17. toukokuuta 2013

Kouluratojen harjoittelua ja paljon kuvia!

Harjoiteltiin tänään ulkokentällä ensi viikon kilpailujen ratoja, mitkä ajattelin mennä.
Ratoina siis HeB/KN SPECIAL ja A-Merkin kouluohjelma. Mennään aika helpot radat, koska Lotto ei ole vielä koskaan kilpaillut ja ei ihan handlaa täysin Aan asioita vielä,mutta A-merkin kouluohjelma on ehkä jopa ratsastettavissa, koska siinä ei ole muuta "vaikeaa", kuin vastalaukan nosto suoralla uralla käynnistä.
Tiina tuli katsomaan ja kommentoimaan samalla, kun ratsastin.

Alkuun kevyttä ravia, heti alkuun ratsastin reippaasti eteen, kaarteissa asetus sisään, sen jälkeen asetusta hieman ulos, pitkällä sivulla suoristus ja eteen ratsastus.
Lotto oli heti alkuun tosi virtainen ja reipas.
Laukassa pitkät sivut asettaen hieman ulos, sisäohja rentona laukkaa eteenpäin.

Harjoiteltiin verryttelyn jälkeen voltti kahdeksikkoa ravissa, Lotto oli tänään hieman taas kiinni vasemmassa ohjassa, joten tuli alkuun jonkin verran tahtirikkoja kahdeksikolla, mut tehtiin sitä niin kauan aikaa ja niin rauhallisessa ravissa, että jonkin ajan päästä pystyin jo lisäämään tempoa reippaammaksi. A-merkin kouluohjelmassa on siis voltti, s muotoinen vaihtoura ja heti sen perään voltti, eli volttikahdeksikon harjoitteleminen ajaa melkein saman asian.

Vähän vääristynyt kuva, mutta tuo ojennus <3

Voltille menossa

Harjoiteltiin myös vastalaukan nostoja suoralla uralla, aluksi heppa ei tajunnut ollenkaan, ilmeisesti sillä ei ole tehty näitä koskaan?
Helpotettiin tehtävää vähän niin, että oikaisin kulmassa hieman, väistätin vasemmassa kierroksessa muutaman askeleen uralta vasemmalle (ja toisessa kierroksessa tietysti toisinpäin) ja nostin siitä laukan, silloin tuli ihan puhtaasti vastalaukka. Kehuin tietysti tosi vuolaasti, ja muutaman toiston jälkeen Lotto nosti jo nätisti vastalaukan ilman väistättämistä. Tehtiin laukasta aina käyntiin siirtymiset pitkän sivun loppupuolella, koska myös Kn specialissa on laukasta käyntiin siirtyminen. Alkuun oli myös laukasta käyntiin siirtymiset vähän hakusessa, heppa tahtoi vain heti viipottaa ravia, eikä suostunut siirtymään käyntiin, mutta lopuksi siirtyi jo nätisti ihan istunnalla.

Ratsastin vielä kerran läpi Kn Specialin radan. Vielä on hiomista tarkkuudessa ja siinä, että hevonen toimii moitteettomasti ja keskittyy tehtävään. Muuten olen kyllä tyytyväinen, ei siitä ainakaan eteenpäinpyrkimystä puutu. :)



Lopuksi Tiina kävi selässä, ja opetti Loton peruuttamaan. Se ei nimittäin aikaisemmin osannut peruuttaa ollenkaan.. Nyt osaa. Tiinalla on tuo peruuttamisen opetuksen jalo taito hallussa. Haha!
Olisin tietysti voinut sen itsekin opettaa, mutta Tiina opetti myös Lorin peruuttamaan, ja Tiina osaa opettaa hevoset peruuttamaan oikein päin, eli peräänannossa tosi nopeasti ja nätillä käsittelyllä. Miksi siis hyvää vaihtamaan? ;)

Ratsastuksen jälkeen hikinen lapsi pääsi suihkuun ja kuivattelemaan narun päähän pellolle, maistelemaan ruohontynkiä. Veera napsi samalla ihania kuvia!

Huomenna Tiina ratsastaa Loton ja treenaa vielä lisää molempien ratojen asioita. Siitä siis ehkäpä luvassa kuvia, koska menen itse kentän reunalle heilumaan kameran kanssa. :)

Loppuun vielä kuvapläjäys!





Fiia + Anne ja Minä + pieneltä näyttävä Lotto

Kaikki yhdessä. Fiia 170cm ja Lotto ~165cm on se ehkä vähän pienempi?



Lotto ja irvistys

Lotto

Lotto

Fiia tuntui niiiin isolta "pikku" Loton jälkeen, vaikka ei Fiia nyt mikään ihan valtava kuitenkaan ole :)

Fiia tykkäsi, kun se sai pusun!

Fiia

6 kommenttia:

  1. Heippa.

    Kerroit että sinulla on kaksois sisko niin tee postaus sinusta ja siskostasi? Minkälaisia eroja teillä luonteessa on ja onko ihmiset esim. sekoittanut teidät keskenään.

    Ihania hevosia teillä ja toivottavasti nähdään kisoissa=)

    Heini Oulusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voisin tehdäkin! Haha siitä tulee varmaankin aika hauskaa.. :D
      Kiitos ja toivottavasti! :)

      Poista
  2. kuinka korkea toi fiia on näyttää niin isolta verrattuna lottoon :D?

    VastaaPoista
  3. Tee joskus videoo ku meet lotolla ilman satulaa :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Lotosta video, kun menen ilman satulaa aikaisemmassa postauksessa. :) http://tanssivalordi.blogspot.fi/2013/05/kolme-paivaa-ja-kolme-videota.html

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset