12. maaliskuuta 2014

Uninen ja samalla taipuvainen riehumiseen

Tältä päivältä mulla ei ole mitään suurempia tai ihmeempiä kerrottavia - päivitellään nyt kuitenkin, kun intoa riittää postailla!
Tässä nyt tällainen kuvapostaus taas kerran, näihin nyt ei varmaan koskaan voi kukaan kyllästyä. Ei voi väittää, etteikö tästä blogista kuvia löytyisi. ;)

 
"Moooi! mä oon täällä, tuu säkin!"
Mulla alkoi työt tänään klo 14, joten menin jo aamusta tallille, jotta ehdin ratsastaa ja hoitaa Loton rauhassa.
Aikaisemminhan olen tässä blogissa maininnutkin niistä minun ja Loton "köllöttely" hetkistä, eli pötkötellään aina silloin tällöin Loton kanssa yhdessä karsinassa.
Aikaisemmin kukaan ei ole ollut ikuistamassa näitä ihania löhöily hetkiä, mutta nyt sopivasti tänään Anne oli samaan aikaan tallilla!


Lotto siis nukkui karsinassa, kun tulin tallille ja oli ihan onnessaan, kun liityin seuraan. N. 20min siinä yhdessä pötköteltiin kahdestaan ja sen jälkeen rapsuteltiin. Anne sattui juuri sopivasti kohdille myöhemmin ja napsi meistä kuvia. Lotto tarjosi sen takajalkaakin mulle rapsutettavaksi. En tiedä, miksi tuo hevonen aina haluaa, että sen jalkaa rapsuttaa. Höpsö, hihi!

Anne sai niin ihania kuvia, etten osannut päättää mieleistä, joten tässä kaikki kerralla!

Molemmat ihan dead. :p



"Rapsuta mun kinttua!"

Lotto halaa takaisin. <3
Maailman paras lapsiheppa. <3
 Päiväunien jälkeen käytiin maneesissa treenailemassa käyntijuttuja kolmisen varttia. Päätin tänään mennä extemporena ilman satulaa. Alkuun Lotto oli aika virtaisa ja vähän villin oloinen, mutta nopeilla ja selkeillä siirtymisillä ei mennyt kuin kierros, ja hevonen oli taas tosi rentona. Lotto oli tänään taas parempi jopa, kuin eilen.
Tehtiin tänään aika samalla kaavalla, kuin eilenkin, eli tosi paljon siirtymisiä käynti-pys-peruutus yms. ja lopuksi tehtiin muutamia takaosakäännöksiä, sekä pitkiä diagonaaleja väistöjä. Lotto teki tosi upeasti, saatiin Anneltakin kehuja sujuvista ja hienoista takareista. Hieno poika! Nuo takaosakäännökset on ehdottomasti Loton bravuuri! Väistöt tulee oikein tiukasti perässä. ;)


Ihanan rento päivä oli siis tänään. Mieleni sai iloiseksi myös ihanan ahkerat tuntilaiset, jotka tekivät tänään niin nättejä radanpätkiä, että! :) Meidän tallilla on kyllä niin kivaa pitää ratsastustunteja - miltei kaikki tuntilaiset ovat ihana motivoituneita oppimaan ja tekemään! 

Lopuksi saatte vielä päivän naurut - katsomalla todistusaineiston siitä, MIKSI en tarhaa Lottoa, ennenkuin sen jalat ovat parantuneet kunnolla. :D Kunnon hullulapsi!

Kuvat otettu viime viikolla, kun kokeilin, pystyisikö sitä jo tarhata - ei pystynyt. :D
Olisi eri asia, jos se tajuaisi olla rauhassa tuolla tarhassa, silloin se saisi tarhata. Nyt kun se noin makeasti siellä riehuu, niin en uskalla kyllä ottaa ylimääräisiä riskejä. :P











6 kommenttia:

  1. haaste sulle:)
    http://garybradyxx.blogspot.fi/2014/03/haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, olen kuitenkin ehtinyt jo tehdä sen. :)
      http://tanssivalordi.blogspot.fi/2014/01/11-faktaa-11-kysymysta-haaste.html?m=1

      Poista
  2. Voi hyvänen aika noita makoilukuvia <3 <3 <3 Ihanaa kun isot eläimet heittäytyy välillä ihan vauvoiksi =)
    Ja noi tarhauskuvat.... =D Lotto vissiin mietti että kun kerran tila on rajattu sivuille päin, niin pitänee sitten liikkua ylös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi sanoppa muuta! Lotto nukkuu päivittäin karsinassa aina aamuisin. Se on kyllä niin lapsi vielä, että tarvii paljon unta ja unikaverin. ;)
      Haha jep, se jotenkin aina keksii keinot riekkua, juuri niinkuin sanoit, jos ei eteen niin ylös. :D

      Poista
  3. Hahaha toukka riehuu!! :'D
    "Tässä äiti sulle sairaslomaleposeisoskelua!! Sori ei oo mun pala kakkua!!" :DD

    <3: Nea

    VastaaPoista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset