27. marraskuuta 2013

Huono ratsastus ja sitäkin parempi

Eilinen päivä meni kyllä ihan harakoille. Olin koko loppupäivän tosi pahalla päällä, kun olin niin pettynyt eilisen päivän ratsastukseen. Lotto oli suoraan sanottuna täys sika.

Eilen aloitin ratsastuksen oikein ihanalla maastoreissulla tallin tonttia ympäri alkukävelyiden muodossa. Ei olla vähään aikaan käytykään maastoissa pyörähtämässä. Lotto käyttäytyi tosi kiltisti, ei pelleillyt tai säikkynyt mitään.
Maneesissa sitten aloitin tekemään käynnissä väistöjä ja vähän sulkua, siitä siirryin raviin ja tehtiin paljon pitkiä avoja. Lotto tuntui aika virtaisalta ja vähän malttamattomalta, mutta teki kuitenkin tosi nätisti. Välikäyntien jälkeen jatkoin sitten laukalla ja laukassakin heppa tahtoi olla vähän vahvana, ja vetää mua irti satulasta. Teetätin sitten vähän enemmän, ja en tiedä ottiko se sitten kierroksia siitä vähän liikaa.
Kuitenkin kaikki meni ok siihen asti, kunnes tein laukanvaihdon toiseen suuntaan ja silloin koko hevonen räjähti. Lähti täysin räpylästä, kaahotti pää kolmantena jalkana korvat tötteröllä menemään, minä yritin sitten rauhoitella ja hiljennellä parhaani mukaan. Kaikki avut meni kuitenkin aivan kuuroille korville, ja hevonen lisää vain vauhtia. Kaikki keinot kävin läpi hiljentämisen suhteen, ainoa mikä tepsi, oli ohjaaminen suoraa päin seinää, ja siihen se sitten hidasti. Huhhuh.
Koitin sitten vain rauhoittua, jatkaa, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tehtiin käynnissä väistöjä niin kauan, että hevonen rauhoittui ja sain siirrettyä sen ajatusta vähän työntekoon. Otin sitten uudestaan laukkaa, ja sama meno jatkui, kuin aikaisemminkin.
Koitin ihan kaikkea, jotta saisin hevosta kuulolle, mutta mikään ei tepsinyt niin mulla loppui keinot kesken ja luovutin. Annoin sen laukata pitkällä ohjalla ympäri hallia ja lopetin sitten..Päätin, että parempi luovuttaa, kuin väkipakolla vääntää, ja stressata hevosta vielä enemmän.
Tyrmistyneenä löin loimet niskaan ja pihalle kävelemään hevosen selässä kiukkua ja pettymystä niellen.

Lotto pelastautuu lumipyrystä sisälle

Tänään sitten ihanaakin ihanampi isosiskoni Minna, tuli mukaan tallille ottamaan minusta, Annesta ja hevosista kuvia, ennen ratsastusta.
Aika jännityksellä odotin, jatkuuko eilinen meininki Loton kanssa yhä, mutta toisin kävi.

Heti jo alkuun Lotto oli oikein tomerana ja kuuliaisena tekemässä, aivan sama mikä askellaji, mikä tehtävä tahansa, Loton mielipide oli "ai tätä, joo tehdään, tehdäänkö vielä? Sopii!".
Lotto oli tosi rento, rauhallinen ja älyttömän elastinen. Kaikki teettämäni asiat se teki hyvällä työmoraalilla ja mukisematta. Ihan ihme hevonen, jos se osaisi ajatella inhimillisesti, se varmasti yrittäisi hyvitellä eilistä päivää. ;) Lotto toimi aivan kuin ajatus, oli tosi pehmeä ja no, älyttömän hyvä!
Onnistuneiden treenien jälkeen, oli paljon huojentuneempi olo, ja tuli hirveä hinku lähteä Pöyliöön maastoon. Siellä se saisi laukata oikein kunnolla luonnon keskellä. Harmi vain, että lunta on vielä niin vähän, ettei sinne uskalla lähteä muuta, kuin kävelemään.. Lisää lunta kiitos!

Loton ratsastuksen jälkeen ratsastin vielä hetken aikaa Fiialla kangilla (loppuverryttelin Fiian, kun Anne halusi mut sinne selkään testailemaan =),  Fiia oli kyllä taas niin kiva! Sovittiin Annen kanssa, että ratsastan taas joku päivä Fiialla oikein kunnolla. Anne lupautui myös kuvaamaan ratsastusta, joten saan siitä sitten videota tänne blogiinkin asti. :)

Tässä kuitenkin vielä tämän päivän kuvasaldoa. Kuvaajana toimi isosiskoni Minna Patonen.
Kiitos Minnalle kuvista!







1 kommentti:

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset