14. elokuuta 2013

Kankeilua

Lotto sai eilen tutustella taas kankisuitsiin pitkän tauon jälkeen, ja tehtiin kangilla aika helpohkot treenit estekentällä.

Alkuun vaan taivuttelin paljon käynnissä ja ravissa, Lotto oli kangilla ihan hyvä.
Tehtiin ravissa pohkeenväistöjä ja jonkin verran samoja asioita, kuin mitä ollaan tehty pari viimeistä päivää. Otin eilen vain muutaman vastalaukannoston.
Jatkettiin laukannostojen jälkeen voltit laukassa, ja siitä keskiympyrä keskilaukkaa. Lotto melkeinpä villiintyi, eikä olisi halunnut palata harjoituslaukkaan enää ollenkaan. Laukkaaminen on sen mielestä vaan niin kivaa!

Vastalaukka on Loton yksi lempiasioista, se tekee niitä niin mielellään.


Kun Lotto villiintyi vähän liian, eikä kuunnellut enää antamiani apuja, tehtiin muutaman kerran siirtymiset laukka-seis ja jos tässä vaiheessa vielä olisi vain tahtonut mennä, eikä jaksanut kuunnella niin otin vielä peruutuksen mukaan.


 

Muutaman toiston jälkeen Lottokin tajusi, ettei voi vain laukata tuhatta ja sataa vaikka kuinka mieli tekisikin.
Loppuun tehtiin ravissa vielä siirtymisiä askeleessa ja Lotto teki tosi hyvin ja tahdikkaasti.


 


Meillä oli aika hyvä tuuri, kun lopetettiin, alkoi satamaan kaatamalla vettä.
Käytiin silti vielä loppukävelyt maastoissa, eihän me sokerista olla. :)

Ratsastin Loton jo kolmelta, ja vein karsinaan syömään heiniä ja laitoin bot- loimen selkään. Lotto sai olla kuuteen asti karsinassa, kunnes Outi tuli taas viikoittaiselle hierontakäynnille.




Käytiin taas ensimmäiseksi juoksuttamassa Lottoa ulkona, ja Outi sanoi lavan olevan jo huomattavasti parempi. Outi hieroi taas tunnin verran ja sanoi hevosen olevan tällä hetkellä parhaan tuntoinen hierottaessa. Ei mitään ylimääräisiä tai huonoja jumeja missään ja kaikki lihakset ottavat hieronnan vastaan ns."mureana". Ainoa asia mikä vaatii yhä työstöä on tietysti lapa, mutta Outi pääsi eilen jo taas vähän syvemmälle ja sai sitä taas hierottua enemmän auki.

Ensi viikon keskiviikkona katsotaankin sitten, mitä Mika (hevosfysioterapeutti) saa aikaan. :)



On se ihan kivasti jo saanut lihasta, kun vertaa siihen kun se tuli :)


Tänään onkin Loton kävelypäivä ilman ratsastajaa, joten lähdetään Minnan kanssa yhdessä käymään kävelyttämässä Lottoa.
Minna on innostunut kuvaamisesta, joten Minna on kameramiehenä räpsimässä meistä kuvia.


Blogin ulkoasu kokee tänään myös muutoksen. :)



6 kommenttia:

  1. Kiva postaus!Ois kiva jos tekisit ruokintapostauksen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kirjoittanut yhteen postaukseen Loton ruokinnasta, löydät sen tästä linkistä: http://tanssivalordi.blogspot.fi/2013/07/treeneista-ja-ruokinnasta.html :)

      Poista
  2. Mika saattaa varmaan saada ihmeitä aikaan jos on jotain, meillä tiennyt aina kaikki viat sun muut ja osannut korjata ne ja kertoa mikä auttaa mihinki :) Aivan mahtava tyyppi!

    VastaaPoista
  3. Voi kun Lotto näyttää noissa kuvissa niin hyvältä, pyöreältä, lihaksikkaalta ja nyt siitä oikeen näkee, että se on kouluhevonen, hienot! :)

    Mitä se hevosfysioterapeutti oikeen tekee? Tai siis mitä eroa on hieronnan suhteen?
    Ja mitä siellä päin maksaa hieronta kerta ja sitten tuo fysioterapeutti? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Minustakin on ihana, kun se on alkanut vihdoinkin saamaan massaa ja pyöristynyt! Ja ihana, että se muistuttaa jo hieman kouluhevosta, sillä on muuten niin estehevosen rakenne! :)

      Hevosfysioterapeutti hoitaa hevosia ns. "pintaa syvemmältä", entä hieroja. Fysioterapeutti saattaa käyttää hoidoissaan apunaan myös fysikaalisia hoitolaitteita mm. sähköä, ultraääntä tai laserhoitoa ja hoitaa hevosia mm. hieromalla, venyttelemällä ja nivelmobilisoinnilla. Hierojahan käyttää ainoastaan omia käsiään ja hoitaa pääosin lihaksistoa. En sano, etteikö hierojasta olisi yhtä paljon apua, tietysti on, mutta ajattelin silti katsoa, mitä myös fysioterapeutti saa aikaan ja saan kahdelta eri alaa edustavalta mielipiteet. :)

      Hieronta mulla maksaa 30e/kerta, fyssarista en tiedä, kun en ole häntä aikaisemmin käyttänyt, mutta veikkaan ehkä 70e? :)

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset