6. toukokuuta 2013

Banneria mä metsästän

Olen tässä ajatellut, että olisi vihdoin aikaa päivittää myös banneri?
Olen itse aika kehno tekemään bannereita, kuten edellisestäkin varmaan huomaa, joten jos on joku innokas, joka osaa tehdä hienoja bannereita, niin minulle saa kyllä tehdä! :)

Innokkaat, laittakaa viestiä s-postiin! :)


Löysin koneelta videon, jossa hyppään maailman suloisimmalla ystäväni entisellä Andalusian mix- ponilla Charlotella. Video on n. kahden vuoden takainen.
Harmi, että poni vaihtoi myöhemmin takaisin entiselle omistajalleen, oli kyllä aivan huippu! 
Todistettavasti olen myös true poniratsastaja. ;)



Jaakko on heilunut koko päivän tuossa meidän pihalla moottorisahan kanssa, puita kaatui aika mukavasti ja nyt on saatu hyvä kentän paikka tallin viereen. Jee! :)
Saatiin katsottua tarhoille myös hyvät paikat, seuraavaksi laitetaan ainakin kulmatolpat merkiksi, mihin mikäkin tarha tulee ja sen jälkeen tallin uudistaminen voi alkaa. Talli pitää vielä rempan jälkeen sit maalata uuteen uskoon. :)
Käytiin myös vähän kävelemässä meidän tonttia pitkin. Ei kyllä jaksettu kävellä, kuin ehkä puoleen väliin.

Kentän paikka tallilta katsottuna, ihanaa lälliä

Kentän paikka tallille päin. Kentästä tulee 20x60m. (Kuvaa kaunistaa entisten omistajien ihanat roskat ja pressut)

Maastot! Kuva otettu kävellessä kotiinpäin.

Pikku osa laitumia

Pikku osa laitumia. Jatkuu kauas.

Nyt olen ihan tohkeissani, en tiedä, kuinka pystyn nukkumaan ensi yönä. Nimittäin huomenna soi herätyskello klo 05:00 ja lähdetään Isän kanssa ajamaan meidän trailerin kanssa kohti Kaakamoa. Napataan Katan luota heppa kyytiin ja körrytellään Ouluun klinikalle ostotarkastukseen. Klinikka-aika on klo 10.30.
Pitäkää peukkuja, että heppa läpäisee ostotarkastuksen. 
Huomenna mulla ehkä on jo uusi heppa tallissa!
Kävin tänään töiden jälkeen laittamassa karsinan kuntoon ja pakkasin kuljetusvermeet autoon.
Jännittää niin, ettei sanotuksi saa! Hui että.


5 kommenttia:

  1. Ihanat tilukset teillä! Millon tulee hevonen pihaan? Otatko sitten muiden hevosia talliin, vai ostatko omia lisää? :)
    Siis huomennako saat sen etsimäsi hevosen. Toivotan onnea ja toivottavasti kaikki on niin kuin pitääkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt ollaan matkalla hakemassa hevosta kyytiin ja viedään se ostotarkastukseen. Otan kyllä vuokralaisia talliin, sitten kun se on kokonaan valmis, haaveena olisi ostaa joskus sit toinenkin hevonen :) Jos heppa menee ostotarkastuksesta läpi, tuodaan hevonen samalla kyydillä "kotiin". Oma talli ei ole vielä käytössä kuitenkaan. :) tallipaikka mulla on ratsastuskeskuksella.

      Poista
  2. sanna mie voisin tehä sulle bannerin :)

    VastaaPoista
  3. Oi kiva! Pitää ottaa uusia kuvia nii jos teet niistä sitte sen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo :) pistä vaan vaikka blogiin postauksiin normaalisti niin voin sieltä niitä onkia. :)

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset