Elämän pienistä iloista nauttiminen

Hassua miten aika katoaa, vaikka päiviini ei sisällykkään muuta, kuin kotia ja tallilla käyntiä.
Olen ajatellut, että miten mukavaa, kun on nyt aikaa päivitellä blogiakin useammin, mutta aika katoaa savuna ilmaan ennenkuin huomaankaan. 
Yritän nyt vähän enemmän aikatauluttaa tekemisiäni, jotta riittäisi aikaa muuhunkin, kuin nukkumiseen ja talleiluun.

Olen siis yhä saikulla, olo on tällä hetkellä ihan ok, alan jo tottumaan kaikkiin näihin hermo ja lihaskipuihin. Päänsärky vaivaa yhä aamusta iltaan, eivätkä lääkärin määräämät kipulääkkeet juurikaan oloa helpota.
Olen oikeastaan joka aamu tosi väsynyt, vaikka nukkuisin 10h. Siksi suurin osa päivästäni menee siihen, että yritän nukkua mahdollisimman pitkään, koska yöllä uni ei tule ei sitten millään. Liikaa asioita pyörii mielessä ja myös lääkärin määräämät unilääkkeet eivät ajaneet asiaansa, joten niitäkin on turha käyttää.

On outoa, että ennen ajattelin olevani tosi vahva ihminen, ja että vaikka mitä minulle sattuisi, olisin aina kunnossa eikä mikään minua hetkauttaisi.
Olen aina ihmetellyt ihmisiä, mm. Jotka ovat joutuneet esimerkiksi vaikka ryöstön uhriksi mm. töissä kaupassa ollessaan ja saaneet siitä traumoja niin, etteivät ole voineet jatkaa töitään enää, vaan irtisanoutunut tai jäänyt sairaslomalle useiksi kuukausiksi.
Tällä hetkellä olen itse heidän kanssaan samalla viivalla, ihmisien, joita olen aina "ihmetellyt" ja miettinyt kuinka heikko ihminen mieleltään voi olla.
Tietysti minulla on myös vaivoja ja kipuja, jotka liittyvät siihen ,etten ole työkykyinen.

Minulle on tullut "pelkotiloja" kolarin jälkeen, esim. tuota meidän hiekkatietämme ajaessani säikähdän henkihieveriin, jos joku tulee lujaa mutkassa vastaan. Säikähdän niin, että tuntuu, että pulssi hakkaa kahta sataa ja kädet alkavat täristä.
Olen henkisesti tosi väsynyt, mikä tietysti heijastuu myös kehooni ja tunnen itseni pienenkin uurastuksen jälkeen kuoleman väsyneeksi.
Huimausta ja pyörryttämistä esiintyy yhä päivittäin, käsissä ja ylävartalossa on hermo ja lihaskipuja, en tiedä miksi.

Yksi syy tähän ahdistuneisuuteeni on se, että röntgen kuvista oli löytynyt jotain poikkeavaa, jonka takia kuvat lähetettiin neurologille. Sain eräänä päivänä kotiini lapun keskus-sairaalasta neurologilta, jossa sanottiin, että minulle on varattu aika pään magneettikuvauksiin ensi viikolle.

Olen suorastaan kauhuissani, koska pelkään ahtaita paikkoja, ja magneettikuvaus kestää jopa sen tunnin verran. Pelkään myös tuloksia magneettikuvauksen jälkeen. Entä jos minussa on jokin vikana?

Kaikki nämä tämänhetkiset tuntemukseni ja oireeni estävät tällä hetkellä minun kykenemiseni työelämään. Olen pidennetyllä sairaslomalla varmaankin tuloksiin asti, ja katsotaan sitten miten asiat etenevät ja selviää, mikä minua vaivaa, tai vaivaako mikään, kaikista stressaavinta tässä on se, ettei tiedä, mitä odottaa.

En tiedä haluatteko te lukijat lukea tällaista, mutta kirjoittaminen auttaa minua.
Elämääni piristää tietysti myös rakkaat hevoset. Olen aina paremmalla tuulella astuessani talliin, kuullessani hevoseni hörisevän minulle, kun se kuulee minun olevan tulossa. Olen onnellinen saadessani harjata sitä, halata sitä ja muutenkin hoitaa sitä.
Rakastan kapuamista sen selkään ja käydä rennoilla kävelyillä maastoissa ja laukata reippaasti kentällä. Kaikista näistä pienistä asioista tulen todella iloiseksi, koska pystyn yhä tekemään niitä. Kolarin jälkeen olen tajunnut, kuinka pienestä hetkestä elämä voi olla kiinni ja olen oppinut arvostamaan elämääni ja elämän pieniä iloja aivan eritavalla, kuin ennen.

Pystyn onneksi ratsastaa ja tekemään itsenäisesti tallihommani kivuista huolimatta. En ole kuitenkaan uskaltanut ratsastaa vielä kovin raskaasti ihan oloni vuoksi, ja sen, että en halua tipahtaa hevosen selästä sen takia, että olen rehkinyt liikaa ja pyörtynyt. Ehkä tällä hetkellä on ihan hyväkin, että Lotto on kevyemmällä liikutuksella ihan sen lapansakin vuoksi.

Uskon, että myös lukijoistani löytyy sellaisia, jotka ajattelevat, että miten yksi iso kolari voi heittää toisen elämän ja ajatusmaailman aivan pois raiteiltaan, mutta sitä ei tiedä, ellei ole itse kokenut.
On vahvoja ihmisiä, ja on heikkoja ihmisiä. Olen aina pitänyt itseäni vahvana, olen selviytynyt tätäkin asiaa pahemmistakin kunnialla ja vahvana, mutta tämä asia muutti minua.



Jatketaan Loton kuulumisten parissa;

Minsku siis ratsasti Loton lauantaina, minun ollessani Annen mukana kilpailuissa Oulussa. Olimme perjantaina illalla perillä Oulussa, ja kävimme illalla vielä Fiian kanssa kävelemässä merenrannalla.

Lauantai meni kisatohinoissa ja jännityksissä. Anne ratsasti hyvin. Sijoituksia ei tällä kertaa tullut, mutta hyvä fiilis ja kokemusta rikkaampana taas kohti kotia.

Sunnuntaina ratsastin Loton itse. Jaakko tuli käymään mun seurana tallilla ja lanasikin popcatilla ison kentän samalla, kun ratsastelin. Lotto ei pelännyt konetta lainkaan, joten pystyin huoletta ratsastelemaan kentällä ees taas Jaakon lanatessa vieressä.

Lotto on ollut nyt aika normaali, liikkuu isosti ja puhtaasti joten aloitin normaalisti käynnin jälkeen ravia ympäri ämpäri taivutellen ja notkistellen. Jatkettiin ravin jälkeen laukalla, ja annoin alkuun laukata vähän reippaammin ja pidemmällä kaulalla.
Verryttelyn jälkeen ohjat kunnolla käteen ja treenattiin pätkittäin A-merkin kouluohjelman asioita.
Lotto tekee kaikki ohjelmassa vaaditut asiat tosi helposti ja kivasti, mutta ongelmana ovat yhä käynnistä vastalaukan nostot.
Aikaisemmin meillä oli ongelmana nostoissa se, että Lotto ei aina ymmärtänyt nostaa vastalaukkaa, vaan nosti aina myötälaukan. Tällä hetkellä Lotto kyllä nostaa vastalaukan ihan mielellään, mutta välillä vähän liiankin mielellään.
Lotto kuumuu laukannostoista aika lailla, ja on aika hankalaa saada nostoista hallittuja ja rauhallisia. Lotto haluaisi lähteä, kuin raketti, eikä malta odottaa rauhassa apuja.
Työstin nostoja jonkin aikaa, ja sain kyllä tehtyä tosi hyviäkin ja rauhallisia nostoja niin, että Lotto malttoi odottaa, mutta joukkoon mahtui myös muutama salamalähtö. (haha!)

En viitsinyt tehdä nostoja kovinkaan paljoa, vaan kehuin heti viimeisen noston onnistuttua rauhassa ja annoin sen ravata ja rentoutua. Lotto ravasi ihanan tahdikkaasti ja isosti, joten uskalsin kokeilla, mitä se sanoisi  parista diagonaalista keskiravia.
Ajattelin, että tehdään vain ihan pikkuisen keskiravia, ei paljoa, koska olen yhä epäileväinen sen kykyyn tehdä sitä, mutta Lotto oli ilmeisesti erimieltä.
Lotto tiesi heti lävistäjälle tultaessa, että nyt saa mennä, ja lähti ihan mahtavaa keskiravia. En uskaltanut päästää sitä siis ihan täyteen keskiraviin, vaan tehtiin vähän hidastetumpi versio, mutta silti se on niin mieletön, miten se ojentelee nuita etusia ja lähtee liitelemään.
Ravailin loppuravit vielä eteenalas ja käytiin Annen ja Fiian kanssa kävelyllä metsässä.

Tänään eli maanantaina treenasin samoja asioita, kuin eilenkin, mutten ottanut keskiraviaskelia tänään. Ei makeaa mahan täydeltä. :)
Lotto oli tänään parempi laukannostoissa, kuin eilen ja melkein kaikki nostot olivat rauhallisia ja Lotto malttoi odottaa apuja. Lopetin nostojen työstämisen aika nopeasti, ja tehtiin ravissa aika paljon volttikahdeksikkoja ja s-muotoista vaihtouraa. Harjoiteltiin myös peruutuksia ja ne sujuvat jo erittäin mallikkaasti, Lotto ei enää vastustele naama taivaissa vaan malttaa rentoutua ja pysyy rentona läpi peruutuksen. Hyvä edistys siis.
Käytiin kahdestaan sitten vielä maastoissa kävelemässä ja oltiin kyllä niin rennolla fiiliksellä molemmat. :)

Huomenna onkin sitten ohjelmassa rentoa ratsastelua ja pari tuntia ratsastuksen jälkeen on vuorossa Loton viikoittainen hieronta. Ensi viikolla Lotolla onkin sitten kunnon hemmottelu viikko, kun on Outin hieronta, sekä Mika (hevosten fysioterapeutti) tulee käsittelemään Loton ensimmäistä kertaa!

 

Onko pakko vielä kuvata? Eikö voitas mennä jo sisälle?