16. marraskuuta 2013

Kotona jälleen!

Nyt on taas palattu tänne kotikonnuille. Hirveä shokki oli kyllä tulla kotiin, kun Oulussa oli kahden viikon aikana melkein koko ajan n. +6 astetta plussan puolella, ja yöllä torstaina oltiin kotona, ja pakkasta oli täällä -18 astetta!!
Onneksi nyt päivisin on ollut lauhempaa, ja pakkanen on pysynyt siinä -5-10 asteen paikkeilla.


Torstaina ennen kotiinpaluuta, Maija piti mulle ja Lotolle vielä viimeisen valmennuksen, ja meni kyllä niin hyvin! Taas sai olla ylpeä tuosta hevosesta!
Tehtiin tosi paljon siirtymisiä ja temponmuutoksia + lisäyksiä. Tehtiin myös taas paljon avotaivutusta pitkät sivut, sekä väistöjä yms. Lotto toimi, kuin ajatus ja oli niin hyvä tunti!

Eilen, eli perjantaina ratsastin Loton kevyesti kotona maneesissa, ja sama meno jatkui, kuin valmennuksessakin ja Lotto oli taas ihan mahtava! Se tekee nykyään tosi maltilla, ja rentona kaikki mitä tahdon vain pyytää, kun tietää osaavansa ja pystyvänsä. Ihana hevonen, tuntuu, että nyt vihdoin tää meidän yhteistyö alkaa pelaamaan ihan kunnolla. Hyvä fiilis!

Ratsastuksen jälkeen Lotto sai palautua kaksi tuntia, ja sai taas kunnolla hemmottelua, eli oikein kunnon hieronnan Outilta.
Koko hevonen oli vähän pumpissa, ja kaikki lihakset kauttaaltaan olivat tehneet hyvin töitä. Lotto oli taas muuttunut Outin silmään parempaan suuntaan, ja lihasmassaa on tullut taas lisää. Jumeja ei ollut, mutta pintakireyttä kauttaaltaan, mikä kielii siitä, että se on tehny töitä koko kropaltaan tasapuolisesti.
Otetaan uusintakäsittely vielä heti viikon päähän.

Tänään Lotto saa sitten hieronnan jälkeisen vapaapäivän, ja käyn illalla sitä vähän kävelyttämässä.

Mulla odotti ihana yllätys tallilla torstaina, nimittäin mun uudet mittatilaus Köningsin Favoritit olivat tulleet! Eilen niitä jo "kävelytin" kotona ensimmäistä kertaa. Onhan ne jäykät, ja tosi tiukat näin alkuun, mutta pitää rauhassa sisäänajaa ne kotikävelynä, ennenkuin niillä pystyy ratsastaa. Ei niihin kyllä nyt tällä hetkellä mahdu alle muuta, kuin sukkahousut. Sitten, kun ne paremmin vähän venyy ja muotoutuu, niin sitten saa jo ratsastushousut alle. Varret on ihan älyttömän pitkät, hyvä ettei mene polven päälle. Reilu laskeutumisvara niihin on ainakin jätetty. ;)



Kotiinpaluun kunniaksi Lotto sai myös uudet ihanat kiiltonahka suitset. Oli ihan pakko ostaa. ;)

Pitää ottaa parempi kuva sitten, kun ne on sillä päässä ensimmäistä kertaa. :)

Nyt alan tekemään sitä video- koostetta Maijan luota. Siinä meneekin ihan kivasti aikaa, kun videomateriaalia on yli tunnin edestä. Huhhuh..

2 kommenttia:

  1. Lisää kuvia uusista saappaista! :)
    Ja hyi miten kylmä siellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Laitan sitten, kun jaksan taas kiskoa ne jalkaan. ;)
      Niinpä! Onneksi nyt on ollut vähän lauhempaa. :)

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset