita suojia tarhassa, niin ne ovat siksi, että Lotto silloin tällöin tykkää riehua tarhassa aika vauhdikkaasti. Suojat ovat tosiaan suojaamassa siis jalkoja iskuilta.







En malta odottaa, torstaita. Siihen on kaksi hyvää syytä. Ensinnäkin, mulla alkaa torstaina KESÄLOMA!! ja lähdemme torstaina päivällä hevosten kanssa Katariina Pajarin tallille Kaakamoon, treenaamaan Katan silmien alle torstain ja perjantain, sekä lauantaina kisaamaan Melaran järjestämiin kansallisiin.
Aivan mahtava viikko siis tiedossa, miten maltan pysyä nahoissani? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset