9. joulukuuta 2013

Hirveät pakkaset

Hui, että kun tänne meille on iskenyt hirveät pakkaset!
Eilen pakkasta oli kotoa lähtiessä -30 astetta!!



Viikonloppuna olleiden (pe-la) valmennusten takia, oli ihan pakko liikuttaa hevonen, kun tehtiin lauantaina paljon töitä, niin mulla ei luonto anna periksi jättää hevosta seisomaan edes tällaisilla pakkasilla.
Lyötiin sitten Loton kanssa molemmille paljon vaatetta päälle, ja lähdettiin ulos uhmaamaan -32 asteen pakkasta!

Alunperin oli tarkoitus pyöriä tallin omissa maastoissa sen verran, että hevonen pääsee ojentelemaan jalkojaan valmennusten ja tallissa seisomisen jälkeen edes vähän. (Hevosia ei viety eilen ulos ollenkaan, kovasta pakkasesta johtuen)
Kerkesin kävellä Loton kanssa kerran tallin maaston ympäri, kun jo kyllästyin samoihin maisemiin. Otettiin sitten suunnaksi päätien viereltä kulku koko Pöykkölän ympäri asutusten keskeltä pyöräteillä kävellen. Käytiin Loton kanssa yhteensä tunnin lenkki, kilometrejä taisi kertyä nelisen kilometriä. Lottoa ei haitannut pakkanen lainkaan, ja muutenkin käyttäytyi oikein mallikkaasti. Ensimmäistä kertaa lähdin Loton kanssa asutusten keskelle vilkkauteen ja vielä ihan kahdestaan! Ei ihan joka hevosen kanssa uskaltaisi, saatikaan vielä jonkun muun nuin nuoren hevosen kanssa.

Ei tullut kylmä reissussa, kun oli tarpeeksi vaatetta molemmilla!
Lotolla päällä 200g ratsastusloimi ja kolme paksua villa vilttiä.
Yhden kerran Lotolle iski paniikki matkan aikana -  parkissa oleva pakettiauto oli yksinkertaisesti vain niin pelottava, että sille piti hirveästi pöristä ja siitä ottaa ritolat kohti kotia. Sain sen onneksi heti pysähtymään, ja päättäväisesti käskin sen jatkaa matkaa sinne, minne oltiinkin menossa. Lotto yritti toistamiseen kääntyä kotiin, hyppäsi oikein teatraalisesti pystyynkin, kun en antanut periksi. Viimeisenä se yritti peruuttaa kohti kotia, siinä vaiheessa jouduin potkaista niin lujaa, kuin jaloista lähti ja sitten se uskoi, ja tosi nätisti jatkoikin sitten matkaa. Seuraava jännityksen aihe olikin sitten Siwa ja siwan parkkipaikka. Lotto pörisi koko matkan Siwan ohitse, mutta uskalsi ohittaa sen, toki hiipien. ;)
Loppu matka menikin ilman sen suurempia ongelmia, Lotto uskalsi rentoutuakin tosi kivasti ja pitkin ohjin mentiin kotiin. Oli jotenkin tosi hauskaa, että hevonen on muuten ihan hirveän rento, mutta koko reissun ajan se pörisi ties millekin postilaatikolle, koiralle tai jouluvaloille. Hauska!

Lotto oli aivan mielissään, kun päästiin kotiin ja oli koko loppu illan erittäin iloisella päällä. Teki selvästi hyvää päästä vähän vilskeeseen, on se hyvä tapa myös totuttaa hevosta kaikennäköisiin ääniin ja tapahtumiin. Hevosillekin on tosi mielekästä, kun on paljon katseltavaa, niin ei tule vain tylsää kävelyä päämäärättömästi tutuilla maastoreiteillä, jossa katseltavina ovat ainoastaan samat ja tutut puut. ;)

Tänään on vielä yhtä paljon pakkasta, kuin eilenkin. Ajatuksena oli pitää Lotolle tänään ansaittu vapaapäivä, ja se on ihan hyvä päätös. Hevoset ovat tänäänkin jääneet sisälle, mutta ajattelin kuitenkin laittaa Loton ulos iltapäivällä edes parin tunnin ajaksi.
Huomenna mulla on aamutallin teko, ja tallilla pitää aamulla olla jo ennen seitsemää. En millään jaksa ajaa aamulla täältä kotoa asti unenpöpperössä tallille, joten päätin sitten, että jään tänään tallille yöksi! Mikäs sen helpompaa sitten aamulla herätä!
Onneksi meidän tallin yläkerrassa on tosi ihanat leiritilat, niin siellä on tosi mukava yöpyä. Saan myös tallinomistajamme Meijun koiran mulle yövahdiksi ja seuraksi. :)


10 kommenttia:

  1. Kyllä meillä hevoset viedään pihalle ainakin -35 pakkaseen asti, ovat vain vähemmän aikaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Tietysti haluaisin, että munkin hevonen vietäisiin tarhaan, oli pakkasta miten hyvänsä, mutta meillä tallinomistaja ei vie hevosia tarhaan näin kovilla pakkasilla. Siksi vien Loton itse ulos sitten, kun menen tallille. :)

      Poista
    2. Ymmärrän tallinomistajas hyvin, kun kymmenet hevoset pitäisi viedä -30 ulos, eihän se tunnu kivalle. Lisäksi, kovat pakkaset on keuhkoille huonoksi. Siksi on viisasta että omistaja vie hevosensa ulos (VÄHÄKSI AIKAA) halutessaan.

      Poista
    3. Jep niinpä. Ei ne kovat pakkaset hevosten keuhkoille ole huonoksi, ihmisille kyllä. :)

      Poista
  2. http://i.imgur.com/DWmd0hn.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh! Onneksi meillä on ulkona vaan kaks loimea ;)

      Poista
  3. Jestas mikä kylmyys siellä!! Hyrrr...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta! Hyrr.. Onneksi nyt on lauhtumaan päin, ja nyt on enää "vain" -22 astetta. :D

      Poista
  4. Hah! Pohjoisessa on hieman eri mentaliteetti hevosten liikuttamisen suhteen pakkasilla. Täällä etelässä monet ratsastajat lopettavat rankemmat treenit kun mittari näyttää -15 astetetta, ja kävelevät/taluttelevat vain kun on -20 astetta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo, olen kuullut tuosta aika monta juttua. Mun mielestä pakkanen ei estä liikutusta. Pakkanen ei oo pahaksi hevoselle, enemmänkin ihmisille. :)

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset