16. lokakuuta 2013

Ensilumi

Tänä aamuna oli maa valkoisena ,kun heräsin. Vaikken mikään talven suurystävä olekaan, on silti ihana tunne, kun näkee maan valkoisena ensimmäistä kertaa kesän ja syksyn jälkeen. On jotenkin pirteämpää katsella valkoista ja valoista maisemaa, kuin ruskeaa ja synkkää.
Pakkasta on ollut tänään huimat -8 astetta. Tuntuu tosi kylmältä näin syksyisen ja suht leutojen ilmojen jälkeen "moinen" pakkanen. Hevoset tosin näyttävät nauttivan kirpsakasta ulkoilmasta. :)


 

Ollaan Loton kanssa nyt treenattu aika kevyesti.
Maanantaina Lotto sai vapaapäivän sunnuntain kevyen valmennuksen jälkeen, tiistaina tehtiin tosi paljon väistöjä ravissa ja laukassa, ja tänään vaan jumppailtiin taivutuksilla ja Lottoa saikin aika ahkerasti ratsastaa, kun olisi ollut Loton mielestä paljon kivempaa vain puhkua, puhista ja juoksennella. Tehtiin sitten paljon paljon siirtymisiä, niin sain sen paremmin kuuntelemaan ja odottamaan.
Pakkaset ovat tuoneet maneesin katsomoon, ja oviin ilmeisesti "pieniä hevosia syöviä mörköjä", kun niistä on yhtäkkiä tullut Lotolle niin jänniä. Kyllä ne mörötkin sieltä kaikkosivat, kun sai hölkätä reippaasti. :)

Tässä kuitenkin niitä kuvia, toivottavasti tykkäätte! :)

Nopea räpsäisy tarhasta haku reissulla. Lotto iloisena katselee valkoista maisemaa. :)
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.

9.
Lempi kuvasi?


8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, varsinkin numeroiduista kuvista ykkönen ja vitonen oli hienoja :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ja kiva, kun tykkäsit! :)

    VastaaPoista
  3. Tuo viimeinen kuva oli ihana! Hieno kontrasti lumisen maa ja vielä avonaisen veden kesken! :)
    Kaunistahan tuo lumi on, sitä ei voi kiistää. Mutta olen silti iloinen että asun täällä etelämpänä ja vielä ei lunta tänne ole odotettavissa. En meinaan kaipaa yhtään sitä kylmyyttä ja liukkautta joka siitä seuraa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. :) Joo, en itsekään oikein tykkää kylmästä ja liukkaasta.. Tuli kylmät ja lumi kyllä ihan yhtäkkiä tänne, ei osannut edes varautua. :D Onneksi sekä hevonen, että auto ehti saada talvipopot alle ennen lumia. :)

      Poista
  4. Ihania kuvia mielestäni parhain kuva on numero 9 kuva ... :-). Kiva ja mukava blogi muutenkin :-)...

    VastaaPoista
  5. Meinasinkin kysyä että onko hokit jo alla, mutta kirjoititkin jo jollekin.. :)
    Itse en ole talven ystävä, mutta jotenkin pimeenä ja kuraisena syksynä odottaa jo valkeaa maata!
    Ihania kaikki kuvat, mutta viimeinen on paras ! :)
    Milloinkohan tänne helsingin suunnalle tulee ensilumi? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, joo niinpä! Kiitos kovasti! :)
      Jaa-a, ei hajuakaan, mutta toivottavasti pian! ;)
      Säätiedotusten mukaan, tänne meille Lappiin on luvassa 20cm lunta viikonlopun aikana, huhhuh!
      Mutta tulis vain paljon lunta, olis sitten kivaa, kun pääsee maastoon. Nyt ei uskalla enää käydä, kun kaikki on niin kovaa. :(

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset