11. maaliskuuta 2014

Kuvia taas!

Voi, että olen taas nauttinut, kun saa ihan rauhassa, pitkään ja hartaasti hoitaa vain sitä omaa hevosta. Nyt mulla on ollut ruhtinaalliset kolme vapaapäivää! On se Lotto vaan niiin ihana. <3

Tänään oli Loton kanssa vuorossa toinen ratsastuskerta kahteen viikkoon.



Ratsastus itsessään meni aivan loistavasti! Tällä kertaa Lotto oli juuri sellainen, kuin sen "olisi pitänyt" olla eilen! Kjeh kjeh!

Aloitin ratsastuksen tekemällä tosi tiheään tahtiin käynti-seis siirtymisiä. Tässä olin tosi tarkkana tukemassa jalalla, jotta Lotto säilyttäisi peräänannon mahdollisimman syvänä. Ideana oli tänään siis se, että saan oikein hyvin jumpattua sen selkää sillä, että ratsastan sitä niin syvään ja pyöreään muotoon, kuin suinkin saan.
Tänään Lotto ei ollut yhtään pohkeen takana, eikä luonnollisesti myös senkään vuoksi kiemurrellut lainkaan. Tänään se tahtoi olla aika menevä, joten sai aika monta siirtymistä tehdä, että se malttoi vähän odottaa ja kuunnella. Jos en saanut heti pidätettä halutulla tavalla läpi siirtymisessä, otin rauhallisen peruutuksen mukaan kuvioihin. 
Lotto tosi ihanasti aina rentoutuu peruuttaessa ja rullaa itsensä oikein syvälle - tällä sain haettua Lotolle sitä "ylirentoa" fiilistä, ja toimi muuten älyttömän hyvin! Peruutuksesta käynti oli heti aktiivista, hevonen kuulolla ja kauniissa, syvässä peräänannossa tosi aktiivisella takaosalla, upea!
Monien, monien siirtymisten jälkeen Lotto oli ihan huikean hyvä! Jatkoin jumppailua tekemällä pitkiä diagonaaleja väistöjä, tässä samalla koko ajan vaihdellen asetusta oikeaan ja vasempaan. 


Tehtiin lopuksi väistöjen jälkeen vielä sulkuja pitkillä sivuilla, ja sen jälkeen sai riittää. Loppuun otettiin muutamat siirtymiset vielä.

En voi muuta taaskaan mainita miten fiksu tuo lapsi oikein onkaan, on seissyt yli kaksi viikkoa karsinassa ja on niin levollinen - ei varmaan välittäisi, vaikka pommi räjähtäisi vieressä!

Tältä näyttää Loton liikaluut tällä hetkellä. Polttokohiin on tullut siis pyöreät ruvet, jotka ovat nyt alkaneet tippua itsekseen pois. Jalkoja olen nyt pari päivää pessyt Hexocilillä ja sen jälkeen vielä bacibact-voidetta. Hyvältä näyttää!

Fanni oli taas ihana, ja otti meistä kuvia - tässä siis vielä niitä! :)
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.

Mitkä olivat sinun lempi kuvasi? Tykkäsitkö? :)
Kuvista huomaa nyt aika hyvin, kuinka Lotto on saanut parin kuukauden sisään aika kivasti jo massaa. Ei näytä enää niin pahasti laihalta ravurivarsalta. ;)


12 kommenttia:

  1. 7 ja 14
    Varsinkin tuo 14 on ihan supersöpö, kun Lotto näyttää siinä jotenkin ihan vauvalta vielä =)
    Onko sulla jotkut lempikuvat Lotosta, siis ihan koko ajalta kun on sulla ollut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, niinpä näyttääkin ihan vauvalta! :D
      On mulla tosi moniakin lempikuvia Lotosta ihan alkuajoista lähtien! :)

      Poista
  2. 6. Oli mun lemppari :)
    Onko Lotto sulle läheskään yhtä tärkeä kuin Lori?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana!
      Lotosta on kyllä tullut mulle tässä ajansaatossa tosi tärkeä, mutta kyllä se Lori on ja tulee varmasti olemaan mulle se kaikkein tärkein. Lorin kaltaista hevosta ei varmasti tule elämässä kuin kerran vastaan. <3
      Tietysti Lottoakaan en missään nimessä vaihtaisi, mutta aina meillä kaikilla tulee elämässä vastaan se yksi ja ainoa "elämäni hevonen", mun kohdalla se oli Lori. :)

      Poista
  3. 13 ehkis ihanin :)
    Tykkäsin tosin kaikista!

    Oon vissiin heikko haavoille, taijotain ku eka reaktio tuohon jalka kuvaan oli "Äää aaauu kipiä!! :S" ja sitten luin että ne on parantunu todella hyvin :D

    Ihanaa kevättä ja toipumis paranemisien jatkoja Lotolle :)

    <3: Nea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäsit!
      Joo nuo jalat näyttää tuossa kuvassa ehkä pahemmilta ku mitä ne onkaan. :)
      Samoin sulle Nea. <3

      Poista
  4. Fanni on hyvä ottaan kuvia!

    VastaaPoista
  5. Niin onkin! Fanni on kyllä hirveästi kehittynyt tuossa kuvaamisessa nyt puolen vuoden sisällä! :)

    VastaaPoista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset