29. maaliskuuta 2014

Päätähtenä Leevi

Sain pitkästä aikaa otettua kuvia Leevistä ulkona. Aika harvoin ehdin kameran kanssa ulos, ennenkuin kissa on kadonnut tontilta, heheh!



Tämän kuvapostauksen päätähtenä saa tällä kertaa olla Leevi.
Leevi aika harvoin pääsee esiintymään tässä blogissa - tässä siis Leevi!


Leevi on rodultaan Ragdoll, oikealta nimeltään Krannirag's Timon. Se on syntynyt 17.06.2009 Suomessa, eli täyttää tänä vuonna jo viisi vuotta!
Painoa Leevillä on 10kg, mutta se ei missään nimessä ole lihava. Ragdoll on suuri kissarotu, eli Leevi on tosi isokokoinen kissa. Jätkä on tosi nirso, sille ei kelpaa mikään muu, kuin kuivanaksut vaikka turhaan olen yrittänyt tarjota vaikka ja mitä... ei kelpaa!

Leevi kasvoi kolmivuotiaaksi asti. Minulle tullessaan se oli pienempikokoisempi kuin nyt, ja painoi silloin n. 7kg. Kolmivuotiaaksi asti ragdollit ovat ns. lapsia vielä, eli nyt se on vasta täysi-ikäinen.


Väritykseltään Leevi on punatabbynaamio bicolour ja minulle tullessaan oli miltei kokonaan kermanvaalea ja pikkuhiljaa on tummunut iän myötä - saanut kivan kasvonaamion!

Leevi on rekisteröity suomen kissajärjestelmään, sillä on voimassa oleva passi, sekä se on sirutettu. Leevi on siis ihan näyttely- ja rotukissa.


















Tykkäsitkö Leevistä? :)


8 kommenttia:

  1. Voi Leevi, niin ihana! :D
    ootko aina pitäny ulkona vapaana, vai kerroitko joskus, että niitä ei saa pitää ulkona, kun ei osaa varoa mitään? Vai miten se meni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, eikö ookki! :)
      Joo, siis ragdolleja ei saisi pitää ulkona juuri sen takia, kun eivät tiedä varoa mitään. Leevi oppi kuitenkin pikkuhiljaa elelemään maalla maan tavalla ja nyt kulkee irti useita kertoja päivässä ulkona ja tulee aina tietyin väliajoin sisälle koisimaan. :)

      Poista
  2. Oi, onpa ihanan muhkea kissa! :) Voin vain kuvitella, kuinka suuri kissa tuo Leevi on, kun oma kissa painaa noin 5 kg ja sekin on aika iso kolli, se on sellainen Eurooppalainen höpökatti, ihan tavallinen maatiaiskissa siis. Tuollainen on varmasti ihana kylminä pakkaspäivinä ottaa viereen loikoilemaan ja lämmittämään! Mahtava häntä Leevillä ja tuossa viimeisessä kuvassa näyttää olevan tosi pitkäkarvainen. Oletko kokeillut antaa raakaa lihaa sille, esim. hirveä tms.? Meidän kissa ainakin tykkää. :) Kurrr mau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Leevi on kyllä aika iso. Ja jep, Leevin karva on tosi pitkä, onneksi säännöllisellä harjaamisella saa paljon aikaan. Olen kokeillut ties mitä herkkuja raa'sta lihasta kalaan yms. mutta ei tälle kelpaa. :p

      Poista
  3. Eikö syö edes katkarapuja? :)
    Nätti kissa teillä!

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana kissa! Meidän Poppana on puoliksi Ragdoll ja puoliksi Maine Coon. Poppana on myös äärettömän ranttu ruokien suhteen ainoastaan Sheba kastikkeessa ja raaka poron jauheliha kelpaa Maine Coon raksujen lisäksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! :)
      Joo, Leeville taas ei kelpaa mikään nuista.. eli Leevi on siis ranttujen ranttu! Olen ostanut Leeville ties mitä kalliita kissamössöjä ja muita, mutta se vaan narskuttaa nuita naksuja. :D

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset