6. maaliskuuta 2013

Emilia Kaikkosen valmennukset

Maanantaina juoksutin Lorin 20min pessoalla liinan nokassa. Olihan pojalla  virtaa. Laukkasi täyttä häkää haluamatta pysähtyä. Huh!

Tiistaina ja tänään eli keskiviikkona meillä oli kaksipäiväiset Emilia Kaikkosen kouluvalmennukset.
Ratsastin kangilla molempina päivinä.
Tiistaina ratsastettiin ravissa ensin niskaa rennoksi ja joustavaksi vaihdellen asetusta ulos ja sisään. Pääosin taivutettiin niskasta pieni asetus sisään. Ravissa avoa suorilla urilla, tempon muutoksia, siirrettiin ympyrällä takaosaa ulos, yms. Laukassa myös avoa suorilla urilla. Lorin kanssa haettiin rentoutta edestä, liikkuvuutta ja notkeutta niskaan ja säkää ylös. Haettiin hevonen täsmällisesti ohjan ja pohkeen väliin, takaosa alle. Lori toimi tiistaina erittäin kivasti ja saatiin tosi kivoja pätkiä aikaiseksi. Lorilla oli aika paljon virtaa, joten tahtia täytyi ajoittain rauhoitella.
Koottiin vielä lopuksi laukkaa. Tehtiin sit laukka- käynti siirtymisiä, tavoitteena oli saada hevonen kulkemaan ryhdikkäänä, kevyenä ja notkeana, jotta käyntiin siirtymisestä tulisi täsmällinen ja pehmeä ja niin, ettei hevonen romahda siirtymisessä etupainoiseksi. Koottiin laukkaa siis niin paljon, että siirtymiset käyntiin tuntuivat lopuksi jo todella helpoilta, Lori vastasi todella hyvin apuihin ja oli kevyt edestä. Mahtavaa! Ratsastettiin loppuravit eteen alas.

Tänään tehtiin vähän samaan tyyliin, kuin eilen eli taivutuksia, avoja, hevonen herkäksi avuille, säkä ylös, paino takaosalle. Tänään Lori ei ollut ihan niin reipas, kuin eilen, mutta silti erittäin mukava.
Ravissa hetken verran siirreltiin takaosaa ympyrällä ulos, jotta saadaan sisäpohje läpi. Tässä tehtävässä tänään täytyi olla erittäin tarkka ulkoapujen kanssa, ettei Lori pullauttanut ulkolapaa ulos ja lähtenyt puskemaan lapa edellä suurentaen ympyrää. Alussa tuntui ,että oli vähän avut hukassa, mutta kyllä ne sieltä onneksi sitten löytyivät. Jatkettiin ravissa avomaisesti suorat urat, diagonaali- linjalta pohkeenväistö uralle ja uralla välittömästi jatkettiin avotaivutusta. Lori teki älyttömän hyvin vasempaan suuntaan väistettäessä, mutta ongelma ilmeni sit oikeaan suuntaan. Lori hyytyi kesken väistön ja ei kuunnellut riittävästi väistättävää pohjetta. Tästä ongelmasta päästiin eroon sillä, että samantien, kun Lori lähtee hyytymään ja punkemaan lapa edellä, käänsin heti voltin vastakkaiseen suuntaan ja voltin aikana ratsastin niskaa läpi asettaen aavistuksen sisään. Voltin jälkeen takaisin pohkeenväistöön, vahvalla ulko-ohjalla. Pari kertaa täytyi tätä volttia käyttää hyväksi, mutta loppua kohden alkoi sujumaan jo todella hyvin.
Väistöjen jälkeen jatkettiin ravissa vielä avoja pitkillä sivuilla ja vaihdeltiin tempoa.
Laukassa taas pitkät sivut avoa, temponmuutoksia. Jatkettiin laukassa eilisiä kokoamis-harjoituksia ja tehtiin todella paljon siirtymisiä askeleessa. Ratsastettiin ensin isolla ympyrällä laukkaa eteen ja ohjaa vasten. Sit pikkuhiljaa koottiin laukkaa, kun hevonen kokosi riittävästi ja vastasi kevyesti apuihin, annoin taas laukata. Lori oli hiukan hidas pohkeelle kokoamisissa tänään, joten Emilia ohjeisti käyttämään raippaa takajalalle "sähkö impulssina" kevyesti hännän päälle. Näpsyttelin siis raipalla apuna aina, kun Lori oli hidas pohkeelle. Tämä tepsi tosi hyvin ja hetken näpsyttelyn jälkeen ei raippaa enää juurikaan tarvinut avuksi. Tehtiin vielä parit laukka-käynti siirtymiset samalla kaavalla, kuin eilenkin ja jatkettiin ravissa. Ravissa vielä kokoamisia loppuun ja muutamat kerrat täytyi antaa raipalla taas impulsseja takajalalle, jotta Lori toi takajalan tarpeeksi rungon alle. Lori teki kyllä tosi hyvin tänään. Hieno poika! Ravailtiin loppuravit taas eteen alas.
Olipa mukavat kaksi päivää, harmi vain ,että kaikki kiva loppuu aikanaan. Sain taas tosi hyviä vinkkejä liittyen Lorin ratsastukseen ja Emilia korjasi tosi hyvin mun istuntaa. Tästä on taas entistä helpompi jatkaa ja innolla odotan jo seuraavaa valmennusta.

Videot ala Taika ja Taikan heiluva käsi... :)



Huomenna olisi suunnitelmissa lähteä Annen + Fiian kanssa palauttelevalle lenkille ilman satulaa. Käyntilenkki siis kysessä ja lähdetään näyttämään hevosille taas vähän vilinää asutusten keskelle. Me ollaan tässä pyöräteitä samoiltuamme keksitty tosi kiva lenkki, josta hepatkin tykkää. Kun tämän lenkin kiertää, saa yhteensä kahden tunnin mittaisen kävelyreissun. Lenkki on myös tosi mielekäs hevosille, kun on paljon katseltavaa ja hälinää ympärillä. Tällä tavalla on helppo totuttaa nuori hevonen hälinään ja meteliin tulevia kisoja ajatellen. Lorihan on jo tottunut konkari kisatilanteessa, mutta Fiia ei ole vielä koskaan edes nähnyt kouluaitoja, joten tällaiset lenkit tulevat kyllä tarpeeseen.
Lorikaan ei ole tainnut entisessä kodissaan kauheasti asutusten keskellä käveleskellä, kun ensimmäinen kerta pyöräteillä alkutalvesta oli katastrofi. Hehe. Kaikki oli pelottavaa, piti säntäillä, viipottaa, pomppia, hyppiä pystyyn, pukitella ja säikkyä joka ilmansuuntaan. Onneksi nyt molemmat hevoset osaavat jo käyttäytyä esimerkillisesti, vaikka vähän jännittäisikin. Ollaan me jo niin paljon tuolla kierreltykin. :)

Siiseli <3

4 kommenttia:

  1. Tosi kivankuulonen tuo valmentaja. Hirveän selkeät ohjeet ja kuitenki kehuu aina ku tekee oikein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Emilia on kyllä tosi hyvä valmentaja. Ainaki itse tykkään Emiliasta just sen takia, että se kyllä teettää ja vaatii, mutta palkitsee myös heti, kun tekee oikein. :)

      Poista
  2. Hienoa Sanna ja Lori. Oltaispa mekin päästy mukaa! ens kerralla sitten.

    VastaaPoista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset