3. tammikuuta 2014

Esityksestä jännitystä

Nyt uuden vuoden kunniaksi ollaan Loton kanssa pidetty treenit parin päivän ajan kevyempänä, ja ollaan menty ilman satulaa "humputellen" maneesissa.
Olen mennyt viimeksi ilman satulaa viime kesänä, ja silloin Lotto ei kauheasti siitä tykännyt, kun se on niin herkkä, ja hermostuu/ylireagoi tosi helposti siihen, jos vähänkin jalka tai muu kropan osa mulla heilahtaa. Laukkaa esim. en ole tykännyt sillä mennä ilman satulaa, kun se on niin hermostunut silloin ja laukkaa tosi kovaa, kun ei tykkää mun heilunnasta yhtään.
Nyt kuitenkin Lotto on ollut ilman satulaa ihan älyttömän hyvä!


Torstaina ehdin jo lähteä tallista kohti maneesia, mutta jos olisin tiennyt, mitä saaman pitää, olisin palannut takaisin ja hakenut satulan..

Meidän tallillamme järjestetään pitkin talvea esityksiä ulkomaalaisille turisteille, ja näiden ohjelmanumeroiden välissä ulkona ja tallissa turha liikkuminen on kielletty. 
Ohjelmanumeron nimi on "Lumikuningatar" ja ohjelmanumero alkaa tarhojen takaa, kun "rosvot" hyökkäävät papatteja ampuen turistien luokse. Tarhoilta turistit ohjataan läpi tuntipuolen käytävän ihan pilkkopimeässä tallissa, ja heidät uskotellaan olevan "siepattuja pahan rosvopäällikön toimesta".
Tallin läpi he menevät etuoven eteen ja viimeinen esitys esitetään tallin ja maneesin välissä. Tästä esityksestä lähtee tosi iso meteli, kun näyttelijät "karjuvat" ja esiintyvät yleisölle. Tää näytös on muuten tosi viihdyttävä!
Näytöksen jälkeen turistit ohjataan tallin vierelle, jossa 2-4 rekihevosta odottavat täysipitkine vanhanaikaisine rekineen. Kaikilla rekihevosilla on isot kellot siloissa, jotka pitävät tosi kovaa ääntä, ja alkuun Lotto pelkäsi tätä meteliä jonkin verran. Yksityispuolen hevoset näkevät rekihevoset omista ikkunoistaan tallista, joten on tosi huvittavaa katsoa, kun kaikki hevoset "seuraavat esitystä" omista karsinoistaan.
Turisteja on usein niin paljon, että jopa neljä hevosta joutuvat tekemään kaksi keikkaa, saadakseen kaikki turistit vietyä viimeiseen päämäärään, eli tallimme tontilla sijaitsevalle "lumimaalle"- joka on siis turistikohde.
Turisteja saattaa siis olla jopa 40 kerralla, niin voitte kuvitella mikä meteli siitä lähtee. :P 
Yksi esitys kaikkine versioineen + rekineen kestää n. 30min (esityksiä saattaa olla pari kolmekin peräkkäin joskus), ja sinä aikana siis yksityishevosten vientiä maneesiin, maneesista pois, tallissa turha liikuminen yms pitää välttää, koska ei haluta pilata turisteja varten tehtyä "tunnelmaa"
Jos kaikki ramppaisivat esityksen aikana normaalisti ympäri tallia, menisi ihan pipariksi koko esitys, koska pitäähän siitä saada se tunnelma, että turistit saisivat esityksestä kaiken irti.

Kuitenkin, kun olin menossa Loton kanssa maneesiin, olin kokonaan unohtanut, että kohta alkaa uusi esitys ja jouduin tosi kiireellä äkkiä mennä maneesiin, että ehdin alta pois ennen esityksen alkua. Kun pääsin maneesiin, Lotto oli tosi hermostunut ja kävi ihan hirveän kuumana koko ajan, kun se jännitti tuota esitystä ja siitä aiheutunutta meteliä. Ajattelin selkään nousun olevan järkevämpi ratkaisu, kuin kävellä poukkoilevan hevosen vierellä. Noh, menin penkiltä selkään ja heti, kun pääsin selkään niin herra-hevosen jännittyneisyys purkautui sillä, että heti selkään päästyäni se veti viisi kertaa etujalat suoraa kohti kattoa, eli nousi siis tikkusuorana pystyyn  viisi kertaa peräkkäin - aina ,kun etujalat palasivat takaisin maahan, nousivat ne samantien ylös.
En ymmärrä miten pysyin selässä, mulla ei edes tasapaino heilahtanut vaikka olin ilman satulaa. Ehkä kaikki kävi niin nopeasti, etten ehtinyt reagoida. Siinä sitten pyrryttelin sitä ja nousuepisodin jälkeen Lotto lähti hypähtelemään ja steppaamaan kaiken maailman piaffet siinä. Se poikitteli, esitteli sulkuja, avoja, piaffea yms ja minä vaan yritin sitä äänellä rauhoitella. Lotto oli niin reaktiivinen ja hermostunut sillä hetkellä, että aina, kun yritin pitää pohkeet kiinni, niin se yritti joko karata pystyyn tai paikalta. Mulla kävi mielessä, että tuun alas selästä, mutta vahvaluontoisena en vain yksin kertaisesti halunnut antaa periksi. 
Mulla oli ohjat koko ajan kunnolla kädessä, ja vaikka Lotto olikin tosi hermostunut ja kuuma, niin se pysyi kuitenkin koko ajan käsissä ja kulki tosi pehmeänä edestä. Ennen tällaisissa tilanteissa se meni tosi kovaksi kaulaltaan, enkä saanut siihen yhtään tuntumaa ja se vaan veteli pää taivaissa. Eli jokin pieni läpimurto on siis tapahtunut. ;) Se oli siis tosi pyöreä, ehkä jopa ihan yliöpyöreäkin, mikä ei tosin ole haitaksi ollenkaan.
Laitoin maneesista radion päälle, lauleskelin itsekin muka ylirentona mukana ja vaan ratsastin Lotolla käynnissä avoja, väistöjä yms. jotta saan oikeasti sen reagoimaan halutulla tavalla pohkeeseen, ja että pysty OIKEASTI käyttää sitä jalkaa ilman että hevonen reagoi siihen yli tai ei anna mun vaikuttaa siihen. 20min me tehtiin käynnissä kaikenmaailman liikkeitä, ja sitten yhtäkkiä se vain rentoutui ja oli taas mun avuilla. Huhhuh. Käynnin jälkeen otin n. 20min ravia ja vaan humputeltiin ympäri hallia tehden paljon ympyröitä, avoja ja väistöjä. Teetätin sillä koko ajan tosi paljon, että saisin sen keskittymään minuun. Laukkaa en ottanut. 
Älyttömän hermostunut se oli koko ratsastuksen ajan, mutta oli kuitenkin avuilla ja pehmeä suusta ja niskasta? Siis onko tää se Lotto jonka tiedän? Aivan ihmeellistä.. :P

Lotto jännittyneenä katsoo maneesin oville
Ratsastuksen jälkeen oli tosi huvittavaa taluttaa Lotto talliin, kun se jännäsi ihan hirveästi maneesin ovea, kun luuli esityksen olevan vielä siellä. Se kuikuili joka suuntaan ja "etsimällä etsi" jotain pelottavaa ja jännittävää. Kuitenkin esitys oli jo ehtinyt loppua, eikä pihalla ollut, kuin enää tyhjät reet niin sekin rentoutui. Hassu hevonen. 
Heti kun ehdin keskiviikkona kehua sitä, miten fiksu se on, niin sitten pitää heti perua sanat. ;)

Eilen varasin Lotolle tälle päivälle hieronnan, ja Outi kehotti menemään vielä ilman satulaa ennen hierontaa, niin päätin sitten mennä toisenkin päivän ilman satulaa humputellen. Lotto oli eilen aivan päinvastainen, kuin mitä se oli torstaina. Lotto oli tosi rento, rauhallinen ja tyyni. Ravailtiin verryttelyksi oikein rentoa ja pitkää ravia, tein aina pitkät sivut temponmuutoksia ja vähän avoa. Muuten mentiin ravissa sitten ihan vain kaarevia uria ja ympäri hallia humputellen.
Lotto oli niin rento ja kiva, että uskalsin sitten viimeksi viime kesän, kokeilla laukkaa ja ei se sanonut yhtään mitään (?) Aivan rentona puksutti vaan menemään tosi pyöreänä ja rauhallisena. Ei tietoakaan hötkyilystä tai sinkoilusta, vaikka mun jalka vahingossa välillä heilahtikin.
Lotto oli kaikenkaikkiaan tosi ihana eilen, ja olin niin ihmeissäni, että mitä tälle hevoselle on tapahtunut, kun se on jotenkin kasvanut henkisesti.  ;)
Ehkä vihdoin työ alkaa tuottaa tulosta, ja sen ratsastettavuus vaan paranee ja paranee, oli sitten satulaa tai ei!

Lotto rakastaa Fiiaa :P
Tänään Lotolla on hieronta klo 18, ja käyn varttia ennen hierontaa vähän ravailemassa ilman satulaa, että Outi pääsee hieromaan "syvemmältä" kun lihakset ovat jo valmiiksi lämpimät.
Rentoa humputtelua siis tänäänkin tiedossa. :)

Meidän tallille tuli keskiviikkona kaksi uutta yksityistä, toinen Loton viereen, ja toinen Fiian viereen. (Lotto ja Fiia ovat vastakkaisissa karsinoissa)
Lotto on aivan rakastunut tähän uuteen tammaan, ja yrittää venyyttää oikeen että pääsis haistelemaan. ;)


Jos ette ole muuten vielä huomanneet, Rovaniemen Horse Sportissa on alkanut uuden vuoden kunniaksi alennukset! Käykää kurkkaamassa!




4 kommenttia:

  1. Kannattaakohan siulla kertoa show'n juonta julkisesti netissä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuossa ollut, kuin murto-osa esityksestä. En näe estettä, miksen saisi siitä puhua. Tarkistin asian vielä tallin omistajalta, ja asia ok. :)

      Poista
  2. varmasti täällä noi ulkomaalaiset turistit käy lukemassa juonen :D eikä tuossa ees kerrottu mitään kummalllista..

    VastaaPoista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset