2. heinäkuuta 2013

Erikoispostaus talliprojektista

Tässäpä kattavampi kertomus tuosta meidän tallirempasta.
Eli tää meidän tontti on siis 16,5 hehtaaria. Tontin ja tilan nimi on Tähtitaipale. Ei olla siis keksitty sitä itse, vaan ihan virallinen nimi. :)
Olen siis päättänyt jo, että kun talli saadaan valmiiksi, se saa nimekseen Tähtitaipaleen ratsutalli.

Talvella
Muutettiin tänne joulukuussa, ja silloin, kun lumet sulivat, aloitettiin tää meidän tallin rakennus.
Talli on ollut aikoinaan kasvatusnavetta, eli ns. pilttuita ei ole ollut, vaan vasikoilla on ollut omat betoniset karsinat.

Ennen meitä, tämän tilan omistivat kaksi aikuista, joilla oli kolme ravihevosta täällä. He olivat rakentaneet navettaan kolme karsinaa ja siellä ne hevoset ovat asustaneet reilu 7 vuotta.
Talli oli aivan kauheassa kunnossa, itse en olisi koskaan voinut ikinä kuvitella pitäväni hevosiani siellä päivääkään.



Tuosta takana olevasta ovesta pääsee satulahuoneeseen.
   
Tältä talli näytti, ennen remontin alkua.

Kuvassa näkyvän puulattian alla, on siis hiekkaa, ja karsinoihin oli betonin päälle tehty puusta lattiat hevosille.

Päätimme ihan remontin alusta, että tyhjennämme tallin aivan tyhjäksi kaikesta puusta ja betonista, eli puramme kaiken aivan hiekalle. Kaikki betonit ovat siis hiekan päällä.

Luonnollisesti navetoissa "pohjana" olevat betoni "pitkot" ovat syvien lietealtaiden päällä, eli vasikoista ja lehmistä tuleva uloste valuu niiden läpi lietealtaisiin ja sitä kautta ulkopuolella olevaan isoon lietealtaaseen. Lietealtaat pitäisi kerran vuodessa tyhjentää, jotta sisältätuleva uloste ja muu pääsee valumaan ulos. Lietealtaita ei ole kuitenkaan varmaan 10 vuoteen tyhjennetty, joten lattian alla olevat lietealtaat ovat saaneet ihanasti metrin verran ulostetta kasattua. Ulosteet ovat alkaneet jo maantua ja multaantua, joten on aika kova työ saada ne puhtaaksi. Onneksi tallin keskiosassa ei ole kuin hiekkaa, ja se helpottaa kovasti. Eli sitten, kun olemme saaneet ulosteet tyhjennettyä, voimme purkaa loputkin betonit (mitä on yllättävän vähän) pääsemme käsiksi hiekkaan. Lietealtaat karsinoiden alla ovat melkein kaksi metriä syvät, eli meidän ei tarvitse, kuin levittää vanha hiekka tasaiseksi koko tallin alueelta.
Alunperinhän talli on 10cm liian matala, navetat tehdään lehmille, eli ne ovat yleensäkin aika matalia.

Talli ulkopuolelta ennen remonttia.
Talli ennen pihatöitä, edessä heti satulahuone.

Tallin perustukset ovat todella syvällä, joten tallin korkeutta nostaaksemme meidän täytyi kaapia ulkopuolelta kaivinkoneella maata alemmas, koska tallin pohja ei saa koskaan olla alle ulkomaapinnan, koska sateilla ja keväisin vesi imeytyisi ja valuisi muuten talliin, homehduttaen kaiken.
Nyt, kun olemme saaneet tallin ulkopuolelta maata reilusti alemmas, voimme betonit poistettuamme tasoittaa vanhan hiekan betonien alta, lisätä vähän lisää hiekkaa, ja lyödä päälle uusi betoni. Tallin korkeudeksi tulee silloin 2,5m ja se ylittää lakivaatimuksetkin.

Pihatyötä tekemässä, tallin ulkopuolelta maata laskettu n. puoli metriä.

Nyt tällä hetkellä, ulkopuolella oleva lieteallas on saatu tyhjennettyä, tallin takaa vanha lantala on "kadonnut" ja muutenkin maat tallin takaa on aivan tasoitettu, isä teki tallin viereen ison kentän, en ole sitä mitannut, mutta vaatimuksena oli 20x60m ja reilusti siitä se on isompi.

Kentän paikka, ennen maatöitä
Isä aloittaa kentän tekoa
Ja valmis kenttä. Hiekkaläjät tulevat vielä kentälle.
Ollaan tallista saatu purettua aivan hirveä määrä betonia, se näyttää aika kaoottiselta tällä hetkellä, mutta hyvä siitä tulee.

Kuvan ottohetkellä on purettu nyt puulattiat pois.
Ja nyt alettu hajoittamaan betonia
Ja hajoitettu taas lisää
ja lisää
Betonia purkamassa, tässä kaadetaan vettä lietealtaisiin.

aika hajalla jo. suurin työ on saada nuo betoni pötköt pois. On muuten aika painavia!


Ihan hyvällä mallilla jo. :) Reunalla olevien betonien allakin on onneksi hiekkaa, betonia ei ole tuossa siis paljoa purettavaksi. n. 10cm paksua betonia vain, näyttää ihan, kuin koko reuna olisi betonia, mut ei se ole :)
Kaikki pihatyöt on oikeastaan tehty, kentälle on lisää hiekkaa tallin takana, sekä talliin on myös varattu jo hiekkaa ulkopuolelle. Suurin homma, on saada lietealtaat tallista puhdistettua, ja se, että saadaan kaikki betonit purettua pois.
Sitten, kun betonit on purettu, tasoitamme tallissa olevan hiekan tasaiseksi kokotallin alueelta, puramme vanhat rautaiset tukiparrut pois ja laitamme uudet tilalle. Navetassa tukiparruja on aika reippaasti, joten ne tulevat vähenemään vahvemmilla rakenteilla.

Jos talliin tarvii, lisäämme pohjalle vielä lisää hiekkaa ja sen päälle tulee uusi betoni. Sit pitää tarkastaa vielä tallista eristeet, ja lisäämme varmaankin tuplaeristeet vielä seiniin. Sen jälkeen voimme tehdä karsinat ja sen jälkeen se olisi hevosille asumiskelvollinen.
Talliin tulee siis 7-8 karsinaa kooltaan vähintään 3x3m, pesukarsina, kuivaushuone ja vanhasta kuvasta näkyy satulahuone. Se pitää vielä remontoida, koska sen katto vuotaa. Käytävän leveydeksi tulee huikeat 3m ainakin, ellei enemmänkin. :)

Hirveän työn olemme itsellemme siis saaneet, mutta kyllä kaikki vaiva palkitaan sitten, kun näen omat hevoset tallissa kurkkimassa. :)

Talli nykyään odottamassa jatkoa

Jäikö jotain kysyttävää vielä? :) 
 

16 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus!
    Pakko kuitenkin kysyä, että pystyttekö kaikki tekemään ns itse? Että ei tarvitse kauheesti käyttää ulkopuolista apua? Sehän maksaa jos mikä :D

    Osaatko arvioida minkälaisella budjetilla toteutatte ton homman?

    Ja ehdottomasti lisää kuvia ja päivityksiä rempasta :) tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Isän kautta ollaan saatu työmiehiä töihin, esim kaivinkone joka kävi, oli isän tuttu, isä teki kentän oman firmansa koneella, Jaakko touhuaa tallissa ja saa työpaikkansa kautta pelit ja vehkeet lainaan, myös Jaakon isä tekee täällä todella paljon. Isän kautta saadaan myös paljon rakennusmateriaalia, joten se auttaa todella paljon. Eli aika paljon ollaan saatu tehtyä ns. oman porukan avulla. Onneksi mulla on hamstraaja ja "jokapaikanhöylä" isä, joka tekee mitä vain. Isä on tässä vuosien aikana saanut hamstrattua eripaikoista paljon rautaa ja muuta rakennustarvikkeita, joita voimme tallissa hyödyntää. Meillä on myös ystäviä ympärillä, jotka osaavat tehdä vaikka ja mitä mm. uusia sähköpiuhat talliin ja Jaakkokin on ammatiltaan talonrakentaja, eli osaa eristää tallin ja rakentaa varustehuoneen uuteen uskoon. :)

      En osaa arvioida budjettia ollenkaan, sillä tähän asti olemme selvinneet omalla porukallamme. :)

      Kuluja tietysti kertyy, mitä pitemmälle remontti edistyy, mutta niistä en osaa hirveästi sanoa. Onneksi meillä on apu "sponsoreina" molempien isät, eli he auttavat kyllä ihan hirveästi. :)

      Toivottavasti vastaukseni oli tarpeeksi kattava, ja kiva että tykkäät! :)

      Poista
  2. mahoton työ mutta varmasti tulee olemaan joka pennin arvoista! niin joka heppatytön unelma rakenteilla :) aiotko perustaa ihan yrityksen tallista eli saako tulla ulkopuolisia ratsuja/ravureita vuokralle? onnea ja tsemppiä hyvä siitä vielä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) joo kyllä olis tarkoitus sit perustaa ihan yritys tuosta ja ottaa vuokralaisia :)

      Poista
  3. Kiva kuulla että menee ns omalla porukalla. En malta odottaa, että talli on valmis! :)
    Millon nuo kuvat on otettu, missä navetassa näkyy hevosia?

    Tämäkin postaus on niin mielenkiintoinen, tai siis en minä tiedä tollasesta rakentamisesta yhtään mitään, joten on kiva nähdä miten tommonenkin toteutetaan. :)

    Hitsit kun joskus itelläki olis varaa ostaa tommonen tila. Täällä etelässä kun hinnat hiukan korkeammat. Ostimme poikaystävän kanssa tämän meidän rivarikaksion ja hintaa oli melkein 200t euroa.. sieltä päin olis saanu varmasti omakotitalonkin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään malttaisi odottaa! :) Kuvat joissa näkyy hevosia, on otettu marraskuussa. Kiva, että kiinnostaa lukea. :)
      Härregyyd miten kalliita rivareita! Täältä "takahikiältä" olisi tuohon hintaan saanut kaksi isoa taloa! :D
      Ei meilläkään olisi ollut varaa ostaa tätä tilaa muuten, ellei tämä olisi niin kaukana keskustasta. Mitä kauempana on, sen halvempaa ja meiltä kuitenkin matkaa keskustaan n. 35km. :)

      Poista
  4. Onko nuo hepat tuolla tallilla niitä ravureita? Olitteko sillon katsomassa taloa? :)

    Juu täällä etelässä tuppaa olemaan kallista, vaikka meiltäkin helsinkiin on joku 50km.. :D

    No mä odottelen tallin valmistumista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo just tuossa kuvassa olevat ravihevoset asustelivat tuossa meidän tallissa. Ja oltiin kuvan otto hetkellä katsomassa taloa. :)

      Poista
  5. No mut jos noi kuvat on otettu marraskuussa missä nuo hepat on sisällä, niin niillä ihmisillä on vaa t-paidat päällä :D

    Hitto että oli hienot karsinat ;) kai otitte talteen ja laitatte sit takas paikoilleen, ku lattia valmis? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, eikä. Oon ihan väärin katsonut kyllä kuvasta, eli siis tuo kuva tallista, missä on myös hevoset, on otettu viime syksynä :D
      Haha, vanhat karsinat on roudattu suoraa jätteiksi. ;) Ihan uudet kalterikarsinat meille tulee sitten. :)

      Poista
  6. Hyvä niin. Mä jo aattelin että käveleekö siellä porukka marraskuussa t-paidat päällä ;)

    VastaaPoista
  7. Wau, tulee varmasti hieno talli teille! Aiotteko rakentaa maneesinkin, vai käydä sitten jossain lähitallin maneesilla talvisin? Kenttä ainakin vaikuttaa tosi hulppean kokoiselta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, maneesia ollaan mietitty, mut ei ole vielä ajankohtainen. :)

      Poista
  8. Mihin ajattelitte sittan laittaa turpeet (tai mitä hankittekaan) ja heinät? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallin ja konehallin viereen tulee sellainen iso lato (melkein samankokoinen, kuin talli)heinille, turpeille ja sinne tulee varastotilaa mm. ulko loimille ja muille ylimääräisille heppatavaroille. :)Konehallin takana meillä on kaksi heinälatoa :)

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset