6. lokakuuta 2013

Kuvaton postaus, mutta sitäkin enemmän asiaa.

Tästä postauksesta tuli kyllä paljon pitempi, kuin mitä oli alunperin tarkoitus kirjoittaa, hups! Asiaa on, ja toivottavasti jaksatte lukea! Kuvia ei ole yhtää, ja pahoittelen sitä suuresti!

Paljon asioita on ratkennut tämän viikon aikana, olen pureutunut tiettyihin juttuihin tosi tarkasti, ja oon vähän syynännyt mm. ruokintaa, satulaa, ratsastusta yleensäkin ja vaikka mitä muuta.

Ensinnäkin olen tällä hetkellä jättämässä kokokauran pois, teen sen hitaasti vaiheittain ja vähennän kauraa pikkuhiljaa pois. Kauran tilalle olen alkanut pikkuhiljaa syöttää Black Horsen Classic-täysrehua.
Kaura itsessään on ihan hyvä rehu tietysti, jollekin hevoselle se voi olla se paras vaihtoehto, ei siinä siis mitään. Meillekin se on ollut pitkään hyvä vaihtoehto, mutta koen saavani tästä Classicista paremman hyödyn tällä hetkellä.
Tietysti Lotto saa tämän rehun ohella myös lisärit.



Toiseksi olen myös pureutunut enemmän minun satulaani, ja satula on lähetetty Tanskaan käymään Batesin valmistajalla. Löysin satulasta pienen poikkeavuuden, joka on vaivannut myös hieman Lottoa sen työskennellessä. Onneksi mulla oli satulassa vielä reilu vuosi takuuta jäljellä.
Sillä aikaa, kun satulani on Tanskassa, käytän sijais-satulaa, jonka sain omani tilalle.

Olen tällä viikolla juoksuttanut Lottoa, se on saanut kaksi vapaapäivääkin ja olen sitten ratsastellut tällä sijais-satulalla nyt kaksi kertaa. (eilen ja tänään)

Voin sanoa, että ero hevosessa on huomattava. Eilen ja tänään ihan onnen kyynelissä ratsastelin, kun hevonen oli niin mahtava. Mistään suuremmasta "vaivasta" ei siis ole ollut kyse, oma satulani poikkeavuudesta johtuen on ollut hieman epämukava tietystä kohtaa, jolloin Lotto on käyttänyt itseään hieman vajaasti siltä alueelta.
En ole aikaisemmin huomannut tätä asiaa, ja se tulikin ihan sattumalta esille, ja onneksi tulikin.

Aikaisemmin mietin tosi paljon syytä miksi Loton ratsastettavuus oli niin huono, epäilin jopa, että hevosella on jokin fyysinen rasite. Onneksi kuitenkin vika oli satulassa, ei hevosessa.
Tietysti voin piinata itseäni syyttämällä, että miksi en huomannut aikaisemmin tai muuta vastaavaa, mutta se ei ole ilmennyt aikaisemmin millään tavalla selvästi, jotta olisin sen voinut huomata. Yksi päivä satulaa syynätessäni sitä perusteellisesti ja purkaessani sen auki, satuin vain kiinnittämään tähän pieneen poikkeavuuteen huomiota.
En siis ala avaamaan tätä satula asiaa sen enempää täällä julkisesti netissä, joten pyydän, ettette edes kysy, mikä "vika" satulassa oli. Asia on joiltain osin olematon, mutta kuitenkin sen verran selvä, että se on hankaloittanut hevoseni työskentelyä sillä, että se on ollut osittain epämiellyttävä hevoselle.
Tämä satula ei ole aikaisemmin siksi aiheuttanut mitään hallaa, kun mullahan oli pitkään karvaromaani satulan alla. Meni kuitenkin aikaa sitten, (kun karvan otin pois), että satula vaikutti Loton ratsastettavuuteen.

Vaikka satulasta ei löytynyt mitään suurta ongelmaa, niin se on kuitenkin vaikuttanut Loton työskentelyyn sen verran, että tuolla sijais-satulallani ratsastaessa Lotto suorittaa sellaisetkin asiat vaivattomasti, mitkä ennen oli sille vaikeita.  Ero hevosen ratsastettavuudessa on siis erittäin huomattava, ja olen ollut aivan taivaissa, kun hevonen toimii pienillä avuilla, se on erittäin yritteliäs, yltiö rento, ja tekee jokaisen asian vaivattomasti ja vastustelematta lainkaan. Mahtavaa!!

Ollaan Loton kanssa tehty vastalaukkaa,  paljon taivutteluja, laukanvaihtoja käynnin kautta kolmikaarisella kiemurauralla (laukanvaihdot aina suoristuksen yhteydessä), varmaan miljoonia siirtymisiä niin eri askellajeissa, kuin askellajin sisälläkin..
Lotto on ollut niin lennokas, tahdikas ja irtonainen, että on ollut todellakin ilo ratsastaa sillä nämä päivät. En voi uskoa, miten pienestä on voinut olla kiinni se, että se oli ratsastettaessa niin vaikea.
Mutta totta se on. Niin mitättömästä asiasta voi tulla jotain suurta, ja se pieni ja mitätönkin vaikuttaa ihan hirveästi.

Palaset ovat siis vihdoin loksahtaneet paikalleen, ainakin osittain ja on ihana tunne, kun pystyn ihan oikeasti ratsastaa tuota hevosta, vaikuttaa siihen ja se toimii pienillä avuilla, kuuntelee tarkkaavaisesti istuntaa ja ei enää juokse alta karkuun. Olen pitkästä aikaa niin iloinen!

Kuitenkaan ihan kaikki asiat eivät ole johtuneet satulasta,luonnollisesti myös minussa on ollut vikaa. Satula-asian korjattua, on kuitenkin joukko muitakin ongelmia ratkennut siinä samaan syssyyn.
Aikaisemmin tuntui, että usko loppuu, kun mikään ei onnistunut ja kaikki oli niin vaikeaa, mutta onneksi kaikkeen siihen käytökseen löytyi syy. Ja onneksi satula ei aiheuttanut mitään pahempaa haittaa, kuin ratsastettavuuden tilapäisen huonontumisen, hevosen vajanaisen kehonkäytön vuoksi.

Mutta nyt taas hevonen pystyy käyttämään itseään oikein, niin tästä on niin ihana jatkaa, ja toivotaan, että onni olisi jatkossa vähän myötäisempi meidän suhteen. Tuntuu, että näitä alamäkiä on ollut jo ihan tarpeeksi vähäksi aikaa. :)

Ihana "punainen hetki". :)

6 kommenttia:

  1. Tosi hienoa kuulla, että satulaa korjauttamalla Lotto työskentelee paremmin. :) Aina kun nuo jutut ei ratkea noin "helpolla". Kiitos ihanasta blogistasi, luen aina todella mielelläni jokaisen postauksesi läpi ja jotkin kertomasi asiat ovat myös auttaneet meillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Satuloita saa onneksi uusia. :) voi että kiitos! Tulipa hyvä mieli tästä sun kommentista! :) ihana, että oot saanut mun blogista apua, ihan huippua! :)

      Poista
  2. No olisit voinu kertoo mikä satulassa oli huonosti, kerta se vaikutti hevoseen niin paljon! :)
    Mutta hienoa että ongelma siltä saralta ratkesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kertoa sitten, kun selviää, että mikä se mun satulan kohtalo on. :) Nyt kun asia on vielä kesken, niin en halua enempää mainita siitä. :)

      Poista
  3. Eikö Loton satula katsottu vasta sopivaksi ja laitettu? Vai muistanko väärin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mutta ei tuota "vikaa" huomattu sillon.. :(

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset