7. joulukuuta 2013

Mintun valmennukset

Nyt on takana taas ihan mahtavat kaksi päiväiset valmennukset Minttu Pulliaisen silmien alla.
Ensimmäisenä päivänä tuntui, että ei ihan ollut meidän päivä, mutta tänään sitten onnistui jo paljon paremmin kaikki!

Perjantaina, eli eilen haettiin alkuun hyvää keskikäyntiä, siitä siirryttiin kevyeen raviin ja ravissa siirreltiin etujalkojen paikkaa vasemmalta oikealle suoristuksen kautta. Loppua kohti etujalkojen siirron piti olla nopeampi tempoinen, poikitusaste kasvoi myös. Tehtiin Loton kanssa tätä tehtävää lopuksi 4 askelta etujalat vasemmalla, suoristus, 4 askelta etujalat oikealle, suoristus jnejne. Lotto teki tosi hyvin, hieman pidempi se olisi saanut olla kauttaaltaan kaulalinjastaan ja rentoutua hieman enemmän. Tehtävät tulivat kuitenkin sen verran nopeasti, että Lotto koki sen hieman jännittävänä, vaikka tosi hienosti tekikin muuten.
Ravin jälkeen otettiin käyntiin, haettiin taas iso keskikäynti ja keskikäynnistä laukannosto suoralla uralla, ulko ohjalla suoristuksen jälkeen suoraa keskilaukkaan. Hevosen piti siis heti laukannostossa ottaa jo ensimmäisestä askeleesta alkaen keskilaukkaa.
Mintun ohjeiden mukaan; jos nostetaan laukka keskikäynnistä, tulee laukan olla heti keskilaukkaa. Jos nostetaan laukka kootusta käynnistä, tulee laukan olla koottua laukka jne.

Lotto teki tosi hyvin, ja jopa innostui vähän näistä nostoista liikaakin. Hetken verran jäätiin sitten laukkaamaan ympäri hallia keskilaukkaa, jonka jälkeen alettiin tekemään hallin keskelle kulmia, ja kulmien aikana piti koota hevosta kohti koottua laukkaa ja koota hevoset rauhassa niin, että saatiin hyviä, pehmeitä, tasapainoisia siirtymisiä laukasta käyntiin. Lotto teki tosi hyvin tätäkin, mutta oli aika vahva keskilaukan jäljiltä - olisi halunnut laukata vain lujaa, mutta sitten, kun tajusi idean niin kokosi tosi hyvin.

Lauantaina jatkettiin vähän samalla kaavalla, kuin perjantaina.
Alkuun ravissa siirreltiin taas etujalkojen paikkaa reilustikin, ja verryttelyn jälkeen tehtiin paljon harjoitteita takaosakäännöksiä varten. Minttu laittoi "tötsän" maneesiin, jota piti kiertää ns. "työskentelypiruettina" niin, että tötsän piti säilyä koko ajan hevosen kupeen kohdalla taka-alalla. (Takaosakäännös = piruetti laukassa. Sama tekniikka) lopuksi sitten tehtiin Loton kanssa useita kokonaisia takaosakäännöksiä molempiin suuntiin. Minttu kehui Loton kykyä tehdä niitä, ja että pienellä hiomisella niistä voisi radalla saada jopa 9 luokkaa. Lotto tykkäsi hirveästi näistä takaosakäännös harjoituksista, se oli ihan mielissään ja teki niin hirveän hyvin!

Tänään oli ihan kivasti pakkasta valmennuksessa. Ei tullut onneksi yhtään kylmä. :)
Laukassa jatkettiin vähän samalla kaavalla, eli tehtiin reiluja kokoamisia ympyrällä, ja siirreltiin takaosaa sisään muutaman askeleen verran sulkumaisesti. Aina, kun saatiin oikea vaste, jatkettiin laukkaa vähän eteen palkiten hevosta. Lopuksi taas koottiin laukkaa reilusti, ja tehtiin muutamia laukka käynti siirtymisiä molempiin suuntiin. Lotto oli laukassa tosi hyvä!

Ihan huippu valmennukset oli kyllä taas - oon tosi tyytyväinen! Tällä kertaa valmennuksessa huomasi, että vaatimustaso oli aivan toista luokkaa, kuin mitä ennen on ollut. Ennen tehtiin vähän back to basics juttuja, mutta nyt aletaan pikku hiljaa nostaa tasoa. Henkilökohtainen mielipiteeni tähän on että; hyvä! Koska minusta valmennukset on paljon mielekkäämpiä, kun tehdään paljon.
Iski vähän paineita päälle sekin, että Minttu sanoi haluavansa nähdä ensi kauden lopulla vaativasta papereita. Hui! Tuntuu jotenkin tosi jännältä, että me saatetaan oikeasti olla ensi kauden loppupuolella jo starttaamassa vaativaa. Ihan huisia!
Täytyy pitää nyt peukkuja, että hevonen pysyy terveenä, jotta päästään toteuttamaan meidän tavoite! *kopkop*

Lotto tarhaa oikein iloisena, vaikka pakkasta -23 astetta. Onneksi on hyvä ja paksu 500g toppis ulos tämmöisille keleille! :)
Mun mielestä hevosen täytyy päästä tarhaan, oli pakkasta miten hyvänsä. 


5 kommenttia:

  1. Mistä oot noin paksun loimen löytäny?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjoisen Ratsusta. Toi on Weather Beeta, eli löytyy muualtakin. :)

      Poista
  2. http://arvaamattomasti.blogspot.fi/2013/12/ma-pidan-susta-ja-tavasta-jolla-kaiken.html
    Sait haasteen! :)

    VastaaPoista
  3. Oon tuosta samaa mieltä että ulos vaikka olis reilustikki pakkasta!

    Tietty järki tässäkin ja jokaisen luulis oma eläimensä tuntea, että miten kestää kylmää. Mut itekki veisin niillä kolmenkympin pakkasillakin ainakin käymään ulkona. Jos siis tiedän että hevonen ei siitä kärsi :)
    Parhaimmillaan pakkasta ollu lähes -35 astetta + tuuli silti käyty kävelemässä hopsujen kanssa. Takkia vaan kunnolla päälle, itelle ja hepalle.

    Varmaan tästäkin joku sua tulee arvostelemaan mutta nehän saa taas jättää omaan arvoonsa :D
    Etköhän sää just nimenomaan tiedä mitä Lotto kestää ja mitä ei ;P

    -Nea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinpä. Tietysti jokainen hevonen pärjää ulkona, kunhan se on tarpeeksi hyvin loimitettu. Tai jotkut pärjää ihan ilmankin. Se on niin hevoskohtaista ja toki riippuu myös omistajasta. :)

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset