19. lokakuuta 2013

Loikkimista

Ollaan pidetty Loton kanssa nyt vähän estepainotteisemmat treenit eilen ja toissapäivänä.

Toissapäivänä eli torstaina tehtiin vähän sileää estevermeillä ja lopuksi hypättiin pientä ristikkoa ympyrällä molempiin suuntiin, ja sitten kahdeksikolla niin, että vaihdettiin laukka aina esteen päällä. Lotto tekee jo tosi hyvin puhtaat vaihdot. Tietysti se on tosi helppo sillä vaihtaa esteen päällä, ja siksi harjoitellaankin nyt enemmän vaihtoja esteiden ja puomien avulla, kun se on luontaisempaa ja helpompaa opettaa vaihdot sillä tavalla. Saatiin myös Mintulta viime valmennuksessa ohjeeksi harjoitella vaihtoja aina pienillä esteillä ja puomeilla, koska silloin se oppii vaihtamaan puhtaasti, eikä tule niitä epäpuhtaita vaihtoja, jotka on sitten hankalampi korjata.
Lotto oli aivan innoissaan tästä pienestä ristikosta, ja tuntee kyllä, miten tuo hevonen oikein syttyy esteillä. Sukunsa puolesta Lotto onkin estehevonen, ja sen kyllä huomaa. :) Oli taas niin hauskaa!

Loton mielestä Fiian loimi haisi hyvälle. :D

Torstain pikku hyppelystä innostuneena sovittiin sitten meidän tallin omistajan kanssa, että hypätään perjantaina yhdessä, ja rakennettiinkin muutamat esteet maneesiin ja hypättiin niitä. Alkuun mulla on taas se ongelma, etten oikein uskalla antaa Loton laukata reippaasti, kun se niin innostuu ja monesti menee mun makuun "liian lujaa" ja sitten jään liikaa jarruttamaan. Onneksi Anne oli katsomassa ja huuteli mulle sitten aina, jos jäin vahingossa liikaa jarruttamaan. Tuo jarruttaminen saattaa tulla mulla ihan alitajunnasta, enkä itse edes huomannut, että taas himmasin sitä, niin on hyvä, että on joku muistuttamassa siitä.

Muutaman hypyn jälkeen mulla olikin sitten paljon varmempi olo, ja uskalsin antaa Loton laukata reippaasti ja sitten kaikki onnistuikin ihan tosi hyvin!
Lotto on niin kiltti,vaikka itse kämmäilisin niin se vaan korvat hörössä hyppää rehellisesti, eikä tarvi jännätä, että meneeköhän se nyt yli vaikka mokasin. Saatan tulla vähän alitempossa esteelle, mutta Lotto hienosti kyllä korjaa ja sitten, kun tajusin, että ihan oikeasti voin luottaa tähän hevoseen, eikä se ole lähdössä mihinkään mun alta, niin uskallan tulla paljon reippaammin ja ratsastaa sitä laukkaa eteen.

Sovittiinkin tallin omistajan kanssa, että alettais hyppäämään yhdessä ainakin kerran viikkoon, niin tulis oikeasti hypättyä. Tykkään ihan hirveästi hypätä, ja Loton kanssa se on tosi helppoa ja mukavaa, mutta en oikein tiedä syytä, miksi ei sitten ole tullut hypättyä enempää. Lottokin selvästi nauttii ja on aina niin rento ja innokas esteillä. Se niin tykkää hypätä, ja olis ihan reilua sitäkin kohtaan, että se pääsisi tekemään sitä, mitä se oikeasti rakastaa ja sitä kautta saataisiin lisää intoa ihan koulutreenienkin osalta. Pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa nyt oikeasti hypätä ihan säännöllisesti ja joskus voisi rikastuttaa koulutreeniäkin sillä tavalla, että hyppäisi jotain pientä, silloin, kun tuntuu, että hevosen motivaatio koulutreeneihin ei ole ihan sitä haluttua luokkaa.

Mutta oli kyllä taas kivaa ja hauskaa, ja sitten, kun itse taas pääsi kunnolla kiinni itse tekemiseen, niin kaikki luonnistui paljon, paljon helpommin ja tuntui paljon varmemmalta hypätä. Kunpa tuo sama tunne olisi heti estetreenien alussakin, niin en turhaa tekisi virheitä, mutta taas on hyvä jossitella. Mulla kuitenkin on jäänyt pieniä ennakkoluuloja esteistä sen takia, kun Lori yritti joka estetreenissä karistaa mut selästä esteen jälkeen, eikä se tunne lähde ihan heti pois, vaikka tiedän, että Lotto on luotettava ja ihan eri hevonen, kuin mitä Lori oli. Kaikki nämä edellämainitut asiat kyllä tulee sitten, kun saa itse rutiinia ja tajuan luottaa Lottoon. Se kuitenkin tietää mitä se tekee, kun se on kuitenkin hypännyt esteitä ihan siihen 130cm asti. :)

Loppuun vielä vähän videota meidän hyppelyistä, pahoittelen jo heti alkuun tota mun istuntaa, antakaa armoa true koulutuupparille, joka kuvittelee osaavansa hypätä. ;)

          

Tänään Lotto saa ihan kävelypäivän. Lupasin ratsastaa tallikaverini hevosen Masin, (joka on vieraillut blogissa ennenkin) ja samaan aikaan Fanni kävelee Loton kanssa maneesissa. Huomenna Lotto saakin sitten hieronnan, eli kunnon rentoutumista luvassa. :)


12 kommenttia:

  1. Hyvinhän te hyppäätte!
    Lotolla näyttäs olevan melko iso laukka ja intoa esteillä ; D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Joo Lotto on kyllä tosi innokas esteillä, joskus jopa liiankin innokas :D

      Poista
  2. Lottohan hyppää varsin mallikkaasti! :)

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää :) Kenen opissa olet ollut? Istut nätisti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että kiitos! :)
      Ollaan käyty nyt Minttu Pulliaisen kouluvalmennuksissa, mutta estevalmennuksissa ei olla käyty vähään aikaan. :)

      Poista
  4. Kiva postaus ja taitava pari! :)

    VastaaPoista
  5. I feel you! Mulla on ihan sama homma Riston kans esteillä :) mutta se tunne on mahtava kun antaa mennä! T saara

    VastaaPoista
  6. Esteillä ja puomeilla hevonen oppii vaihdot väärin, edestä ensin ja takaa sitten..ja kuten varmaan tiedät että puhdas vaihto on takaa ensin...jos ajattelit kouluhevosta tehdä niin ei kannattaisi opettaa väärin, väärin opitut vaihdot on vain hankalampi kitkeä pois. Valmentajaasi arvostelematta aika kumma tapa opettaa vaihdot juurikin kouluhevoselle.. Kokeilevan esim tiukasta vastakaarrosta opettaa tai esim 90 asteen kulmalla. Sophia Backlundin blogista löytyy myös erilaisia tapoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän mitä haet takaa, mutta tällä hetkellä luotan Mintun antamiin ohjeisiin, hänen opit tulevat kuitenkin suoraa Kyralta. :)

      Tiedän kyllä, kun luen itsekin Sophian blogia. Lentäviä vaihtoja ei ole tarve tällä hetkellä harjoitella hirveän paljoa, tehdään sitä kuitenkin silloin tällöin, ja olen saanutkin Loton kanssa tehtyä puhtaita vaihtoja myös ilman esteitä tai puomeja apuna. Lotto osaa kyllä vaihtaa puhtaasti, mutta ne eivät vielä tule aina heti avuista, vaan vähän viiveellä osa. Koko ajan se oppii, ja silloin, kun malttaa, niin vaihtaa hienosti avuista. :) Kiitos kuitenkin! :)

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset