17. maaliskuuta 2013

Pettämätön tuuri

Anteeksi pieni postaustauko, on tapahtunut lyhyessä ajassa vaan niin paljon, etten ole jaksanut enkä kerennyt kirjoittaa yhtään mitään vaikka olisikin tehnyt mieli.
Aloitetaan nyt kuitenkin torstaista.

Torstaina ratsastin Lorilla paljon avoja ravissa ja laukassa, vähän pohkeenväistöä puomien avuilla yms. Laukassa kokosin laukkaa ja innostuin harjoittelemaan vähän laukkasulkua ympyrällä. Lori teki aivan mahtavasti ja kokosi todella hienosti laukkaa sulkutaivutuksen aikana. Tehtiin sen jälkeen laukkakokoamisia alkuun ihan kevyesti ja hienovaraisesti. Lori oli todella kevyt ja reipas alusta alkaen. Kyllä huomasi ,että kahden päivän vapaat olivat todellakin tehnyt terää. Lopuksi kokosin laukkaa ihan reilusti ja harjoiteltiin piruetin alkeita molempiin suuntiin. Lori oli aivan mahtava. Hyvin fiiliksin sitten keventelin loppuravit eteen alas.

Torstain hyvien fiiliksien saattelemana jälki-ilmoittauduin lauantain koulukilpailuihin Miian Ratsutallille Sinettään. Luokat olivat HeB:0 ja HeA:1.

Perjantaina treenattiin ja hiottiin luokkien pätkiä alkuun ja lopuksi ratsastin molemmat radat läpi. Lori oli kiva, mutta aavistuksen oudon tuntoinen. Puri vasemmalta kiinni, ei taipunut rehellisesti vasemmalle, niskuroi. Lori myös tahditti vasempaan ravissa volteilla ja kulmissa, mikä on erittäin epätavallista Lorille, koska se on niin tahdikas, että täytyy ratsastaa todella huonosti että siitä saisi tahdittoman. Noh, sillä hetkellä liike vaikutti siltä, että oikea lapa olisi jumissa, koska Lori ei tuonut oikeaa etusta tarpeeksi hyvin eteen. Keventelin loppuravit eteen alas ja ratsastin pelkkää suoraa uraa. Lori tuntui loppuun oikein hyvältä.
Tallissa hieroin arnikaa lavoille ja venytin hyvin molemmat etuset, saadakseni jumit laukeamaan. Jätin myös yöksi back on track loimen päälle.
Tarkistaessani kavioita, huomasin, että tämä ihana riesa, joka oli meillä viime kesänä, on taas tulossa takaisin. Tämä riesa on siis sädemätä. Sädemätää ei ole esiintynyt missään muussa jalassa, kuin vasemmassa etusessa. Lorilla siis oli vähän sädemätää jo silloin, kun ostin sen viime kesänä. Edellisessä vuokratallissa asustellessamme sädemätä pääsi pahenemaan jonkin verran ja pari kuukautta meni hoidellessa sitä. Muutettuamme tähän nykyiseen talliin, hoito alkoi tepsiä todella hyvin ja sädemätä parani eikä ole oireillut sen jälkeen. Lori ei koskaan arkonut tätä vasenta etusta, vaikka sädemätää olikin, eikä Lorin säteestä koskaan tullut mitään mätää tai muuta töhnää, riesa olikin enimmäkseen sitä, että säteessä oleva ura syveni sädemädän ollessa pahimmillaan, sekä päkiöiltä (anturoilta) kului pinta "nahka". Tämä nahan kuluminen ei siis sekään tuonut mitään aristusta aikaisemmin ja sekin parani täysin muutamassa viikossa.
Painelin siis perjantaina tätä anturaa, eikä Lori aristanut sitä yhtään, säde oli kuiva ja kova eli hyvä. Laitoin varalta silti yöksi X-trush aerosolia (sädeainetta) säteeseen ennaltaehkäisevästi ja lähdin kotiin valmistelemaan kisavaatteet.


P-SM 2012, Mestaruus hopeaa ja luokkavoitto HeA
Lauantaina aamulla menin tallille, pakkasin tavarat autoon ja menin hoitamaan Loria. Tunnustelin vasenta etusta, kokeilin sädettä ja painelin. Ei aristusta, eikä säde ollut pehmeä tai kostea. Tuntui erittäin hyvältä. Anturat eivät myöskään aristaneet, joten päättelin, että perjantainen tahditus taisikin sitten johtua siitä oikeasta lavasta. Kisat olivat siis harjoituskisat, joten ajattelin, että vaikkei hevonen olekaan ihan täysin parhaimmillaan - harjoitustahan nämä ovat vain tulevaa kilpailukautta varten.
Hyvillä mielin lähdettiin sit ajelemaan kisapaikkaa kohti, heppa kyydissä.

Katselin kisoissa ensin ensimmäisiä luokkia, jonka jälkeen tuli aika verryttelyyn. Taluteltiin Loria alkuun n.20min ennenkuin menin maneesiin ja aloin ravaamaan. Heti alkuun tunsin, ettei kaikki ole kyllä ihan kunnossa. Lori oli aivan tönkkö ja liikkui lyhyin askelin. Kaarteessa vasempaan oli ihan selvästi ep. Huusinkin siskoni paikalle katsomaan, miltä liike maasta näytti. Ihan ep se oli, ontui vasenta etusta. Kisat jäivät siis meiltä tällä erää väliin. Harmitti jonkin verran tietysti, koska radat olivat helppoja ja tuttuja meille molemmille, joten olisi ollut kyllä todella mukava ratsastaa ne näin talven jälkeen ja saada meidän kisakausi avattua, mutta ei voi mitään, hevosen hyvinvointi on etusijalla.
Painelin vasemman etusen sädettä ja tätä "kulunutta" anturaa, siinähän se vika oli. Aristi ihan selvästi jo kevyttäkin painallusta anturassa. Ei siinä muuta, heppa vinkkaan ja kotiin. Kotona putsasin säteen ja anturat erittäin hyvin ja tarkasti,  laitoin x-trush aerosolia + vedin jesarilla paksun pumpulin anturoita suojaamaan lialta ja pöpöiltä.

Tänään kävin Miian tallilla katsomassa estekilpailut, sen jälkeen menin omalle tallille hoitamaan Loria. Lori oli oikein hyväntuulinen, hirnui terveisiä kovasti, kun hain sitä tarhasta. Tiina tuli tallille myös katsomaan jalkaa. Putsattiin säde taas hyvin ja Tiina laittoi tervaa koko säteen täyteen. Terva poistaa hyvin bakteerit ja luo ns. suojakalvon säteen ja anturoiden päälle, ettei lika pääse siitä läpi. Lorilla oli tänään siis vapaapäivä.

Soitin apteekkiin ja tiedustelin, että onko heillä varastossa kuparisulfaattia säteen hoitoon. Kuparisulfaatista teen sitten liuoksen, jolla putsaan sädettä päivittäin. Kuparisulfaatti ns. polttaa säteestä kaikki bakteerit, joten se on erittäin hyvä hoitoaine sädemätään. Missään apteekissa ei -yllätysyllätys- sillä hetkellä sitä ollut, joten jouduttiin tilaamaan sitä purkillinen. Tiistaina onneksi voin sen jo noutaa.
Huomenna tulee hieroja hieromaan Lorin, joten huominen on myös vp , tiistaina tulee kengittäjä katsomaan kaviot ja vasemman etusen. Katsotaan tuleeko Lorille tervahaude + pohjallinen siksi aikaa, että anturat ovat parantuneet, vai aloitetaanko kuparisulfaatti-hoito suoraa ja pidetään kävelytyksellä siihen asti, että lakkaa aristamasta. Tiistaina käyn taluttelemassa jonkin aikaa. Onneksi Lori ei arista käynnissä jalkaa ollenkaan. Lori saa sitten viettää tarhaelämää ainakin viikon verran.

Meidän tallilla käytetään kuivikkeena turvetta ja turpeessa on aika korkeat ph:arvot, joten  turve tavallaan edesauttaa sädemädän uusiutumista yms. Kaikissa tapauksissahan siis turve ei ole sädemädän aiheuttaja, mutta herkkähipiäiselle, herkästi uusivaa sädemätää kärsivälle hevoselle, turve ei välttämättä ole paras mahdollinen vaihtoehto.  Ensin mulla oli tarkoitus ostaa itse olkipellettiä ja vaihtaa turve pois, jotta säde paranisi mahdollisimman nopeasti "hyvässä ympäristössä" ,koska olkipelletin ph:arvot vastaavat miltei hevosen säteen omaa ph-arvoa. Sain kuitenkin tallimme omistajalta erittäin hyvän vinkin; Kalkki sekoitettuna turpeeseen = erittäin matala ph-arvo. Eli ripottelin kalkkia tänään turpeen päälle karsinaan n. 4L verran. Ja lisään kalkkia aina, jos haen uutta turvetta. Tämän pitäisi nyt ainakin ajaa saman asian, kuin olkipelletti. Sovittiin, että kokeillaan tätä kalkki+turve sekoitusta parin viikon ajan + säteen päivittäistä hoitoa ja puhdistusta. Jos säde ei ala paranemaan toivotusti, vaihdan sitten turpeen olkipellettiin. Katsotaan nyt miten käy, tällaista siis tällä erää.

Molemmat yhtä sekaisin :)


Huomenna voisin yrittää muistaa ottaa kuvia säteestä ja anturoista, osaatte tekin lukijat sitten vähän hahmottaa, minkälaiselta jalka tällähetkellä näyttää.
Tämä pieni takapakki ei sinänsä hirveästi harmita, pääasia on, että hevonen tulee kuntoon. Sädemätä on kiusallinen vaiva ja toisinaan todella hidas paranemaan, mutta onneksi meillä on nyt aikaa.  Tärkeintä on, että hevonen on kunnossa kesän kilpailuihin.

6 kommenttia:

  1. Teilläkin takapakkia! :/ Tämän lajin inhottava puoli...

    Meillä tosiaan taas saikutetaan ja seisotetaan tarhassa tuleen pienen mustelman takia oej sääriluussa... Voisiko turhempaa vammaa enää ollakkaan? Mutta ei voi mitään, hevonen aina etusijalla kuitenkin. Paranemisia sinnekkin siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kiitos samoin sulle, ärsyttäviä tällaiset "pienet" turhat vaivat.. :/

      Poista
  2. Mie käyn tänään kattomassa poikaa ja vien sille iiison leivän <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Minna, se ansaitseekin tällä kertaa hemmottelua. :)

      Poista
  3. Hei! Tiedän, että kommentoin nyt vanhaa kirjoitustasi, mutta mitä kalkkia käytit kun laitoit sitä turpeen sekaan tasaamaan ph-arvoa? Kiitos jos jaksat vastata, minulla on samankaltainen ongelma kuin sinulla ja siksi suunnittelen tekeväni saman eli kalkkia turpeen sekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!
      Laitoin muutaman litran ihan pelkkää ruokintakalkkia. :)

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset