10. syyskuuta 2013

Syksy on täällä

Syksy on nyt saapunut tänne Lappiin ja ruska alkaa olla kohta kauneimmillaan.
Meidän tallin ympäristö on nyt jo kyllä tosi kauniin värinen, vaikka osa puista on vielä ihan vihreitäkin.
En tiedä miksi, mutta jotenkin tykkään syksystä tosi paljon. Ehkä siksi, että luonto on tosi kaunis ja ilmat vähän viilenee, ja ulkona on niin raikas ilma. On niin kiva ratsastaa ulkona syksyisessä säässä, ennen kylmää jaksoa ja kelirikkoja.
Nyt meillä täällä Rovaniemellä on ollut vielä aika lämmintä päivisin, yöt tosin alkaa hipomaan jo alle +4 asteen ja voi sanoa, että talvi ei ole enää kovin kaukana. Jostain syystä odotan talvea, vaikka yleensä vihaan talvea yli kaiken, kun on koko ajan kylmä.

Eilen ratsastin Lotolla tosi kevyesti maneesissa.
Treenattiin tosi paljon käynnissä avoja, takaosakäännöksiä ja innostuin treenaamaan myös sulkutaivutusta käynnissä suoralla uralla. Lotto tajusi idean kyllä tosi hyvin!
Ainoa ongelma on se, että lähden sulkutaivutuksessa vähän liikaa avittamaan hevosta, ja menen itse ihan mutkalle, mutta kyllä se siitä sitten aika hyvin korjaantui tuo munkin vinous, vaikka kauniisti oltiin sulkutaivutuksessa "molemmat" pätkittäin, hehe!




Lotto tekee tosi hyvin takaosakäännökset, ja siksi niitä tänään treenasinkin, koska lauantaina on taas meidän seuran koulukilpailut, ja menen siellä HeA:1 2009:sen ja siihen kuuluu takaosakäännökset.

Sain itse tehdä kutsun meidän kisoihin ja päättää luokat, niin päätin sitten sellaisen A:an jonka tahdon Loton kanssa mennä, jota ei olla menty aikaisemmin. Astetta vaikeampi aa siis, verrattuna siihen, mitä ollaan menty ja se on vielä lyhyellä radalla.

Treenasin samalla myös pohkeenväistöjä etuosa uraa seuraten käynnissä, ne tulevat myös kisoissa radalla B-merkin kouluohjelma. Eli menen lauantaina kisoissa kaksi luokkaa.
Lotto tekee kyllä kaikki väistöliikkeet niin kivasti ja helposti, että niiden kanssa ei varmaankaan tule mitään ongelmaa. :)
Ratsastin vain pari kierrosta ravia ja laukkaa, ja suoristelin hevosta väistättämällä ja lopuksi ratsastin kerran sen B-merkin kouluohjelman läpi. Treenata pitää vielä, mutta molemmissa luokissa ei ole mitään ylitsepääsemätöntä, ja jos ei onnistuta, niin ei haittaa. Kyseessä ovat kuitenkin oman tallin ja oman seuran kisat niin mikä on pahinta mitä voisi tapahtua?




Lotto oli tosi rauhallinen ratsastuksen aikana ja selvästi nautti tehdä käynnissä kunnolla töitä, ja huomasin, että se tykkäsi myös opetella sulkutaivutusta, kun se halusi sitä jo itse tarjota hetken harjoiteltuamme. On se vaan nopea oppimaan, hyvä homma!

Ratsastuksen päätteeksi lähdin vielä Minnan kanssa ulos maastoihin kävelemään loppukäynnit, ja Minna halusi ottaa meistä vielä syyskuvia,voi että miten ihania niistä tulikaan! Suur kiitos Minnalle ihanista kuvista! :)












Taas tuli "pikkuponi" kuva. Hauska!

Ajattelin ottaa tälle viikolle vielä estetunnin, koska ilmoittauduin sunnuntaille meidän tallin seuraestekilpailuihin luokkiin 60cm ja 80cm, hauskaa! Toivottavasti päästään ehjinä maaliin. ;)
Tavoite mulla on estekisojen osalta se, että saataisiin puhtaat radat ja hyvä mieli!



Mitäs mieltä olette kuvista? Tykkäsittekö? :)


4 kommenttia:

  1. Onpa tosiaan kaunista, sekä te, että ympäristö! :) Täällä etelässä on vielä melko vihreää ja lämmintä, mutta eipä ole kaukana syksy. Mäkin salaa myönnän pitäväni syksystä, mutta talvesta en sitten niinkään. :(

    Tsemppiä molempiin kisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Syksy on ihanaa aikaa, vaikka talvellakin on mukavaa ratsastaa. Eniten rakastan talvessa ihania talvisia maastoja! Olis ihanaa, jos talvella olisi aina max 10 astetta pakkasta, niin ei tarvitsisi jäätyä. :) Minä vihaan talvessa eniten niitä kovia pakkasia, jos on -30 astettakin, niin ei kauheasti viitsi hevosta liikuttaa.. :(
      Kiitos tsempeistä, sitä tarvitaan! :)

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset