17. toukokuuta 2014

Loppuviikon treeneistä

Moikka taas!
Ollaan Loton kanssa tämä viikko tehty aikalailla kaikkea muuta, kuin treenattu hiki hatussa. Olen halunnut tehdä muutaman päivän verran pelkästään sitä, mikä on hevoselle mukavaa ja pystytään molemmat ratsukkona olla yhdessä rentoja ja positiivisia.

 
Pieni "irtiotto" arjesta tekee välillä niin hevoselle, kuin ratsastajallekin hyvää, varsinkin, kun tuo meidän yhteistyö ei ole toiminut viime viikkoina ihan moitteettomasti.
Kuten varmaan edellisistä postauksista olettekin lukeneet, ollaan siis aika paljon nyt maastoiltu ja hypätty, sekä menty tosi paljon ulkona - ei tarvitse katsella maneesin seiniä enää pitkän talven jälkeen. :)

Nyt mulla ei ole uusia kuvia, joten vanhemmat kuvat saavat värittää tätä postausta.
Keskiviikkoisen pienimuotoisen hyppäämisen jälkeen ratsastin torstaina maneesissa.
Olen ratsastanut maneesissa viimeksi reilut kolme viikkoa sitten, joten oli ihan mukavaa palata sinne pitkästä aikaa.

Keskiviikkona keskityin ainoastaan siihen, että Lotto malttaa odottaa mua. Hyppypäivän jälkeen Lotto oli alusta asti ihan älyttömän rento ja mukava selkään. Tehtiin alkuun ravissa paljon vastataivutuksia pitkillä sivuilla, ja samalla hain mahdollisimman hidasta, mutta laajaa ravia, jotta se jää oikeasti odottamaan minua, eikä parin metrin välein yritä kiihdytellä ominpäin.
Ravissa alkuun siis todella paljon siirtymisiä askeleessa, jotta saan sen odottamaan.
Laukassa tehtiin ainoastaan vain vastalaukkaa ympäri hallia, ja päätyihin ympyrät. Lotto oli tosi tasainen molempiin suuntiin - vasen laukka on voimistunut huomattavasti!

Loppuravit ravasin hieman pidemmällä ohjalla, myöskin samalla kaavalla, kuin ratsastuksen alussakin, eli pyysin sitä odottamaan ja ravaamaan mahdollisimman hitaasti. Loppuravien yhteydessä tehtiin koko ajan pitkää diagonaalia väistöä koko hallin kokoisella ns. kahdeksikolla. Eli aina diagonaalilinjat väistössä. Lotto ravasi todella kivasti, rennosti ja säilytti täsmälleen saman tahdin ja poikitusasteen koko väistön ajan.
Anne tokaisikin, että onpas Lotolla kaunis, hidas passagemainen ravi. :)


Torstaina Lotto sai hieman yllättävänkin ja ennaltasuunnittelemattoman vapaapäivän. Mulla oli niin paljon hommaa, etten yksinkertaisesti ehtinyt ratsastaa. Lottoa se ei ilmeisesti paljoa haitannut, sen verran onnellisen näköisenä nautti ihanan lämpimästä auringonpaisteesta tarhassa. <3

Eilen, eli perjantaina ratsastin hieman koulua isolla ulkokentällä.
Päivä oli tosi tuulinen, joten alkuun Lotto hieman säpsyi heiluvia pressuja yms. Aika nopeasti kuitenkin rentoutui, jonka jälkeen oli tosi miellyttävän tuntoinen.
Tehtiin eilen hieman enemmän, mm. samalla kaavalla ravissa siirtymisiä askeleessa, kuin keskiviikkonakin, laukassa ja ravissa kokoamisia ympyrällä sulkutaivutuksessa, laukassa laukkaväistöjä pitkillä sivuilla uralta pois, suoristus ja paluu takaisin uralle jne. Lotto teki kaiken eilen todella hyvällä työmoodilla, oli koko ajan mun kanssa tekemässä, eikä yhtään yrittänyt sooloilla.
Huomaa, että tää rennompi viikko on tehnyt meille molemmille hyvää, kun asenne työntekoon on aivan toista luokkaa nyt!


Treenien jälkeen oli ihan pakko palkita hevonen hyvästä työstä - käytiin tallimme maastoissa laukkaamassa tuulispäinä pari pitkää suoraa. Lotto oli niin onnessaan, ja suuntaa vaihtaessamme teki tosi hienon laukanvaihdonkin pellolla! Vaihto tosin tuli pari askelta avuista jäljessä, mutta pääasia oli, että se oli täysin puhdas ja takaa ensin! :)

Käytiin vielä oikein pitkään kävelemässä loppukäynnit maastoissa Annen ja Fiian kanssa.  Kiipeiltiin myös hieman jyrkempiä mäkiäkin lopuksi.


Aika kiva viikko on ollut siis. Heppa on toiminut aikalailla mukavasti, olen myös itse keskittynyt ihan tosissani siihen omaan tekemiseen. Kaikista vaikeinta mulla on pitää keskittyneisyys koko ratsastuksen ajan. Nyt olen kuitenkin saanut pidettyä ajatukset kasassa, joten mitään ongelmia sen kanssa ei ole nyt hetkeen ollut. Toivotaan, että saisin pidettyä tämän asenteen vielä pitkään!


Tänään ja huomenna onkin vuorossa Minttu Pulliaisen kouluvalmennukset jälleen. Viimeiset kolme kertaa olen ratsastanut Mintun valmennuksissa tuntiponi- Saaralla, mutta tällä kertaa menenkin Lotolla kahtena päivänä.
Valmennuskuulumisten kera palaillaan sitten huomenna, eli sunnuntaina. Tämän päivän valmennus on niin myöhään, (klo 20.30) etten ehdi palailla enää tänään, blogin pariin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset