17. helmikuuta 2013

Hyppyjä ja kouluvääntöä

Pitkästä aikaa ratsastin kaksi hevosta samana päivänä. Ensin ratsastin Taikan hepalla Cissyllä pieniä esteitä.
Alkuun ratsastin Cissyä rennoksi ja pyöreäksi käynnissä. Ratsastin käynnissä kulmia ja hain suoraa hevosta. Cissy on välillä vähän kiireinen käynnissä ja ei malttaisi kävellä, vaan hipsuttaa pientä ravia heti, kun saa tilaisuuden. Mentiin käyntiä sit niin kauan, että malttoi kävellä ja käveli hyvää, rentoa käyntiä. Ravissa verryttelin samalla kaavalla, kuin Lorinkin aina. Eli isoja ympyröitä, tempon muutoksia ja vaihdoin useasti suuntaa diagonaalin kautta. Sitten, kun Cissy tuntui ravissa mukavalta ja kuuliaiselta, aloitin laukka verryttelyn. Isoja ympyröitä yms. Cissy oli laukassa alkuun heti aika virkeä ja olisi halunnut mielellään kaahottaa täysiä maneesia ympäri. Hetki meni, että sain hevosen kuuntelemaan minua ja menemään sitä tahtia ,kuin minä itse halusin. Ei mennyt kovin kauaa, kuin hevonen tuntui erittäin mukavalta. Sit alettiin tekemään kontrolliharjoitusta keskihalkaisijalla olevilla kahdella kavaletilla. Kavalettien väli oli 17,5m. Hyppäsin ensin ensimmäisen kavaletin yli ja otin heti seis, siitä jatkoin laukassa seuraavan kavaletin yli ja taas seis. Ensimmäisillä hypyillä hevonen ei olisi halunnut pysähtyä ollenkaan, joten seuraavalla kerralla otin hieman isomman pidätteen. Sen jälkeen Cissy tajusi hyvin, mitä olen hakemassa ja sen jälkeen pysähtyi mallikkaasti joka hypyn jälkeen. Jätin pysähdykset pois ja aloin tulla molempia kavaletteja peräkkäin. Tavoitteena oli, että saan hevosen tulemaan kavaleteilta alas myötälaukassa ja suorana. Cissy tahtoi välillä vähän punkea sinne sun tänne, joten alkuun tämä suoruus, oli vähän haastavaa. Tehtävä oli siis tämä: vasen kierros -> keskihalkaisijalle -> kavaletin yli, laskeutuminen vasempaan laukkaan -> toisen kavaletin yli, laskeutuminen vasempaan laukkaan -> hetki suoraa ja käännös vasempaan. Ja sama toiseen suuntaan. Tämä onnistui loistavasti vasempaan kierrokseen, mutta oikeassa kierroksessa Cissy olisi halunnut laskeutua hypystä aina vasempaan laukkaan. Tehtiin siis useampi toisto oikeaan kierrokseen ja loppua kohden hevonenkin hoksas ja tuli tosi kivoja suoria hyppyjä ja laskeuduttiinkin ihan myötälaukassa.
Nostettiin esteitä vähän loppua kohden. Korkeimmillaan tais olla 70cm?
Cissy oli lopussa mukava ja kuuliainen, mutta taisi vähän kuumua esteistä, koska loppua kohden tuntui, että vauhti olisi kiihtynyt miljoonaan, ellen olis ollu koko ajan hidastamassa sitä. Heh!
Mutta mukavampihan se on ratsastaa hevosella, joka pyrkii itsestään eteen, kuin sellaisella jota täytyy koko ajan potkia eteenpäin, kuin potkukelkkaa.
Ite tykkään Cissystä tosi paljon. Jos joskus tulevaisuudessa ostan estehevosen, haluaisin just Cissyn kaltaisen hevosen; Energisen ja säpäkän pikku tamman. Ihana!

Cissyn jälkeen ratsastin Lorilla n. 40min suht kevyesti, mutta monipuolisesti. Mentiin alkuun käynnissä pohkeenväistöjä ns. siksak tyyliin ja tehtiin myös pohkeenväistöjä suoralla uralla, etuosa uraa seuraten. Mentiin siis kaikkia niitä asioita tänään, mitkä tulee olemaan ensi viikon kilpailuiden radoissa. Käyntiväistöjen jälkeen, tehtiin väistöjä myös ravissa. Alkuun oli hetki vaikeuksia raviväistöjen osalta. Lori olisi halunnut aina nostaa laukan, kun pyysin väistöä tai sitten väisti turhan nopeasti ja meni makkaraksi. Työstin raviväistöjä aika kauan ja lopetin ne vasta, kun hevonen oli rauhallinen, väisti rauhassa ja tahdikkaasti. Lori oli alusta asti todella reipas ja erittäin kevyt, joten tämä päivä sujui aika mukavasti ja rennosti, ilman sen suurempaa tahtojen taistelua. Väistöjen jälkeen, otin laukkaa ja tehtiin laukassa 10m voltteja. Kiinnitin huomiota siihen, että voltin aikana sisäkäteni on rento ja hevonen kääntyy pelkästään ulko-avuilla. Lori oli heti mukana hommassa. Sit, ku voltit oli tehty, tein pienen pätkän HeA:n radasta, eli 10m voltti, heti voltin loppupisteestä keskilaukkaa keskiympyrä, lävistäjä harjoituslaukkaa. Lori tarjosi keskilaukan sijaan lisättyä laukkaa, joten annoin pojan viilettää, kun kerta haluja oli mennä. Tätä tehtiin molempiin suuntiin ja oli kyllä ehkä päivän paras kohokohta se, kun uskalsin vaan antaa hevosen mennä, olin aivan rento ja luotin hevoseen täysin. (Joskus Lori harrasti sitä, että aina ,kun mentiin keskilaukkaa, se säikähti jotain ja veti pukkirodeot. Joten kukaan ei varmaan ihmettele miksi olen ollut keskilaukan suhteen hieman varautunut) Muutamat vastalaukan nostot tehtiin myös suoralla uralla. Lopuksi reenattiin vielä radalle sisääntuloa keskihalkaisijalla kohti Lorin niinsanottua "kauhupäätyä". Laitoin päädyn eteen yhden kappaleen kouluaidoista, jotta saisin edes pienen muiston luotua hevoselle, kilpailutilanteesta.
Kappas kummaa, Lori ei yhtäkkiä enää pelännytkään tätä mainitsemaani päätyä, jota se on pelännyt joka ikinen päivä, ennen tätä päivää. Tervehdykset meni todella hyvin ja kevyesti. Lori halusi liidellä hienoa keskiravia keskihalkaisijaa pitkin, kohti tervehdystä. Pysähdykset sujuivat silti hyvin, Lori on tosi hyvä tekemään pysähdyksen suoraan  myös keskiravista. :)
Itse tykkään tehdä reippaasta ravista/laukasta sisääntulon, koska se näyttää tuomarin silmiin miellyttävämmältä ja on helpompi ratsastaa hevosta suoraan, reippaammassa tahdissa. Usein näkee radoilla sitä, että ratsastajat ratsastavat hevosta liian hitaasti tervehdystä kohti ja hevoset alkavat ennakoimaan ja kiemurtelemaan. Mitä reippaampaa menet tuomaria kohti, sen pienempi mahdollisuus hevosella on kiemurrella. 
Harjoiteltiin keskiravia diagonaalia pitkin joka kerta, kun tultiin keskihalkaisijalta. Joten luonnollisesti vaihdoin koko ajan suuntaa. Lori teki tänään kaiken todella hyvin, ainoa mitä pitää vielä hioa, on juurikin ne pohkeenväistöt. Huomaa, ettei olla tehty niitä taas aikoihin.. Pitää yrittää tehdä itse ne mahdollisimman helposti ja rennosti, jotten hermostuta hevosta turhaan. Mulla oli ennen tapana "yrittää liikaa" itse ja saatoin tehdä jostain erittäin helposta asiasta, todella suuren ongelman sillä, että itse hätäilen ja vauhkoan. Pohkeenväistökin on helppo tehtävä, mutta jostain syystä, se on ollut Lorilla aina se heikoin osaamisalue. Tähänkään ongelmaan ei ole muuta lääkettä, kuin toistoja toistoja toistoja.
Keskiravit onnistuivat tänään odotettua paremmin, aivankuin hevonen olisi lähtenyt lentoon. Onkohan kaikki tämä nyt tuon kouluaidanpätkän tuomaa hyvää tuuria?
Enkäpä Lorillakin on jo hinku päästä kilpailemaan. :)
Oli todella mukavaa pitkästä aikaa, olla aivan yksi isossa maneesissa, koko tila oli vain ja ainoastaan minua varten, eikä tarvinut väistellä ketään. Ah!


Tässä olis kooste, tänpäiväisestä Cissy alias Siiselin kanssa loikkimisesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset