Maastoilemassa

Koska Lori on ollut koko viikon todella kiva ratsastettava, päätin palkita sen tänään lähtemällä Annen & Fiian kanssa maastoon Pöyliövaaraan.
Jännitti alkuun tosi paljon, koska en ole koskaan lähtenyt Lorin kanssa tallin ympäristöstä kauemmas, muutakuin kävelemään pyöräteitä pitkin. Aikaisemmissa postauksissani olenkin kertonut syyn, miksi en ole tykännyt käydä reippaita maastolenkkejä Lorin kanssa.
Tallilla karsinaa putsatessani mietin jo peruvani koko reissun, koska jännitys paheni mitä puhtaammaksi karsina kävi. Pakotin kuitenkin itseni rauhoittumaan ja ajattelemaan, ettei siinä voi kovin pahasti käydä, koska Lori on ollut tosi kiva ja on kuitenkin pohjimmiltaan erittäin järkevä hevonen.
Noh eikai siinä auttanut, kuin hypätä hevosen selkään ja lähteä heppojen kanssa kävelemään kohti Pöyliövaaran maastoja. Meidän talliltamme maastoihin on n. 1km pituinen matka pyöräteitä kävellen. Maastolenkki kesti yhteensä 2h. Alkumatkasta, kun olimme jo jonkin aikaa ravailleet hevosten kanssa, tuli vastaan kuusi moottorikelkkaa. Onneksi kelkat olivat pysähtyneinä ison halkokasan viereen ja ajajat heittelivät halkoja kelkkojen perässä oleviin rekiin.
Lori oli sitä mieltä, että kelkat ovat todella pelottavia, eikä suostunut menemään kovin lähelle, vaan alkoi muulimaisesti peruuttamaan vaikka käskin eteenpäin. Lori jopa peruutti lumikasaan, iski kaviot syvälle hankeen ja jäi siihen seisomaan, "en varmaan liiku tästä mihinkään". Noh rauhoitin itseni tässä tilanteessa ja istuin itse hiljaa ja rauhassa. Maiskuttamalla sain sit hevosen kävelemään pari askelta eteenpäin, sen verran ,että päästiin takas tielle. Kehuin hevosta välittömästi ja löysäsin ohjan. Hetki meni vielä kinastelussa, mut sit yhtäkkiä Lori päättikin ,että eihän nuo kelkat olekaan pelottavia ja käveli tyynesti ohi. Hah, hassu hevonen. Loriin ei siis tepsi tälläisissa tilanteissa se, että alan hirveästi potkimaan tai lyömään raipalla, mitä enemmän itse vauhkoan, sen vimmatummin Lori peruuttaa ja temppuilee.
Fiiakin otti Lorista vaikutteita, eli sekin peruutteli kelkoista kauhistuneena aina, kun Lorikin peruutti. Tässä tilanteessa olisi ollut helppoa se, että joku olisi mennyt meitä edellä kelkoista ohi, silloin olis tääkin Lorin pelleily vältetty. Eipä se nyt kuitenkaan onnistunut, koska ei Fiiakaan suostunut menemään ensimmäisenä.
Jatkettiin ravia heti kelkoista päästyttyämme ja heti kohta näin meidän tuurilla, kapeaa, lumista tietä vastaan tuli traktori isoine peräkärryineen. Huoh. Ajattelin heti, että ei me koskaan päästä jatkamaan matkaa, jos sama rumba alkaa alusta. Pysäytettiin hevoset tielle ja viitottiin traktorin kuljettajalle, että ajaa tien reunaan, jotta me päästään ohi. Lori teki pari kertaa samat peruutusyritykset tässäkin tilanteessa. Fiia sai ihmeellisesti jostain rohkeutta ja käveli ensimmäisenä traktorin ohi rauhassa, joten Lorikin uskalsi kävellä perässä. Traktorin kuljettaja oli todella mukava ja ystävällinen. Hän ajoi traktorin tien vieressä olevaan hankeen ja sammutti koneen. Tosi kilttiä! Ei me oltais saatu hevosia siitä varmaan koskaan ohi, jos traktori olisi ollut käynnissä koko ajan. Loppu maasto menikin sitten suht hyvin siltä kantilta, ettei tullut enää mitään kulkuneuvoja vastaan. Otettiin traktorin jälkeen laukkaa ja laukattiin tosi pitkä pätkä. Välillä ravailtiin ja käveltiin ja taas laukattiin. Lori oli mukava, eikä yrittänyt pukitella tai muutenkaan sikailla, ainakaan alkumatkasta.
Just, ku ite rentouduin ja annoin hevosen laukata isompaa laukkaa, Lori otti spurtit ja yritti pukittaa. Onneksi hoksasin reagoida ajoissa ja sain juuri hevosen hallintaan, ennenkuin se ehti pukittaa. Jatkoin sit laukkaa ihan vaan sen takia, että hevonen ei saa levähtää juuri, kun se alkaa pelleillä. Jos pelleilee, joutuu töihin.
Tämän kohtauksen jälkeen ei tullut enää mitään ongelmaa missään askellajissa, kotoa poispäin mentäessä. Heti, kun käännyttiin kotiin, Lorista tuli vähän pörrö, tiesi varmasti pääsevänsä kotiin. Ravailtiin reippaasti alkuun ja Lori jotain siinä hyppeli säikkyen muka jotain. Olin aivan varma, etten uskalla laukata kotiin päin, koska Lori oli niin pörrönä ja säikkyili kaikkea. Noh taas kerran yllätin itseni ja nostin tyynesti laukan. Laukkasin jonkin matkaa reippaasti ja laukassakin Lori yritti taas kerran pukittaa, mutta ehdin reagoida nopeasti.  Laukkapätkän jälkeen ravailtiin maasto loppuun ja sit loput 2km käveltiin kotiin. Ravissakin Lori pelleili vähän, mutta se oli sellaista pientä, vaikka ärsyttävää olikin. Kaikenkaikkiaan tämänpäiväinen maasto meni paremmin, kuin koskaan aikaisemmat maastoreissut. Hevonen ei ehtinyt pukittaa, ei sinkoillut vaikka säikkyikin ja olin itse huomattavasti rennompi ja nopeampi reagoimaan tilanteissa.
Tänään huomasin sen, että yksi syy tuohon pelleilyyn oli ainakin se että, kun mentiin kotiinpäin, tietysti hevonen tahtoi nopeasti kotiin ja olisi halunnut mennä lujaa ja kun minä en antanut, piti protestoida sitä jotenkin. Lorilla on aina kaikissa asioissa oma tahto ja ilmoittaa sen ainakin selkeästi. Lorin täytyisi nyt tajuta se, että voidaan mennä lujaa, jos osaa käyttäytyä. Olisi helppoa jos osaisi puhua hevosten kieltä, ei tulisi tälläisia kommunikointi ongelmia :)
Mulla ärsyttää itsessäni se, että musta on pitkän ajan saatossa tullut hirveä pelkuri. Onkohan vihdoinkin tää mun itsesuojeluvaisto alkanut heräillä henkiin? Ennen en tuollaista sanaa edes tuntenut, sen verran rämäpää sitä oltiin nuorempana. Tai oikeastaan nyt vuoden sisään musta on vaan tullut nössö.
Eniten mulla ärsyttää tää mun turhanpäiväinen säikkyminen. Säikähdän aina Lorin pukkeja, koska ne ei ole mitään tavallisia pukkeja vaan sellaisia todella isoja, joissa on hankala yrittää pysyä tippumatta ja ne tulee ihan arvaamatta puun takaa. Lori siis melkeinpä aina pukittaa niin, että ensin hyppää ilmaan ja siitä pukittaa. Eli matkaa maahan olisi aika mukavasti, jos tippuisi. Olen yrittänyt itseäni tsempata ja olenkin jo huomattavasti rennompi, kuin ennen. Ennen en olisi mistään hinnasta lähtenyt Lorilla maastoon, en vaikka olisi maksettu. Eli jotain kehitystä on siis tapahtunut ja uskalsin jopa laukata reippaasti pitkiä pätkiä rentona vaikka Lori pelleilikin. Jes!
Täytyy vaan alkaa käymään säännöllisesti maastossa Lorin kanssa, ehkä se sitten lopettaa nuo turhat pelleilyt, kun itsekin opin rentoutumaan vielä paremmin. Onneksi Lori on sentään muuten järkevä maastossa, eipähän tarvitse koskaan pelätä ,että se ryöstäisi. Se olisi jopa pahempaa, entä tuo pukittelu.

Lopuksi videopätkä Lorin pukista viime kesän seurakisoista. Tuolla videolla oleva, on vielä pieni pukki. Tuossa sentään pysyy vielä kyytissä. :)