24. toukokuuta 2013

Kisoihin valmistautumista

Otin tänään kummarit avuksi Lotolle, jotta voin itse keskittyä täysin tehtäviin.
Lotto oli alusta asti tosi kiva! Ensin ei oikein ymmärtänyt kummareiden ideaa, vaan jännitti hetken niitä vasten. Hetken ravailtuani, jännitys kuitenkin laukesi ja heppa oli pyöreä ja rento. Ihana!
Tehtiin alkuun paljon ratojen asioita ja heppa oli oikein kiva ja parempi nyt. Tietysti sitä ajoittaista jännitystä esiintyy vielä ja pientä sähläämistä, mutta ratsastamisella ne kyllä sieltä korjaantuvat. Ei saa keskittyä liikaa ongelmiin tällä hetkellä, se paisuttaa niistä vaan entistä suurempia.
Ratsastin molemmat radat läpi pari kertaa. Hiomista on vielä, mutta kyllä siitä hyvä tulee.
Toivottavasti. Välillä tuntuu, etten osaa ratsastaa enää ollenkaan...

Ratsastuksen jälkeen vaihdoin Loton kuparirollerioliivi-kuolaimen ihan perus paksuun niveleen. Katsotaan jos se olisi parempi niillä huomenna. Välillä se tahtoo jännittyä kuolainta vasten, joten kuparirolleri saattaa olla vielä liian vahva kuolain sen suuhun.

Annen kanssa päätettiin puunata ratsastusvaatteet ja laittaa huomenna kilpailuvaatteet päälle, vaikka kisat ovatkin harjoituskilpailut. Kuitenkin olemme molemmat RoUrin joukkueessa, ja edustamme omaa seuraamme ylpeänä, vaikka kyseessä olisivatkin harkkakisat.
Hevosemme ovat kuitenkin nuoria ja vielä kokemattomia, joten tästä ei mitään haittaakaan ole. Fiia on käynyt kerran kilpailuissa, Lotto ei koskaan. Nyt on paras harjoitella myös kilpailuun valmistautumis rutiineja.  Letitettiin kummatkin hevoset valmiiksi, aamulla Anne tekee niistä molemmille sykeröt ja pakattiin satulat ja muut tavarat valmiiksi vinkkaan jo odottamaan satulakaappiin.
Anne saa hoitaa aamutouhut huomenna, koska olen itse kahteentoista asti töissä. Kun pääsen töistä, on melkein heti alettava laittamaan hevosia vinkkaan, jotta Anne ehtii verrytellä riittävästi ennen ensimmäistä luokkaansa.
Jännä päivä huomenna, mutta harjoittelun kannalta otetaan molempien osalta. Syteen tai saveen! ;)







3 kommenttia:

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset