1. tammikuuta 2014

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Oikein ihanaa uutta vuotta!
Toivottavasti tämä vuosi toisi tullessaan enemmän ilon aiheita, kuin mitä edellinen vuosi piti sisällään. Edellinen vuosi vei mukanaan elämäni rakkaimman asian, ja koin muutenkin vuoden 2013 olleen minulle epäonnen vuosi. Liekö ihan utopistinen ajatus, mutta näin se vain menee..
Toivotan jokaiselle hyvää alkanutta uutta vuotta ja olkoon onni myötäinen!




Leevi on saanut opetella viettämään maalaiselämää olemalla irti pihalla. Se viihtyy ulkona max. 30min, ja tulee itse ovelle, kun tahtoo sisälle, eikä sitä tarvitse enää vartioida, kun se ei lähde minnekään. :)
Lotto sai viettää vapaapäivää maanantaina, minun ollessa kiireinen. Eilen sitten ehdin vitkastella tallissa jo niin pitkään, että pääsin lähtemään hevosen kanssa maneesiin vasta puoli kuuden maissa. En hoksannut katsoa kelloa lainkaan, ja toki olisin pitänyt enemmän kiirettä jos olisin muistanut, että jo kuuden aikaan saa alkaa ampumaan raketteja. Tallimme sijaitsee aivan keskustan lähettyvillä, joten pauke ja valovälähdykset ammutuista raketeista on myös sen mukainen, eli kova.

Viime vuonna olin ihan yhtä tyhmä lähtiessäni Lorin kanssa maneesiin uutena vuotena juuri rakettien ampumis aikaan, ja muistan ikuisesti Lorin pukkirodeot, mitä se teki aina pauketta kuullessaan.

Aloitin ratsastamisen käynnissä, jumppasin Lottoa todella paljon eilen reiluilla ylitaivutuksilla jokaisessa askellajissa vuoroitellen ulos ja sisään. Lotto notkistui todella nopeasti, ja pehmeni ihan niskastaan ja antoi oikein periksi. Olin varmaan ,kuin naantalin aurinko siellä selässä eilen, niin ihanalta tuo hevonen tuntui!
Laukassa tein ainoastaan vain vastalaukkaa ympäri hallia, ja tein aina päätyihin pääty-ympyrät. Lotto on kehittynyt vastalaukassa ihan älyttömästi - se säilyttää tahdin läpi ympyröiden ja kulmienkin ja on muutenkin vahvistunut laukassa paljon.
Tavoitteena mulla oli saada ratsastettua Lotto mahdollisimman pitkälle ja rennolle kaulalle jokaisessa askellajissa. Lotolle on tosi helppo kulkea ryhdikkäänä ja lyhyenä, mutta sen "pitkäksi" saaminen on tosi haastavaa välillä. Eilen tuntui, että palaset vain loksahteli kohdilleen!

Mun mielestä on tärkeää, että kouluhevosta pystyy pidentää ja lyhentää, ja se että hevonen oikeasti pystyy vetää itsensä pakettiin, jonka jälkeen rentouttaa itsensä oikein pitkäksi. Variaatiot on aina hyväksi, ja näin saa myös hevosesta uusia ulottuvuuksia!

Vastalaukkojen aikana alkoi maneesiin kuulumaan satunnaisia ilotulitteiden räjähtely ääniä, mutta en juurikaan niitä hoksannut, kun olin niin keskittynyt ratsastamiseen. Välikäyntien aikana sitten hoksasin, että kylläpäs täällä paukkuu kovastikin. Puoli seitsemän aikaan alkoi sitten kunnon jytinät, kun lähistöllä ammuttiin kerralla todella paljon raketteja taukoamatta pitkän aikaa.
Ette usko mitä tuo mun viisi vuotias teki - no ei korvaansa lotkauttanut.
Otin sitten paukkeen keskellä vielä vähän vastalaukkaa ja ravailin sen oikein hyvin eteen alas, ja Lotto oikein rentona vain puksutti menemään. Se ei säikähdellyt/säpsyillyt yhtään edes korvia vihlovia vinkaisuja tai paukkeita. Lotto keskittyi niin paljon työntekoon, ja sain sen niin läpi rennoksi, että ei se välittänyt mistään ympärillä tapahtuneesta yhtään mitään. Huippu hevonen!



Arvelin "h*lvetin repeävän" kun astumme ulos maneesista talliin mentäessä, kun Lotto näkisi valo ilmiöt jotka lähtevät raketeista. Fiia oli tulossa yhtä aikaa maneesista, ja se pelkäsi aika paljon pauketta ja jytinää, niin olin jo varautunut kaaokseen. Eipä se Lotto sanonut mitään, ei edes katsonut vaikka taivas värittyi maailman kaikista väreistä. On se vaan fiksu hevonen, ei voi muuta sanoa! Aivan löysällä narulla sain sen taluttaa talliin, eikä ollut kiire minnekkään. :)

Tallissa hevoset saivat iltaheinät aika pian, ja jätettiin yöksi hevosille valot päälle, etteivät ne niin näkisi valovälähdyksiä yms. Pari hevosta oli aika hermostuneina karsinassa, mutta Lotto laittoi tyytyväisenä päikkäreille. :P

Vietettiin Jaakon kanssa vähän erilaisempaa uutta vuotta, kuin aikaisemmin. Poltettiin ja räjäytettiin nimittäin meidän kaksi vanhaa isoa sohvaa.
Jaakko vei sohvat traktorilla kentälle, ja sitten laittoi ilotulitteita sohvan sisään ja sytytti palamaan. Aika kivasti ne räjähti, haha!

Erittäin hehkeinä lähdössä lumipyryyn :P
Minä jouduin istumaan tuohon kyytiin.. Oli aika pelottavaa, kun Jaakko nosti koko sohvan 2m korkeuteen!
Siinä ne sohvat palaa :P



Tässä vähän videota meidän uudesta vuodesta. Halusitte jotain erilaista, niin tässä se sitten tulee! Enjoy! :P


  


10 kommenttia:

  1. Ei helevetti teijän kans :D :D Mie melkein pissasin housuun :D Ihan paras tuo musiikki!

    VastaaPoista
  2. Eikä! :D Sika kiva postaus!! :)

    VastaaPoista
  3. Jee! Hyvää uutta vuotta! :D

    VastaaPoista
  4. Siis minkä eläimen jäljet nuo on tossa yhessä kuvassa? :o

    VastaaPoista
  5. Haha aivan mahtava tuo video! :D ja Lotto on ihan sairaan hieno hevonen (ainakin sun alla)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe! :D
      Voi ihana, miten kivasti sanottu! kiitos oikein paljon! :)

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset