26. elokuuta 2013

Kassiolla ratsastelua

Lotto sai olla tänään vapaalla, kun se jaksoi tehdä niin hyvin töitä valmennuksissa. Kävin aamupäivällä lääkärissä, ja viivyin siellä reilun tunnin verran. Lääkärin aikana Miina (ihana talliapulainen) oli putsannut karsinan, vienyt vettä tarhaan ja antanut lisärit eli mulle ei jäänyt tallihommia tehtäväksi lainkaan tälle päivälle. :)

Lähdettiin sitten meidän tallilta Jonnan kyydillä Hirvaalle, ja ratsastin Kassiolla.
Käytiin alkukävelyt maastossa ja mentiin sitten kentälle.

Alkuun halusin, että Kassio lähtee jalasta rehellisesti eteenpäin, ja kun se toimi otin alkuun kevyttä, rentoa ravia tehden isoja ympyröitä ja vaihtelin paljon suuntaa ja tempoa. Vaihtelin asetusta ulos ja sisään, jotta saan heppaa vähän notkeammaksi.


 

Annoin Kassiolle sitten alkuravien jälkeen pienen käyntihetken ja jatkoin laukassa verryttelyä reippaassa tahdissa ja ympyröiden muodossa.

Hepan verryttyä, vaihtelin laukassa taivutusta suoralla uralla ensin ulos asettaen, kaarteet sisään ja sen jälkeen suorat urat avomaisesti, kaarteen reilusti ulosasettaen.

Kassio oli tänään tosi kiva ja virkeä, ainoa ongelma mikä ilmeni varsinkin ravissa ja laukassa oli se, että heppa tahtoi vähän painua vasenta pohjetta päin, ja vasemmassa laukassa oli hieman vino niin, että tahtoi kulkea oikea lapa edellä.
Korjasin vinoutta tehden reiluja väistöjä uralta pois, asettaen ulos ja ympyröillä väistätin etuosaa takaosan ympäri vähän kootummassa laukassa asettaen ulos.
Hetken päästä heppa olikin jo taas kivasti pohkeen ja ohjan välissä suorana.

Jatkettiin laukassa tehden ns. piruettimaisia voltteja, eli muistuttaen vähän työskentelypiruettia. Halusin hevosen kokoavan itsensä takaosan päälle, jotta laukan sisäiset siirtymiset olisivat helpommin tehtävissä, kun se kantaa itsensä oikein.

Kun heppa teki voltit tosi, tosi hyvin melkein heti, jatkettiin laukassa tehden siirtymisiä kootusta laukasta keskilaukkaan, ja täytyy sanoa, että Kassio oli ihan mahtava, kuunteli tosi hyvin odottaen istuntaa ja kevyellä pohkeenpuristuksella lähti kivasti eteenpäin.

Laukkaa eteen, takajalat alle ja säkä ylös!
Tehtiin lopuksi sitten vielä molempiin suuntiin sulkua laukassa ensin suoraa uraa pitkin, ja lopuksi diagonaali linjalla. Kassio teki tosi hyvin ja oli ihan tohkeissaan, kun sai tehdä "temppuja". On se niin taitava!



Taas oli kyllä niin kivaa ratsastaa osaavalla hevosella, ja sunnuntaina pääsen taas ratsastelemaan Kassiota! Mukavaa, kiitos Jonnalle hepan lainasta! :)


Tykkäättekö te lukijat näistä kertomuksista myös muiden hevosilla ratsastamisesta?
Vai onko teistä kivempi, että kirjoitan vain Lotosta?

Huomenna olisi tarkoitus aloittaa se valmiiksi jo venähtänyt varustepostaus, katsotaan kauanko menee, että saan sen toteutettua; tavaraa on nimittäin aika paljon. ;)

11 kommenttia:

  1. Musta on kiva, että kirjottelet monipuolisesti kaikesta! Miten teijän remontti kotona edistyy? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ollaan saatu talli tyhjäksi kaikesta, myös liete altaat. Ens viikolla tulee taas työkoneet hommiin :)

      Poista
  2. Miksi antaa rankan viikonlopun jälkeen heti vapaa? Ihan hullua... Sitten ihmettelet miksi on Jumissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten Sanna voi vakuuttua siitä, että sinä varmasti tiedät mistä puhut? Niin, ei mitenkään koska kirjoitat anonyyminä.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Sanna nimenomaan meni Loton kanssa kevennetyn valmennus viikonlopun.
      Silloin vp valmennusten jälkeen ei haittaa lainkaan.
      -Anne

      Poista
    4. Niin tosiaan, ekalle anonyymille -> sunnuntain valmennus oli niin kevyt, ettei hevoselle tullut yhtään edes hiki, kun tehtiin tosi kevyesti treeniä. Loppuaika melkein käyntiä ja valmennus kesti yhteensä 30min, ettei se nyt mikään rankka ollut. :)

      Poista
  3. Kiva postaus! Aika hieno tuo Kassio ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, Kassio on kyllä hieno ja osaava heppa. :)

      Poista
  4. Muistakin hepoista juttua vaan! Anna mennä :) Tulee monipuolisempaa. :)

    VastaaPoista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset