4. helmikuuta 2013

Juoksutusta ja videoita

Tänään oli siis Lorin juoksutus päivä. Ajatuksena oli rento juoksutus pessoalla. Lorilla taisikin olla liikaa virtaa "rentoon" päivään. Pääty oli taas täynnä mörköjä, joita täytyi singahdella karkuun. Hetken päästä kuitenkin poika rauhoittui, kun oli saanut purettua enimmät virrat juoksentelemalla ,kuin tuulispää. Tästä päivästä ei ole kauheasti kerrottavaa. Olen tapellut melkein kaksi tuntia tämän blogin kanssa.. Tämä aloittamani blogi on minun ensimmäiseni, joten en ihan osaa vielä hallita ulkoasun muokkaamista. Olen saanut jo monta kertaa sotkettua koko blogin ihan harmaaksi.. huoh. En vain löydä kohtaa, mistä voisi muuttaa "luin, tykkäsin, en tykännyt" kohdan tekstin tummemmaksi, nyt se ei näy tarpeeksi hyvin mielestäni.. Noh mutta ehkäpä vielä hoksaan mistä sekin löytyy, nyt vaan en jaksa enää tapella.

Mutta tässä olisi vähän videoa tämänpäiväisestä juoksutuksesta, eilisestä Miian valmennuksesta uudella satulalla, toissapäiväisestä Tiinan estetunnista ja torstain Maijun tunnista pieni pätkä. Videolta huomaa heti mun uuden istuntavirheen: oikea jalka ei ole niin rentona ja pitkänä, kuin vasen. Voi toki johtua satulastakin, satula oli niin erilainen istua, kuin normaalit koulusatulat. Tuossa uudessa satulassa nimittäin on maailman suurimmat polvituet, jonka vuoksi reidet huusivat koko eilisillan hoosiannaa. Auts!

En sit osaa tehdä videoita muutakuin laittamalla ne peräkkäin ja vähän leikellä.. Täytyy opiskella tuota movie makeria vähän enemmän, toivottavasti video on "katsottavaa mallia". :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset