7. toukokuuta 2014

Perustreeniä ja villiä menoa!

Oudot ja ihmeelliset säät jatkuvat ilmeisesti vielä tämänkin viikon. Eilen oli aamusta pakkasta, päivällä plussaa ja ihana auringonpaiste. Kuitenkin samaan aikaan, kun ratsastin ulkokentällä - tuli vaakatasossa lunta ja rakeita.. Tänään oli ihan sama juttu, mutta onneksi ratsastuksen aikana ei tällä kertaa tullut "tiskirättejä" taivaalta..

Kuvista kiitos Fanni ja Noora! 

Eilen jatkoin Loton ratsastusta samalla teemalla, kuin viime viikolla. Eli alkuun ratsastin rennosti pidemmällä ohjalla, avoimessa muodossa kaikki askellajit läpi.
Olen nyt muutamat kerrat ratsastanut Loton kokonaan pois tuntumalta, jotta se saisi itse kantaa itsensä, eikä jäisi missään vaiheessa roikkumaan ohjaan. Olen siis tehnyt taivutuksia johtavilla ohjasotteilla, kuitenkin niin, etten missään välissä jäisi itse kovin pitkäksi aikaa pitämään tuntumaa ohjalla. 
Lotto oli eilen aika mukava, toimi tosi hyvin ja oli rento. Kuitenkin tuulisella säällä estekentän laitamilla olevat pressut pitivät ääniä, jotka olivat Loton mielestä pelottavia, tästä johtuen se muutamat kerrat säntäilikin pressuja "karkuun", palautui kuitenkin hetken päästä taas rentoon mielentilaan.
Loppuratsastuksessa otin sitten hieman lyhyempää ohjaa ja kevyttä tuntumaa. Lotto toimi tosi hyvin ja oli kivasti kuulolla. Käytin ratsastukseen aika hartaasti aikaa - 1,5h siinä vierähtikin.


 

Tänään jatkoin samalla teemalla alkuun. Otin tänään kuitenkin jo alkuverryttelyn jälkeen selvän tuntuman. Tehtiin tosi paljon taivutteluja, ratsastin tosi paljon kaarevia uria, jotta saan jumpattua sitä hyvin venymään ulkokyljistään.

Hyvän verryttelyn jälkeen laukattiin ihan tuulispäinä täyttä laukkaa ympäri isoa estekenttää ihan urut auki molempiin suuntiin. Hui, että oli kivaa!
Lotto oli laukan jälkeen ihan tohkeissaan, viiletettiin menemään ainakin sen kymmenen minuuttia. En ole koskaan mennyt Lotolla noin lujaa, joten olen tosi ylpeä itsestäni, että uskalsin antaa sen mennä. Mulla on siis takaraivossa ollut aina kauhea jännitys jos hevonen menee liian lujaa, alan itse sitä sitten alitajuisesti hidastaa koko ajan. Nyt kuitenkin uskalsin nauttia täysin rinnoin kyydistä! Jee! :)

Lapsi vallan villiintyi! Itse nauran tuolla kyydissä kaulukseeni. :'D
Viilettämisen jälkeen annoin Loton hetken puhaltaa ja kävellä pitkin ohjin. Sen jälkeen otettiin ihan hallitusti laukkaa molempiin suuntiin - laukka oli tosi ihanaa nyt, selvästi teki hyvää antaa sen laukata kunnolla ympäri kenttää.

Tämän päivän ratsastuksesta en silti saanut kovin hyvää fiilistä.. Oikeaan suuntaan heppa oli tositosi kiva, mutta vasempaan suuntaan en saa siihen oikein kunnon otetta.. Noh, jatketaan siis perusasioiden treenaamista ja oikeita vasteita!








Omaa mieltä keventääkseni, tehdään huomenna sitä, missä Lotto saa olla elementissään. Eli pidetään hauskaa ja hypätään. Tää on sellaista puuhaa, missä Lotto tasan tarkkaan tietää mitä se tekee, itse pystyn vaan luottaa hevoseen ja pitää hauskaa. Jee! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset