17. tammikuuta 2014

Laukanvaihtoja

Minua on huijattu!? 
Eilen säätiedotuksessa luvattiin tälle päivälle pakkastasteita vain -16, ja ehdin jo eilen innostua, koska tänään meillä oli luvassa Loton kanssa Lindan valmennus.
Aamulla en meinannut uskoa silmiäni, kun vilkaisin pakkasmittaria, -30 astetta, täh!?


Valmennus pidettiin kuitenkin sovitusti, vaikka pakkasasteita tallilla oli silloin -28 astetta. Lotto sai ylleensä tosi paljon loimia alkukäynneille, ja varasin riittävästi aikaa sen verryttelemiseen ennenkuin valmennus alkoi. Lotto oli tosi energinen, mutta hyvällä tavalla - se oli aivan innoissaan, kun pääsi treenaamaan.
Aloitettiin valmennus verryttelemällä pitkään ja hartaasti jokaisessa askellajissa tehden tosi paljon ympyröitä, suunnanmuutoksia, kaarevia uria ylitaivuttaen ulos ja sisään. Lotto lämpeni todella nopeasti - kiitos tarpeeksi lämpimän ratsastusloimen. Mullakin tuli verryttelyn jälkeen jo niin kuuma, että oli pakko riisua itseltäni vaatetta pois. Eipä tuo pakkanen enää tuntunutkaan niin pahalta!

Kun hevonen oli verrytelty huolella, jatkettiin yksi kierros hallia ympäri vastalaukassa, ja jäätiin sitten pääty-ympyrälle vastalaukassa ylitaivuttaen reilusti molempiin suuntiin. Lotto teki todella hyvin vastalaukat, oli rento ja pehmeä. Vastalaukkojen jälkeen Lotto sai hetken kävellä, ja jatkettiin ympyrällä niin, että aloitettiin nostamalla käynnistä vastalaukka, hieman kokoamista laukassa niin, että hevonen rentoutuu ja jää odottamaan. Tässä hyvät selvät taivutukset sisään ja sen jälkeen jatkettiin laukanvaihdoilla ympyrällä. Tehtiin laukanvaihtoja useat toistot molempiin suuntiin, ja Lotto sai kyllä täydet propsit tältä päivältä - se yritti ihan kympillä koko ajan!
Kaikki vaihdot tulivat avuista, vaikka osa olikin vielä epäpuhtaita (takaosa vaihtoi 1-2 askelta jäljessä, tai niin, että se vaihtoi edestä ensin) mutta saatiin ihan loistavia, täysin puhtaita ja ilmavia laukanvaihtojakin aikaiseksi! Lotto oli ihan onnessaan noista vaihdoista, niin alkoi tarjoilemaan niitä itsekseen, ja pari kertaa vaihtoi ilman lupaakin, mikä ei tässä tilanteessa haitannut kyllä yhtään!
Aina laukanvaihdon jälkeen kehuttiin hevosta mielettömästi, sen jälkeen kokoaminen ja käyntiin siirtyminen. Käyntiin siirtymisen jälkeen taas ympyrällä vastalaukka ja kohti uutta vaihtoa jne.

Nyt tällä valmennuksella oikeasti hiffasin, että miten paljon mun pitää itse tehdä, jotta saan sen vaihdon onnistumaan. Puhdasta vaihtoa ei saa aikaiseksi, jos hevonen ei ole tarpeeksi takaosallaan, pehmeä ja rento niskastaan ja kaulastaan, tai ellei se laukkaa täysin läpi selän. Tässäkin tärkeimpänä asiana on ne ratsastajan oikeat avut!
Nyt sain taas niin miljoonia Ahaa-elämyksiä, ettei ole tosikaan ja tunsin ihan konkreettisesti, miltä sen täydellisen onnistuneen vaihdon pitää oikeasti tuntua. Mun istunnassa on vielä paljon pertattavaa, mutta tässä sitä opetellaan ja opetellaan koko ajan! :)
Lotto oli kyllä niin mielettömän urhea ja yritteliäs tänään, että olin siitä niin ylpeä!


Viimeisen onnistuneen ja hienon vaihdon jälkeen, Lotto sai laukata pitkällä ohjalla oikein rennosti eteen alas, ja sen jälkeen kävellä hetken. Loppuun tehtiin vielä molempiin suuntiin laajasta ravista pitkiä ja jyrkkiä pohkeenväistöjä. Lotto sai valmentajalta kiitosta hienosta ja ilmavasta ravista, ja siitä, että se astuu todella paljon ristiin väistössä. Pienellä hiomisella saadaan näistä meidän bravuurit radoille, heti takaosakäännöksien jälkeen. ;) (Takaosakäännökset siis tällä hetkellä ovat meidän bravuurit)
Mulla tuli niin hyvä mieli valmennuksen jälkeen, kun Linda vielä tokaisi, että Lotosta saadaan vielä hieno "temppukone" mulle, ja että siinä on juuri sitä "ruutia" ja energiaa jo luonnostaan, mitä tarvitaan korkealle tasolle. Ihan huippua, tuo nostaa entistä enemmän, mun halua kehittyä aina vain paremmaksi ja paremmaksi koko ajan!

Aivan super valmennus takana siis, ja en malta odottaa ensi viikkoon, että päästään taas Lindan valmennukseen!
Lotto ei sanonut tänään pakkasesta mitään, se toimi aivan samalla tavalla, kuin aina ennenkin. Hyvin jaksoi, eikä tullut edes yhtään hiki vaikka sillä oli tosi lämpimästi vaatetta päällä. Mulla tuli kyllä kuuma ihan Lotonkin edestä, ratsastuksen jälkeen olin aivan valkoinen - kuin kävelevä lumiukko! :D

Valmennuksen jälkeen Lotto oli todella pirteä ja hyvän tuulinen. Se sai eteensä ison melassivesi sankon ja oikein mielissään hörppi pitkän aikaa. Oli se vaan tyytyväinen, kun pääsi taas treenaamaan!


8 kommenttia:

  1. Eikö lotto osaa takaosakäännöksiä? Taitaa olla vaa sust kii jos ei osaa, koska kaikki hevoset osaavat jos ratsastaja ossaa, se on niin helppoo :) Mut toivottavasti oppii :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et tainnut lukea postausta ajatuksella. :p
      Lotto nimittäin osaa takaosakäännökset, ja on todellakin hyvä niissä. Tekstissä viittasinkin, että "näistä tulee meidän bravuuri heti takaosakäännöksien jälkeen" -> takaosa käännökset ovat tällä hetkellä meidän bravuuri. :)

      Ja oon kyllä eri mieltä, ihan kaikista hevosista ei ole tekemään täysin oikeappista takaosakäännöstä. Eivätkä kaikki hevoset todellakaan osaa takaosakäännöksiä, vain sillä, että ratsastaja osaa. Takaosakäännöksien opettaminen hevosille vaatii pitkäjänteistä opetusta, jotta niistä tulisi laadukkaat. Kuka tahansa pystyy vetämään ala-arvoiset käännökset, mutta jos oikeasti tahtoo niistä radalla 9 tai 10, on ne vedettävä viimeisen päälle askel askeleelta tarkasti. Se vaatii sekä hevoselta, että ratsastajalta riittävästi taitoa. :)

      Poista
  2. Miten tarkenet ratsastaa noilla pakkasilla? Eikö varpaat ainaki jäädy? Outoo, kun täällä etelässä perutaan tunnit jos yli 15 astetta pakkasta :D
    Mut voitko joskus tehä semmosen videon missä näytät kaikkia noita "temppuja" ? Eli pohkeenväistöt, vastalaukat, taka- ja etuosakäännökset, laukanvaihdot ja mitä kaikkea se lotto nyt osaakaan.. :)
    Osaako se piaffea ja passagea? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti tarkenee, kun pukeutuu riittävästi! Mulla on talviratsastussaappaina Mountain Horsen Active Winter Rider- saappaat, ja voin kyllä suositella niitä jokaiselle, jolla paleltuu helposti varpaat. Nuissa saappaissa mulla ei ole koskaan tullut kylmä varpaisiin, enemminkin toisinpäin, vaikka pakkasta olisi -35 astetta! :)

      Voin ehkä joskus tehdä jonkin koosteen (pätkiä eri treeni päiviltä) noista mainitsemistasi liikkeistä, mutta en sitä vielä tee, koska osa on Lotolla vielä harjoittelun alla, eikä mielestäni nuorelta hevoselta ole reilua vaatia esittämään kaikki mainitsemasi liikkeet saman ratsastuksen aikana, vain sen takia, että ne pitäisi saada videolle. :)

      Lotto osaa toki pohkeenväistöt, vastalaukat, avot, takaosakäännökset yms moitteettomasti ja sulkutreenit ovat hyvällä mallilla. Etosakäännöksiä en ole Lotolla koskaan tehnyt, (vaikka Lotto varmasti myös nämä tekisikin) koska en koe tarvetta harjoitella tätä liikettä sen kummemmin, koska tätä liikettä ei ole minkään tason kouluradalla. Laukanvaihdot ovat vielä harjoitteluasteella, eli eivät ole vielä ns. varmoja vaihtoja niin, että ne tulisivat joka kerta täysin oikeaoppisesti.
      Lotto ei osaa piaffea, eikä passagea, joitain yksittäisiä askelia kylläkin. Se on vasta 5v, joten sen ei ihan vielä niitä tarvitse osatakkaan. ;)

      Tuo sun idea oli toki sinällään ihan kiva kuitenkin, mutta ei tällä hetkellä toteutuskelpoinen. Sitten, kun Lotolle kaikki vaikeammatkin liikkeet ovat helppoja, ja ne sujuvat ns. "automationa" niin sitten voin sellaisen videon tehdä. :P

      Poista
  3. Hyi kun siellä on kylmä! Meillä oli eilen mittarissa -18 astetta ja sekin tuntui tosi kylmältä. Hassu ajatus kyllä nykyään tuo, että hevoset jätetään seisomaan jos pakkanen kipuaa -15 asteeseen (viitaten anon kommenttiin), kyllä meilläkin ponit liikkuu, oli keli mikä keli ;) Ja hallissa kyllä lämpiää yllättävän nopeasti kun alkaa tekemään hommia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta, tällä hetkelläkin -28 yäk!
      Niinpä, tuntuu, että on leviävä "buumi" että ihmiset ja ennenkaikkea hevoset ovat tehty sokerista. :p
      Hyvä että sentään teidän hevoset liikkuu oli pakkanen mikä hyvänsä, ei ne hevoset siitä välitä! ;)

      Poista
  4. Huomasin Helsingissä käydessäni että vaikka siellä oli vain -15, siellä tuuli ja kostea ilma tekee säästä purevan jäätävän. Meillä kun on kova pakkanen, niin ilma on kuiva eikä tuule. Mutta onhan niitä halleja sielläkin, missä ratsastaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Minna! Onneksi täällä meillä ei tuule niin kylmästi. :)

      Poista

Kiitos lähettämästäsi kommentista.
Muistathan pitää kommentoinnin asiallisena! :)

Luetuimmat kirjoitukset