5. helmikuuta 2013

Joukkuekokous

Tänään oli Tiinan ratsastuspäivä. Tiina on ollut mukana kuvioissa siitä asti, kun Lori tuli minulle.
Tiina on kilpaillut esteitä GP 130cm tasolla. Eli erittäin osaava ratsastaja auttamassa minua kehittämään Loria myös estepuolella.
Olipa ihana taas nähdä, kuinka hienosti hevoseni liikkui. Tiina saa aina kaivettua Lorista esiin ne hienot ja ilmavat liikkeet. Ei siinä, ettenkö minäkin osaisi, mutta on se ihan eri luokkaa katsoa, kuinka Tiina ratsastaa Loria.


Tallilta lähdin sitten klo 16:30 Santasportiin RoUrin joukkuekokoukseen. (Rovaniemen Urheiluratsastajat) RoUrin joukkue perustettiin vasta tammikuussa ja se on ensimmäinen Rovaniemeläinen ratsastusjoukkue varmaankin 20 vuoteen.
Tammikuussa perustettiin samaan aikaan este- ja koulujoukkueet ja hain Lorin kanssa koulupuolelle.
Kokouksessa kävimme läpi ratsastuspäiväkirjaa ja suunnittelimme yhdessä joukkueen tiiminvetäjän kanssa tulevaa kisakautta. Laitoimme ylös muutamia seurakoulukilpailuja täältä Rovaniemeltä alkuun, jotta saadaan taas rutiinia ratoihin ja sen jälkeen kilpailukalenteriin lisäsin Keski-Suomen alue- ja kansallisia koulukilpailuja.
Tavoitteena olisi kesällä alkaa kilpailla myös estekisoissa, mutta siihenkin hommaan täytyy saada rutiinia ja osaamista, ennenkuin alan suunnitella pitemmälle. Katsotaan miten Lori kehittyy :)

Tässä vielä muutamia vanhempia kuvia Lorista.




2 kommenttia:

  1. Ei oo ollu joukkuetta 20 vuotta sittenkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aa oot varmaan oikeassa! En ollu ihan varma koska ollut viimeksi joukkue mut muistelin ,et joku sanoi 20 vuotta sitte hehe :)

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset