18. kesäkuuta 2013

Tätiestekisat lähestyy ;)

Lotto oli niin hieno viikonlopun valmennuksessa ja jaksoi tosi hyvin, joten eilen Lotto sai vain käveleskellä. Kävin kävelemässä ilman satulaa maneesissa n. 40min ja katselin samalla, kun Anne ratsasteli Fiialla. Käytiin maneesin jälkeen vähän myös ulkona kävelemässä ja annoin Loton syödä pellolta vähän vihreää.
Kävelyn jälkeen käytiin vielä Annen kanssa keräämässä Lotolle ja Fiialle vihreää pellolta, kerättiin oikein kunnon säkilliset. Piti raahata ne talliin asti, kun ei niitä jaksanut enää edes kantaa. ;)

   


Tänään treenailtiin vähän esteitä ajatellen torstaisia estekilpailuita, ja hyppäsin Lotolla ensimmäistä kertaa ihan rataa.
Iso estekenttä oli juuri lanattu ja möyhitty, joten se oli aivan ihanan kuohkea ja joustava, olematta silti liukas tai upottava. Mahti pohja kyllä hyppäämiseen nyt.

Verryttelin rennosti eteen alas, käytin hyväksi viikonlopun valmennuksista Mintun antamia oppeja. Tepsii kyllä tosi hyvin Lottoon, se oli tosi pyöreä ja aivan rento. Oppii nopeasti!
Ravailun ja laukkaamisen jälkeen tulin ympyrällä verryttelyesteenä pari kertaa molempiin suuntiin ristikkoa, sen jälkeen kaksi estettä peräkkäin kaarevalla linjalla. Siitä pikkuhiljaa käytiin kaikki esteet läpi ja lopuksi 14,5m välillä oleva linja ja 8m välillä oleva sarja.
Lotto on kyllä kiva, kun se hyppää kaikki esteet nätisti, vaikka minä true kouluratsastaja, toinkin sen välillä ihan huonoihin paikkoihin. Lotto korjaa kyllä aika hyvin mun virheitä, mikä on erittäin hyvä varsinkin, kun ottaa sen iän huomioon. Rehellinen ja anteeksiantavainen hyppääjä, mukava!

Hypättiin pariin kertaan yksinkertainen rata. En sen kummemmin laskeskele väleillä sen askeleita tai katso liian tarkkaan paikkoja, koska pitää Lotonkin oppia itse katsomaan, mitä se tekee. Tietysti pyrin ratsastamaan välit mahdollisimman hyvin itse, mutta pitkän hyppytauon jälkeen, en vielä kykene täydelliseen suoritukseen esteillä. Joskus hyvät paikat näkee jo kaukaa, mutta muutaman kerran toin Loton ihan juureen, kun en vain yksinkertaisesti hahmottanut paikkaa. Kun saan itse taas esteillä lisää rutiinia, ja totun hyppäämään Lotolla, on paljon helpompaa. Helppoahan Loton kanssa on kuitenkin jo nyt. Se toimii jo pelkästään sillä periaatteella, että ohjaat esteelle, istut hiljaa pohkeet lähellä niin se menee mitä vain.

Parin lyhyen radan jälkeen tulin vähän erilaista rataa ja lopuksi sit nostettiin esteitä hieman, ja tulin vielä radan kerran. Lopuksi vielä muutaman kerran ihan pelkkää sarjaa.

Oli kyllä taas niin hauskaa, välillä meinaa vaan mulla jännittää se, kun Lotto menee joskus esteiden jälkeen niin kovaa, ja itse jähmetyn sinne, enkä muista istua tarpeeksi alas ja ottaa sitä kiinni. Tehtävää vaikeuttaa vielä hieman se, että Lotto ei osaa laukanvaihtoja, vaan pitää aina vaihtaa laukka ravin kautta, eikä Lotto aina haluaisi hidastaa. ;)


Voisihan Lotolla miettiä, jos alkaisi joskus vaikka aluetasolla loikkimaan, sit kun saadaan rutiini kohdilleen molemmille. Esteillä tulee kyllä ilmi, että Lotto on estesukuinen. Välillä siitä huomaa ,et se on niin enemmän estehevonen, entä kouluhevonen vaikka sillä onkin erittäin laadukkaat liikkeet myös koulupuolelle.
Vaikka Lotto onkin erinomainen hyppääjä, niin silti me pidetään pääpainotus sillä koulupuolella, koska olen itse kouluratsastaja. Mutta on se kivaa joskus ihan vaan hypellä! :)

Huomenna ajattelin ratsastaa ihan eteenalas ja ehkä tehdä jotain harjoitusta kavaletteja hyväksikäyttäen. Torstaina meillä onkin sit "tätiestekisat" eli meidän tallin omat estekilpailut, joihin saa osallistua vain täysi-ikäiset ja alaikäisiltä pääsy koko tallialueelle kilpailuiden aikaan on kielletty. Hauskaa! Saadaan me "tädit" kaahotella ihan rauhassa. ;)


Lopuksi vielä hauskoja kuvakaappauksia videolta, Lotto vähän liioittelee tuota sen hyppyä. Ei ainakaan pitäis puomit kolista. Haha!



 


 

Lotto hyppää näkymättömiä 160cm esteitä? :D

7 kommenttia:

  1. Tuo on aivan IHANA tuo sen hyppytekniikka! Niin perfecto ;D

    VastaaPoista
  2. Kai tiedät että tuollainen yliliioittelu hypyissä on sitä, kun hevonen ei vielä osaa ? Mutta hienosti menette, kyllä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tietysti tiedän :D eihän Lotto ole hypännyt elämänsä aikana juurikaan joten tuollainen liioittelu on aivan normaalia nuorelle hevoselle. Kiitos :)

      Poista
  3. Hevonen on silloin epävarma, ei johdu osaamisesta. Siksi monet hevoset hyppäävät erikoisesteet ilmavaralla koska ovat epävarmoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaaminen ja varmuus kulkevat käsikädessä. Hevonen ei voi olla varma hyppääjä, ilman kokemusta ja toistojen tuomaa osaamista. Yksi syy Loton hypyn liioitteluun on se, että se on niin herkkä ja tarkka jaloistaan. Se ei halua koskea puomiin. Jos se tiputtaa -> seuraavalla kerralla mennään varmasti vielä korkeammalta.

      Poista
  4. Tällaiselle puska-ö tason tätihyppääjälle nuo kuvat ainakin tuo hymyn naamalle, johtukoot mistä vaan tuo ylihyppääminen =) Varsinkin tuo vika kuva on kerrassaan loistava, kun Lotto näyttää ihan siltä, kuin siellä esteen takana olisi ollut vielä ainakin 3m syvä ja leveä hauta täynnä hiisiä... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, haha! Ihanan piristävä kommentti, kiitos! :)

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset