8. toukokuuta 2013

Loton ensimmäinen päivä uudessa kodissa

Menin töihin tänään puoli yhdeltä ja kävin ennen sitä tallilla.

Olin tallilla 9 maissa, putsasin boksin ja harjailin hevosen.
On kyllä mahtavan hyvä tuuri, Lorin vanha koulusatula (siis se uusi) sopi Lotolle täydellisesti, istui jopa paremmin, kuin Lorille.



Maneesi oli täynnä esteitä ja kouluaitoja, Lotto jähmettyi maneesissa ensin patsaaksi, koska jännäsi kaikkea uutta. Rentoutui kuitenkin aika nopeasti ja nätisti käyttäytyi, kun taluttelin alkukäyntejä.
Juoksutin n. 10min yhteensä molempiin suuntiin muutaman kierroksen laukkaa ja ravia, jotta saa purkaa "jännittyneisyyttä" liinassa.
Ihan yllätyin, että heppa oli niin rauhallinen. Ei yhtään kertaa säikkynyt, sinkoillut tai riehunut. Letkeästi meni, aivankuin kotonaan.
Hyppäsin sit selkään ja aloin ravailla ympäri maneesia, taivuttelin ja notkistelin.
Selästä kyllä huomasi, että oli vähän jännittyneisyyttä, koska Lotto oli hieman hidas pohkeelle ja askellus ei ollut täysin rentoa läpi selän. 
Tein ihan vaan perusjuttuja, vaihtelin asetuksia ja tein kaarevia uria, ympyröitä ja pujoteltiin esteiden seassa vaihdellen suuntaa ajoittain.
Alkuun Lotto oli todella paljon vasemmassa ohjassa kiinni, meni jonkin aikaa saada se irtoamaan, mutta onneksi sain sen läpi ennenkuin lopetin. En siis viitsinyt rissata kauheasti, koska se kuitenkin eilen rokotettiin ja ei saisi tulla hikeen. Pieni hiki sille kuitenkin tuli satulavyön alle, vaikkei oikeastaan mitään tehtykään, mutta tietysti on "raskaampaa" liikkua, jos ei liiku täysin rentona.
Olin kuitenkin tyytyväinen ensimmäiseen ratsastuskertaan, varsinkin, kun maneesi oli täynnä kaikkea pelottavaa, silti hevonen käyttäytyi erittäin mallikkaasti.



Kyllä se jännittäminenkin katoaa sit, kun tottuu uuteen ympäristöön. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen hevosen käytökseen "pelottavassa" paikassa, koska vaikka kuinka jännittää ja pelottaa jokin asia, Lotto ei sinkoile, ei rieku, ei pukittele eikä tee mitään muutakaan ylimääräistä säätämistä. Pahimmassa pelotuskohdassa hiipi "vaaran" ohi. Ei muuta. On se niin järkevä!
Käytiin kävelemässä loppukäynnit n. 20min tallin maastoissa, eikä heppa ollut sielläkään moksiskaan, vaikka on iso tie vieressä, jossa suhisee rekkoja ja muita isoja menopelejä, ison kentän vieressä on "lumimaa" isoine valkoisine "igluineen" eikä Lotto edes vilkaissut niihin päin.

Huomenna olis sit tarkoitus ratsastaa ulkokentällä, kenttä vaikutti tänään jo vilkaisulta tosi hyvältä ja alkaa olla kohta jo aivan kuiva. Eli näillä näkymin oli jo ratsastettavassa kunnossa, ei siis ole lälli enää.
Veera lupasi tulla huomenna kuvaamaan meitä, joten ehkä on sit ratsastuskuvia luvassa seuraavassa postauksessa. :)


MOIIII!!



8 kommenttia:

  1. Kuulostaa järkevältä nuorukaiselta.
    Tuli vaan hassu fiilis tosta kuvasta missä Lotto seisoo liinan päässä, "karvasuojat" jalassa ja enkkuviltti yllään. Eikö Lorilla ollu just nuo samat kamat päällä, ennenkuin onnettomuus sattui?

    Mutta hieno Lotto! Onhan vakuutukset kunnossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nuo on just ne "pahan onnen" varusteet.. Ajattelin eilen, että pakko se paha onnikin on joskus selätettävä. Kyllä, on vakuutukset kunnossa tottakai :)

      Poista
  2. Hienon ja järkevän näköinen otus. :) Kuinka korkee säkä tällä on?

    VastaaPoista
  3. voi että ! Se on aivan erinnäkönen mitä se oli täällä sillon kaakamossa :DD Oikeasti, tekeekö nuo suitset ja varusteet siitä sitten jotenkin erinnäköisen, mutta en meinannut alkuun sitä tunnistaa :D Eiku hei, ootko sää leikannut siltä sen röllipeikko-etutukan :D ? Näyttää ihan eri hevoselle :) Komea varsuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa :D Joo, varmaan uudet suitset luo uutta kuvaa. Sisko rupes villiksi ja tasoitti vähän tuota otsatukkaa, vaikken hentonut uskaltaa antaa.. :)

      Poista
  4. Hieno Lotto :) Linneakin tykkäs kovasti. Magee toi uus banneri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Linnea :) Joo Veera teki kyllä tosi hyvää työtä!

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset