Pieni valonpilkahdus tunnelin päässä

Vaikka olenkin juuri menettänyt rakkaimman hevoseni, yritän silti jotenkin pitää tämän blogin hengissä. Blogi ehkä tulevaisuudessa tulee muuttamaan nimensäkin, mutten ajattele sitä nyt tällä hetkellä pidemmälle.
Olo on yllättävän hyvä, vaikka jatkuvasti mietinkin Loria ja kaikkea sitä, mitä olimme yhdessä kokeneet ja mitä kaikkea meistä yhdessä olisikaan voinut tulla. Mietin kaikkea sitä menetettyä aikaa ja tulevaisuutta.
Silti surun keskellä, yritän pitää mielen positiivisena ja itseni aktiivisena käymällä tallilla ja muutenkin touhuamalla kaikenlaista. Olen nyt kaksi päivää hoitanut Tiinan kanssa Tiinan hevosta Wiliä, tänään olin Taikan mukana käymässä Oulun klinikalla Cissyn jälkitarkastuksessa.
Oli todella raskasta mennä takaisin paikkaan, jossa Lori pari päivää sitten pääsi ikivihreille. Toisaalta käyminen siellä, helpotti ehkä vähän....Jatkuva touhuaminen ja tekeminen on aina ollut minun tapani surra.. En ole sellainen, joka jää kotiin makaamaan loppu elämäksi...
Eli periaatteessa minä sekä lähimmäiseni pidämme yhdessä minut kiireisenä ja touhussa, jotten vajoaisi mielen synkkyydessä jonnekin pohjamutiin..
Hevosten ja ihmisten kanssa touhuaminen tosiaankin on pitänyt minut kiireisenä ja surulliset ajatukset muualla..Onneksi minulla on ympärilläni välittäviä ja ihania ystäviä. Ilman heitä, en tiedä miten pystyisin tästä jatkaa eteenpäin. Olen ikuisesti kiitollinen kaikille ihanille ystävilleni, siskoilleni, vanhemmille ja poikaystävälleni siitä, miten hienosti ja aidosti he tukevat ja auttavat minua tällaisessa tilanteessa kaikin mahdollisin tavoin.
Olen surullinen ja välillä jopa epätoivoinen yhä, koska Lori luonnollisesti on mielessäni jatkuvasti, teen mitä hyvänsä. Onneksi osaan ajatella kuitenkin suht järkevästi ja muistelen iltaisin niitä meidän ihania hetkiä. Aika kultaa muistot ja suru helpottaa ajan kanssa, vaikkei koskaan katoakaan..

Olen saanut aika paljon kyselyitä siitä, että mitä meinaan tehdä tulevaisuudessa ja aionko hankkia uuden hevosen. Tähän pystyn vastaamaan 100% varmasti, kyllä, tulen hankkimaan uuden hevosen heti, kun se löytyy.
En ole menettänyt uskoani hevosiin, valitettavasti kaikki tapaturmat ja ikävät asiat vain kuuluvat hevosenomistajan arkeen. Mielestäni hevoseton on huoleton, mutta myös ihminen ilman hevosta on onneton. Minä olen juuri sellainen ihminen, joka on todellakin onneton ilman hevosta. Olen koko elämäni ollut hevosten kanssa tekemisissä, rakastan hevosia ja nautin ratsastamisesta, kilpailemisesta ja niiden hoitamisesta. En voi kuvitella itseäni tulevaisuuteen ilman hevosystävää seisomassa rinnallani.
Minulla itselläni on niin suuri palo kilpailla, kehittyä ja ratsastaa, etten voi mitenkään olla ilman hevosta. Nämä pari päivääkin ovat jo tuntuneet käsittämättömän vaikeilta ilman hevosta. Uusi hevonen pitäisi minut touhussa, ja auttaisi surun yli. Tietysti mikään hevonen ei ole korvattavissa, eikä Lorin kaltaista hevosta tule koskaan enää vastaan, mutta jos oikeasti haluaa kilpailla ja kehittyä ja jos tavoitteet ovat niin korkealla, kuin niitä koskaan uskaltaa asettaa, on tässä lajissa valitettavasti edellisen tilalle hankittava toinen. Jos haluaa kilpailla, ei ole aikaa odottaa. Niin hirveältä ja karulta ,kuin se kuulostaakin, tämä on fakta. Kaikki hevoset elämänvarrellani tulevat aina olemaan rakkaimmissa muistoissani, enkä unohda niitä koskaan, mutta mikään hevonen ei tule koskaan pysymään rinnallamme yhtä pitkään, kuin mitä itse elämme. Jokainen menettää joskus omansa ja menetetyn tilalle tulee uusi joskus menetettävä. Kamalaa....
Uskon, että jokaisella hevosella on oma tarkoituksensa maanpäällä ja ,kun hevonen on suorittanut tehtävänsä, on sen aika jatkaa matkaa. Kuten edellisessä postauksessani oleva kaunis runo kertoo, hevoset eivät koskaan tule olemaan meidän, ne ovat vain käymässä täällä, luomassa iloa, toivoa ja rakkautta.

Tällä hetkellä mieleni on toiveikas ja jopa innokas, jos näin voisi sanoa. Olen alkanut katsomaan ja etsimään itselleni uutta kilpakumppania. Tavoitteeni ovat aika korkealla, joten hyviä, laadukkaita ja potentiaalisia nuoria hevosia on aika niukasti markkinoilla. Ainakin Suomessa.
Olemme alkaneet Tiinan kanssa suunnittelemaan reissua Ruotsiin, löydettyämme muutaman erittäin lahjakkaan hevosen Ruotsista. Reissumme saattaakin toteutua odotettua nopeammin.
En uskalla hehkuttaa tästä enempää, pelkään, että tulen pettymään, jos annan itseni innostua liikaa.
Aluksi hevosen etsiminen oli täyttä tuskaa, yritin vain etsiä hevosta, joka olisi juuri samankaltainen hevonen, kuin mitä Lori oli. Hetken hermostuneena nettiä selatessani hoksasin, ettei sellaista olekaan, eikä tule koskaan olemaankaan..

Mikään kiire minulla ei ole uutta hankkia, en halua kiirehtiä turhaa ja ostaa vain "äkkiä uutta". Etsin niin kauan, kunnes löydän sen oikean. Etsin niin kauan, että löydän hevosen, joka vastaa odotuksiani ja jonka kanssa minulla on mahdollista kehittyä ja päästä tavoitteisiini. En kuitenkaan koskaan tule löytämään sitä "oikeaa" vain istumalla kotona, siksi yritämmekin järjestää tätä Ruotsin reissua toteutumaan niin pian, kuin mahdollista. Jos todella hyvä tuuri käy, lähdemme jo perjantaina.

Ehkä se uusi hevoseni ,jossain tuolla odottaa minua..