29. tammikuuta 2014

Alas pilvistä

Treenattiin tänään Loton kanssa Lindan valmennuksessa, ja tuli taas  todistettua, että on tää ratsastus kyllä vaan niin vaikeeta välillä.. :p
Eilinen taisikin olla vain "esimakua" tulevasta, ja tänään putosin taas kovaa ja korkealta takaisin sieltä pilvilinnoista.


Valmennuksessa tehtiin samoilla linjoilla tehtäviä, kuin mitä aikaisemmissakin valmennuksissa, eli aloitettiin työntämällä käyntiä isoksi kohti keskikäyntiä, ja taivuteltiin ylitaivutusten muodossa, ja tässä ideana se, että saisin Loton niskaa niin alas, kuin mahdollista ja selkää sitten päinvastoin, eli ylös.
Ravissa jatkettiin samaa tehtävää, pysyteltiin isolla pääty-ympyrällä, jossa mulla on mahdollista taivuttaa se reilusti rungostaan. Oikeaan suuntaan Lotto oli todella hyvä heti alkuun, oli ihan läpi ja kantoi tosi hyvin itseään. Vasen suunta on meille molemmille se heikompi suunta, joten siinä saatiin teettää tosi paljon tehtävää, ja jouduin itse aika koville tässä, kun mun vasemman puolen avut on tosi heikot verrattuna oikean puolen apuihin, niin sain kyllä käyttää kaikki energiat mun kehosta, mitä vaan irti sain. Tosi raivostuttavaa, kun aivot kyllä tietää mitä tehdä, ja lähettää tietoa, mutta kun kroppa on vaan niin hidas vastaamaan. Treeniä, treeniä!
Vasempaan suuntaan siis taivutettiin ylitaivutuksella sisään, ja mun pitää olla tosi nopea sisäkäden apujen kanssa, kun Lotto helposti jää "jäkittämään" vasenta ohjaa vasten ja ns. "puree kuolaimeen kiinni", ja sitä kautta se menee tosi vahvaksi ja kovaksi. Eli salaman nopeita pidäte "sykäyksiä" koko ajan, ettei sillä ole mahdollista missään vaiheessa jäädä tukeutumaan ohjalle/heittäytyä kovaksi, vaan joutuu itse kantaa itsensä.
Vasemmassa suunnassa oli tosi paljon hankaluuksia alkuun, Lotto ei olisi millään halunnut kantaa itseään - minä olen edelleen aivan liian hidas mun apujen kanssa vasemmalle.
Hartaasti työskenneltyämme, alkoi kuitenkin työ tuottaa tulosta, ja Lotto yhtäkkiä vaan napsahti läpi, ja sen jälkeen fiilis oli ihan huikea. Huhhuh!

Hieman selvennystä vielä; Lotto siis kyllä taipuu nätisti vasemmalle, mutta jos lähdetään taivuttaa sitä yli, niin on se tietty kohta mitä se ei halua ylittää, ja jos käsken sen ylittää sen - se pistää ranttaliksi. Toki täysin ymmärrettävä reaktio, koska se on sille vain yksinkertaisesti vaikeaa, kun se on vähän jäykkä oikeasta kyljestään, ja se tarvii sitä aktiivista jumppaamista nyt pitkäkestoisemmin, jotta se oikeasti vertyy sieltä täysin. Uskon myös, kun se eilen oli niin sika hyvä -  taipuisa ja käytti itseään täysin myös oikeasta kyljestään, niin voi olla, että se oli vähän väsynyt lihaksistoltaan eilisen jälkeen, ja siksi tänään sillä oli vähän vaikeampaa.
Jumpattiin se oikein hyvin läpi tänään molemmista kyljistään, ja Lotto parani koko ajan valmennuksen edetessä.


Laukassa tehtiin samaa tehtävää, kuin ravissakin, ja Lotto oli ihan mahtava laukassa! Se toimi tosi kivasti ja pienillä avuilla.
Ennen meillä oli enemmän ongelmia laukassa, kun taas ravissa kaikki oli tosi helppoa - nyt se on kääntynyt päinvastoin. Ihan hyvä, että nää puolet vaihtuu treenikauden aikana.

Jumppailun jälkeen tehtiin vielä pitkiä diagonaaleja väistöjä molempiin suuntiin, ja lopuksi vielä pitkät diagonaalit myös sulkua. Lotto teki älyttömän hyvin sulut oikealle, vasemmalle oli luonnollisesti pientä hakemista alkuun, mutta lopuksi sujui oikein hyvin.

Vaikka tänään valmennuksessa tuli taas molemmille niitä tukalia tilanteita, ongelmien ratkomista, hiusten repimistä yms, niin päästiin tän valmennuksen aikana taas yksi askel eteenpäin meidän tiellä. Tosi huojentavaa kuulla nuo edellämainitut sanat suoraa myös valmentajan suusta. 

Lotto hörisee vielä ennen sisälle menoa. :)
Pakko mainita vielä, että oon niin tyytyväinen nuihin Lindan valmennuksiin. Saan niistä joka kerta enemmän ja enemmän irti, ja ollaan kehitytty Loton kanssa huimasti jo pelkässä kuukaudessa!
Saapa nähdä, missä ollaan ensi kesänä. Olis ihanaa jos voisi vilkaista tulevaisuuteen, mutta kun se ei ole mahdollista - on pakko vaan pitää hyvä treenivire yllä ja jaksaa painaa vaikeuksista huolimatta. :)

Nyt tavoitteena vaan jumpata ja vahvistaa sitä Loton oikeaa heikompaa kylkeä, ja sen ohella toki vahvistaa mun vasemman puolen apuja. Sitten, kun nää kaks asiaa on korjattu, niin ollaan jo voiton puolella, ja kaikki sujuu jatkossa varmasti paljon, paljon helpommin!



Ihanteellisia treenejä kaikille! :)

 

2 kommenttia:

  1. Lotto on valtavan hieno ja rehellinen nuori hevonen. Mie olen ihan varma siitä että sulla tulee olemaan hyvä kilpa-ura sen kanssa. Sulla on suunta jo sinne vaativiin luokkiin. Loton tehtävä on pitää sun jalat maanpinnalla, että myös sinä olisit sinne vaativille asti valmis. Te molemmat ootte menossa sinne, sehän on ihan varma juttu. Koettelemukset opettaa ja kasvattaa. Välillä menee ihan mielettömän hienosti ja seuraavana päivänä taas jotain ihan muuta. Mutta kaikki nämä valmentaa teitä molempia koko ajan. Huonon päivän jälkeen osaat ottaa hyvästä päivästä kaiken irti, vaan entäs päinvastoin? Muista silloin, että SINÄ OLET hyvä ratsastaja, SINÄ OSAAT. Huonojen päivien on tarkoitus muistuttaa niistä asioista, jotka ovat tärkeitä ja osana kokonaisuutta. Anna huonojen päivien tulla, opi niistä ja anna mennä. Entäpä jos se seuraava päivä onkin hyvä vain ja ainoastaan siksi, että opit eilisestä? Lotto kehittyy huimaa vauhtia, sen vuoksi näitä hankaliakin päiviä on tasaisen säännöllisesti. Sun pitää silloin olla kärsivällinen ja kertoa Lotolle että miten tämä homma hoidetaan. Sehän me kyllä ollaan huomattu, ettei Lotolle tarvi kovin monesti asioita kertoa, kun se jo osaa ne. Sun pitää olla ite nopeampi ymmärtämään että sun alla on todella älykäs ja kehittyvä hevonen. Älä jää kiinni epäolellisiin ja nosta häntä pystyyn. Kun mie katon sun ratsastusta, voin oikeasti ylpeänä todeta, että tuo tuolla on MINUN sisko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Minna, mulla tuli melkein itku! Oot aivan ihana, kiitos!!! <3

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset