12. toukokuuta 2014

Rokotuksen haittavaikutuksia ja vauhdin hurmaa

Erinäisistä syistä tää postauksen kirjoittaminen on taas vähän päässyt venähtämään.. Tarkoitus oli pitää postaustahti tiuhempana, mutta nyt edelleen kipeänä olen käyttänyt kaiken liikenevän ajan mielummin nukkumiseen, kuin koneella istumiseen..
Nyt huomisen vapaapäivän kunniaksi, onkin hyvin aikaa kirjoittaa (yömyöhään) taas meidän kuulumisia!


Lotto rokotettiin torstaina, perjantaina mua oli tallilla vastassa uninen, flegmaattinen ja kännisen oloinen, kuumeessa oleva hevonen. Kuume oli siis noussut rokotteen sivuoireena.
Voi riepu, kun se oli aivan unessa koko ajan, jokainen sen liike oli aivan hidasta ja sen pääkopassa ei liikkunut varmaan yksikään aivosolu..
Onneksi kuume ei ollut kovin korkea, 38,4 astetta. (normaalisti 37,2 - 37,4)
Soitin varulta eläinlääkärillekin, ja sain apteekkiin kipulääkekuurin siltä varalta, että jos kuume ei päivän päästä ole laskenut lainkaan, syöttäisin kipulääkettä kuumetta alentamaan.
Kuumeesta johtuen, Lotto sai viettää perjantain lomaillen ja parannellen.

Lapsi riepu <3
Lauantaina päivästä mittasin kuumeen, kuume oli laskenut jonkin verran, eli 38 asteeseen. Illalla mittasin kuumeen uudestaan, ja kuume oli laskenut onneksi vielä ennestään 37,7 asteeseen. Sain siis huokaista helpotuksesta! Lauantai oli myös luonnollisesti hevosella vapaa.

Lauantaina ilme oli jo huomattavasti pirteämpi, mutta huolirypyt yhä silmissä. :<
Sunnuntaina aamusta mittasin jälleen kuumeen - kuume oli tipotiessään. Lämpötila pysyi koko päivän tarkalleen 37,2 asteessa. Kuitenkin oli ensimmäinen kuumeeton päivä, joten Lotto sai käydä pelkästään kävelyllä tunnin verran. Annoin Nooran kävelyttää Lottoa selästäkäsin, pitäähän se jotain tunnustusta antaa ihanalle, toiselle ahkeralle apukädelleni. (mulla on siis kaksi ihanaa talliapuria a.k.a hevosenhoitajaa) <3 Meillä oli kyllä niin mukava päivä!

 Minä, Noora ja Lotto. <3
Noora ja Lotto <3
Tänään sitten laitoin ihan suosiolla estekamppeet päälle, lähdin ratsastamaan ajatuksella; Keep it simple, tänään ei hienosäädetä mitään, vaan puretaan pelkästään energiaa.
Alkuun taivuttelin estekentällä hyvin käynnissä, tehtiin ravissa paljon kaarevia uria, vaihtelin paljon suuntaa ja tehtiin myös muutamat pitkät diagonaalit väistöä. Lotto oli tosi kiva koko ajan, ja yllättävän hyvin jaksoi keskittyä, vaikka virtaa siinä oli, kuin pienessä kylässä!
Laukassa ihan vain kevyessä istunnassa ympäri kenttää ja lopuksi käytiin tallin maastoissa laukkaamassa paikat auki. Lotto oli niiiin villinä, että kiittelin itseäni, kun laitoin sille este/maastokuolaimet, sai muuten aika kivasti tehdä pidätteitä, että sain sen hidastamaan laukkapätkän jälkeen. ;)

Ilmeeni oli jotain aivan kauheaa, oli pakko poistaa se.. :P
Täältä tullaan!



Ratsastuksessa meni aikaa hyvällä tuurilla juuri ja juuri sen puolisen tuntia + loppukävelyt, joten sopivan kevyttä näin kolmen vapaapäivän jälkeen. Tallissa oli niin tyytyväinen hevonen, ettei mitään rajaa. Kyllä se vaan nautti, kun sai tukka putkella painella menemään ja purkamaan patoutunutta energiaansa. :)

Fanni, eli toinen ihana talliapurini pääsi tänään myös palkinnoksi ahkerasta auttamisesta, kipuamaan Loton selkään loppuhömpöttelyiden ajaksi. Taisi olla aika kivaa, vai mitä luulette? ;)

Fanni ja Lotto <3
Mulla on kyllä osunut onni kohdalle, kun olen saanut kaksi noin ihanaa hevosenhoitajaa - olette aivan ihania ja ahkeria, kiitos teille Fanni ja Noora. <33

Mullakin on kyllä luottamus kasvanut ihan huikeasti tuohon hevoseen, pari kuukautta sitten en olisi missään nimessä uskaltanut antaa sen laukata noin reippaasti maastossa. (Edellinen hevoseni ei ollut mikään ihanne maastoilukaveri pukkirodeoineen, joten alitajuisesti aina jännitin reipasta laukkaa varsinkin maastossa) Näin sitä pikkuhiljaa uskaltaa nauttia taas siitä vauhdin hurmasta, kun on noin kiltti hevonen ja tietää, ettei se tee mitään ilkeyksissään. :)



Viikonlopulle onkin sitten tosi jännittävät suunnitelmat. Lotto pääsee nimittäin ihka ensimmäisiin alue-estekilpailuihinsa, jos kaikki menee suunnitellusti. (Jos isä saa trailerin kuntoon ennen lauantaita, tai saadaan jostain toinen traileri lainaan, ellei oma tule kuntoon)
Huomenna olisi tarkoitus ottaa Loton kanssa vähän hyppyjä, silmälläpitäen EHKÄ (toivottavasti) mahdollisia estekilpailuita. :)

Lisää kuvia viimepäiviltä:
Bongattu kevään ensimmäinen samppi! Tää oli tosi iso, nyrkin kokoinen! Nimesin sen Oskuksi. ;)




Lotto pääsi moikkaamaan myös sen lempikavereita!
Awww <3




<3

4 kommenttia:

  1. IIK! Ihana Lotto ja miten voikin olla noin herttaisia heppakavereita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiitos! :) Niinpä, nuo Loton kaverit on kyllä aivan ihania! <3

      Poista
  2. Fanni ja noora on kyllä onnekkaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että minä olen enempi se onnekas. ;)

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset