7. elokuuta 2013

Muutosta parempaan

Touhusin eilen tallilla muutaman tunnin talkoillen. Tallimme omistaja on palkannut isäni pyöräkuormaajan kanssa hommiin tallin tontille, ja istuin hetken isän kyydissä pyöräkuormaajassa. Isä on pistänyt pihoja vähän uuteen uskoon ja levensi entisiä maastopolkuja tosi paljon.
Ennen maastoissa piti mennä peräkkäin jos oli useampia hevosia liikenteessä, nyt mahtuu hyvin vaikka kolme vierekkäin! Maastojen pohjistakin tuli nyt paremmat, kun isä vähän tasoitteli ja "lanasi".

Talkoilun jälkeen otin Loton narun nokkaan ja lähdettiin heti testaamaan uudet maastojen pohjat. Käytiin vähän maistelemassa vihreää ja katsottiin, kun yksi tallilaisistamme uitti hevostaan ja Lotto muka siinä villiintyikin vähän pomppimaan ja säikkymään kaikkia ääniä. Se tahtoi varmaan vähän hassutella.
Jatkettiin sit matkaa oikein letkeästi kävellen eteenpäin, kunnes yhtäkkiä kuului *kups* ja Lotto päätti testata uudet pohjat ihan kirjaimellisesti pyörimällä siinä ja piehtaroimalla. Hauska!

4.6.2013
Tänään ratsastin Loton ihan kevyesti ulkokentällä ja Lotto oli ihan super hyvä!!
Aloitettiin ihan käynnissä pohkeenväistöillä ja avotaivutuksilla. Jätin taas ravin pois kokonaan ja otin heti laukkaa. Tehtiin paljon ympyröitä alkuun ja muutaman kerran molempiin suuntiin ensin pitkät sivut yliasettaen reilusti ulos ja toistojen jälkeen sitten pitkät sivut avoa laukassa.
Lotto oli alusta asti tosi yhteistyöhaluinen, rento ja kulki kevyesti pyöreässä ja lyhyessä muodossa, sekä vastasi kaikkiin antamiini apuihin moitteettomasti ja letkeästi.
Annoin kävellä reilut välikäynnit tässä välissä ja lopuksi otettiin vielä parit vastalaukka harjoitukset. Tehtiin parit ihan perinteiset keskiympyrät laukassa, ja Lotto on kyllä parantunut huomattavasti vastalaukoissa. Se on ihan tasapainossa ja rentona läpi kaarteiden, ja pystyn jo asettamaan kaarteen suuntaan, ilman ,että tasapaino häviää tai ,että se lisäisi vauhtia. Huikeaa!
Lopetin treenit tosi lyhyeen, ratsastin n.20min.

Kyllä sen taas hevosesta huomaa, kun on hieronta tehnyt hyvää, ja se on ottanut sen hyvin kyllä vastaan. Ollaan myös pikkuhiljaa totuttu vähän jo toisiimme tässä kolmen kuukauden aikana.
Töitä on yhä ja vaikka välillä onkin vaikeaa ja tuntuu, ettei mikään onnistu, niin oppiipahan ainakin koko ajan lisää ja on se nuoren kanssa kuitenkin niin antoisaa työskennellä!
Tähän kolmeen kuukauteen on näin nopeasti ajateltuna sisältynyt huomattava määrä alamäkiä, mutta kyllä ne onnistumisetkin ovat olleet osa tätä aikaa. Uskompa, että se ylämäki siintää tuolla, ja saavutetaan se vielä tämän talven aikana.
Yhteistä matkaa on yhdessä kuljettu vasta vähän aikaa, joten tutustelu asteella ollaan yhä ja yhteistyö ei ole ollut aina kovin saumatonta, mutta en silti vaihtaisi päivääkään. Tämä aika opettaa minua ihan valtavasti aina vain paremmaksi ja paremmaksi ratsastajaksi, ja mistä sitä oppii ellei virheistä ja epäonnistumisista?

Harmi, ettei ole ollut vähään aikaan nyt kuvia, minulla ei ole vain ollut ketään mukana kuvaamassa tallilla. Huomenna toivottavasti saadaan taas kuvia kehiin, kun Minna saattaa tulla huomenna kuvaamaan meitä. :)

Lotto kera piuhojen kaksi kuukautta sitten.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset