9. marraskuuta 2013

Ratsailla taas

Voi vitsit, että oli ihanaa päästä ratsastamaan taas viikon ratsastamattomuuden jälkeen eilen! Maija piti  eilen (eli perjantaina) ihan älyttömän hyvän valmennuksen mulle ja Lotolle.

Lähdössä ratsastamaan!
Alkuraveista. Tää on ainoa kuva valmennuksesta.
Ratsastin alkuun itsenäisesti käynnissä taivutellen ja vähän jumppaillen, tehtiin jyrkkiä pohkeenväistöjä ja avoja sekä hieman sulkumaisesti kaarevia uria. Lotto toimi kuin ajatus ja säilyi ihanan rentona ja kuuliaisena - ratsastettavuus jopa käynnissä nyt paljon parempi, kuin ennen.
Maijan tultua maneesiin, alettiin tekemään ensin käynnissä ihan reiluja avoja, ja reilusti etujalat uran sisäpuolelle - tarkistettiin että sisäjalka on varmasti kerralla läpi ja hevonen vastasi apuihin maltilla. Jatkettiin avojen yhteydessä myös pitkät diagonaalit jyrkkää väistöä ja sen jälkeen jatkettiin ravissa avojen ja väistöjen muodossa. Lotto oli ihan sika hyvä ratsastaa, ja oli aivan ihana istua siellä selässä, ja vaatia, ja ihan oikeasti päästä ratsastamaan sitä, kun hevonen totteli heti ja tiesi osaavansa ja pystyvänsä.

Kiitokset vaan Maijalle, miten hyvän työn on saanut aikaan viikon ratsutuksella. Hevonen oli niin super kiva, että olin vain yhtä hymyä!

Avojen jälkeen jatkettiin ravissa tehden avoja niin, että asetus lievästi jopa ulos, mutta etujalat silti sisälle. Oikeaan hiffasin heti ja tajusin oikeat nappulat, hevonen liikkui tosi nätisti ja teki ihan mielettömän hyvin. Vasemmalle mulla oli ensin avut vähän hukassa, mutta aika nopeasti pääsin taas tehtävään kiinni, ja saatiin tehtyä tosi hyvin molempiin suuntiin.
Otettiin tähän väliin pienet välikäynnit, tehden taas jyrkkiä diagonaaleja pohkeenväistöä, tarkisteltiin yhä, onko hevonen avuilla, pohkeen ja ohjan välissä.
Jatkettiin sitten laukassa tehden myös paljon, paljon pitkiä avoja ja siirtymisiä. Haettiin myös pääty-ympyröillä avomaista taivutusta. Lopuksi tehtiin vielä loppuraveissakin avoa, jossa tehtiin sitten siirtymisiä harjoitusravi- keskiravi - harjoitusravi avotaivutus koko ajan säilyttäen.

Tuli kyllä niin hyvä mieli valmennuksesta, Lottokin säilyi koko valmennuksen ajan ihan rentona, oli vastaanottavainen ja halukas työskentelemään. Valmennuksen päätyttyä taluttelin vielä loppukäynnit maasta, ja Lotto oli kyllä niin iloinen ja pirteä.
Testasin samalla valmennuksessa sitä mun uutta satulaa, ja se oli kyllä tosi hyvä! Istui Loton selkään kyllä niin hyvin, paremmin entä se edellinen satula. Testaan sitä vielä sunnuntaina Maijan kanssa yhdessä, ja tehdään päätös  satulan ostosta silloin. :)

(Ihana Riikka oli mun mukana perjantaina tallilla, ja kuvasi mun valmennuksen. Olisin halunnut tehdä videon siitä tänne, mutta tuo movie maker ei vaan tahdo tälle koneelle.. Mur! Yritän silti yhä sitä asentaa, jos onnistaisi..Jos ei, niin laitan videot sitten, kun pääsen kotiin.)

Huopa ei ollut kuvan otto hetkellä ihan kohdillaan vielä, mutta mitäs pienistä! Tässä se uusi satula kuitenkin on. :)
Torstaina oli Lotolla siis Maijan ratsastuspäivä, ja Maija tykkäsi Lotosta paljon. Se oli paljon kuuliaisempi, pirteämpi ja rennompi heti estepäivän jälkeen. Huomaa, että Lotolle tekee kyllä niin hyvää päästä hyppäämään ja avaamaan samalla vähän paikkoja.
Tänään Lotto sai ansaitun vapaapäivän,kävin tallilla hoitamassa jalat ja tekemässä iltapäivä tallin. Huomenna sitten taas Maijan silmien alle, ihanaa!

Lotto tyytyväisenä iltapäiväheinillä tänään. :)
Unohdin melkein mainita, että  käytiin perjantaina ystäväni Riikan kanssa toisella tallilla (Sannan talli) hoitamassa hänen vuokrahevostaan, 7-vuotiasta suomenhevos-oria Väiskiä, ja pääsin itsekin kiikkumaan selkään. Oli kyllä tosi kiva suomenhevonen, osasi jo kantaa itseään hienosti ravissa oikein päin. Tällä oli muuten tosi kiva ravi suomenhevoseksi - iso ja aika tahdikas. :)

Väiski, ja ihana orikaula!
Tukkajumala!
Mulla on tullut jo ihan hirveä koirakuume, kun täällä Fannin luona (jossa siis majailen 2vk) on ihana 12vk vanha pieni koiranpentu! Aivan ihana <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset